SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Ihmisyytemme mitataan etenkin vaikeina aikoina, 20.8.2009

Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto lähettivät 20.8. eduskuntaryhmien puheenjohtajille yhteisen avoimen kirjeen, jossa vaaditaan kehitysyhteistyömäärärahojen säilyttämistä ennallaan. Yhteisessä kirkkojen ja järjestöjen vetoomuksessa todetaan muun muassa, että viattomalta vaikuttava aikomus sisällyttää pakolaismenot kehitysyhteistyöhön antaa sekä verukkeen niiden leikkaamiseksi lisää että alentaa pysyvästi todellisen kehitysyhteistyön määrärahatasoa.

 

Avoin kirje Eduskuntaryhmien puheenjohtajille

Ulkoministeriön kesällä teettämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen tulisi nykyisessä taloustilanteessa pitää kehitysyhteistyömäärärahat ennallaan. Viidesosa on sitä mieltä, että määrärahoja tulisi kasvattaa ja kymmenen prosenttia sitä mieltä, että kehitysyhteistyömäärärahoja tulisi nykyisessä taloustilanteessa leikata.

 

Hallitus kaavailee kuitenkin ensimmäisten leikkausten kohdistamista ensi viikon budjettiriihessä juuri kehitysyhteistyömäärärahoihin. Vetoamme teihin, jotta vaikuttaisitte asiaan jo nyt ennen eduskuntakäsittelyn alkamista.

 

Talouskriisin maailmanlaajuisten vaikutusten torjuminen sekä ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttäisivät pikemminkin määrärahojen korottamista kuin leikkaamista. Viivyttely niiden vaikutusten torjumisessa lisäisi vain tulevaisuudessa maksettavaksi lankeavaa laskua. 


Kyse on myös arvovalinnasta. Leikkaamalla ensimmäiseksi kehitysyhteistyömäärärahoja hallitus viestisi piittaamattomuuttaan globaalista köyhyydestä, ilmastonmuutoksen torjumisesta ja talouskriisin maailmanlaajuisten vaikutusten torjumisesta myös köyhimmissä maissa. Jo nyt maailmassa jokainen päivä miljardi ihmistä näkee nälkää.

Samalla hallitus keskustelee kehitysyhteistyöhön liittyvien ODA -kriteerien muuttamisesta. Viattomalta vaikuttava aikomus sisällyttää pakolaismenot kehitysyhteistyöhön antaa sekä verukkeen niiden leikkaamiseksi lisää että alentaa pysyvästi todellisen kehitysyhteistyön määrärahatasoa. Vähintäänkin kriteerien muuttaminen edellyttäisi laajempaa valmistelua ja keskustelua.

Yhdymme arkkipiispa Jukka Paarman vetoomukseen suomalaisille, että he puolustaisivat kehitysyhteistyömäärärahoja. ”Moni on jo aiemmin tehnyt paljon sen eteen, että tekisimme velvoitteidemme mukaisen osuuden globaalin köyhyyden poistamiseksi. Ihmisyytemme mitataan etenkin vaikeina aikoina.”

 

, ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.