Isä Michael oli alun perin anglikaanisen kirkon evankelisia. Kun hän hengellisen uudistumisen seurauksena alkoi solmia yhteyksiä katoliseen kirkkoon 1970-luvun alussa, muutamat hänen vanhoista ystävistään käänsivät hänelle selkänsä. Hän oli ydinryhmän jäsen, joka suunnitteli helluntailaisten, karismaatikkojen ja roomalaiskatolisen kirkon välisen dialogin. Hän tapasi paaveista Paavali VI:n, Johannes Paavali II:n ja Venetsian patriarkan, josta tuli myöhemmin Johannes Paavali I. Vuonna 1984 hän pani alulle Roomassa katolisten, luterilaisten ja anglikaanien tapaamisen. Vuodesta 1979 hän oli mukana Kirkkojen maailmanneuvoston käymissä keskusteluissa karismaattisen uudistusliikkeen kanssa.

Michael Harper oli johdonmukaisesti ekumeeninen järjestäessään eri puolilla maailmaa Hengen uudistus -konferensseja. Muistoseuroissa saattoi kuulla ja nähdä, että monissa maissa kristityt olivat löytäneet toisensa isä Michaelin ansiosta. Hän kunnioitti toisia kirkkokuntia myös käytännössä nostaen aiemmin johtamiensa järjestöjen johtoon toisten kirkkokuntien edustajia. Esimerkiksi  ICC:n  (International Charismatic Consultation) johtoon tuli katolinen Charles Whitehead isä Michaelin jälkeen. Hän edusti isä Tom Forrestin ohella katolista kirkkoa muistoseuroissa. Isä Tom Forrest oli Michael Harperin pitkäaikaisia ystäviä ja sukulaissieluja evankelioimistyössä. Hänelle oli annettu tehtäväksi lausua seuroissa muistosanat.

Kun oma vuoroni tuli ja puhuin sydämen yhteydestä, jota me Michaelin aikanaan koolle kutsumat kristityt eri taustoista olimme saaneet kokea, isä Tom puristi lämpimästi kättäni tultuani istumaan hänen viereensä. Jotain isä Michaelin tavoitteista toteutui siis vielä hänen muistoseuroissaankin.

St Georgen katedraalissa oli paikalla monia merkittäviä anglikaanipappeja mm. Canterburyn arkkipiispan edustaja Revd. Richard Hay ja piispa Graham Dow, baptisteista paikalla oli mm. tv:stä tuttu Raamatun opettaja David Pawson, reformoituja eri puolilta maailmaa, meitä luterilaisia ainakin Ruotsin ja Yhdysvaltain luterilaisista kirkoista allekirjoittaneen lisäksi, ja tietenkin Englannissa vaikuttavia ortodoksisia kirkkoja. Erilaisista asuista päätellen edustettuina olivat Lähi-Idän vanhat ortodoksiset kirkot. Antiokian kirkosta puheenvuoroja käyttivät Englannin ja Irlannin tuomiorovasti isä Gregory Hallam, isä Alexander Tefft, St Botolphin ort. seurakunnan pappi, sekä isä Jonathan Hemmings Lancasterin ort. seurakunnasta, joka puhui isä Michaelin työstä tuomiorovastina, Cambridgen Ortodoksisen teologian instituutin johtajana sekä tunnettuna kirjailijana (18 teosta, jotka on käännetty tärkeimmille maailmankielille).

Michael Harperilla oli syvää ymmärrystä kristikunnan juurista, siksi hän valitsi tietoisesti uudeksi

kodikseen Antiokian ortodoksisen kirkon. Kirkko ei ole mitenkään kalastellut jäseniä muista kirkoista, mutta se on sekä Amerikassa että Englannissa nykypäivänä suosittu siirtymiskohde. USA:ssa siihen siirrytään jopa helluntaiseurakunnista.

Isä Michael koki kirkon kodikseen myös siksi, että kirkko oli säilyttänyt paavalilaisen evankelioimiskäsityksen ja kuten Antiokian seurakunta aikoinaan, se ottaa yhteyteensä eri kulttuureista tulevia. 

Englannissa herätti huomiota se, että entinen anglikaanisen kirkon Lontoon tuomiorovasti vaihtoi kirkkokuntaa. Isä Michael kuvaa viimeisessä kirjassaan The True Light tietään kohti Antiokian ortodoksista kirkkoa. Hänen oli vaikea ymmärtää, miksi Englannin kirkko salli Raamatusta poikkeavat liberaaliteologiset kannanotot. Viimeinen pisara hänelle oli kirkon virkapäätös. Jälleen kerran monet ystävät olivat eri mieltä hänen kanssaan.

Muistoseuroissa todistettiin monella suulla, että tunsimme nöyrän, lämpimän ja rakastavan kirkonmiehen, jonka kanssa oli helppo työskennellä. Isä Michael oli kaikkea tätä. Hän oli oman aikamme merkittävimpiä hengellisiä vaikuttajia eri kirkkokunnissa ympäri maailmaa ja monen valtionpäämiehen ystävä.

Eija Kemppi, pastori, ev.lut.

SEN:n naisjaoston puheenjohtaja