Kirkko ja toiminta -sarjassa on julkaistu asiakirja Kaste ja pelastus. Luterilaiset ja ortodoksit dialogissa. Sen voi ladata täältä: ja ohessa pdf-liitteenä. Asiakirja kuvaa sitä, mitä Suomen luterilaiset ja ortodoksit ovat oppikeskusteluissaan voineet yhdessä sanoa näistä teemoista ja sitä, miten perinteiden teologia ja käytännöt osin eroavat toisistaan sekä sitä mihin yhteinen kristillinen usko meitä käytännössä kutsuu. Tekstit on myös käännetty englanniksi kansainvälistä vuorovaikutusta ajatellen.
Luterilaisen valtuuskunnan puolesta piispa Seppo Häkkinen ja ortodoksisen valtuuskunnan puolesta metropoliitta Elia toteavat julkaisun Kaste ja pelastus esipuheessa:
”Mahdollisuudet yhteiselle todistukselle ja palvelulle ovat tämän myötä jälleen vahvistuneet, mistä iloitsemme. Toivomme työmme tuloksista tässä julkaistavien kasteeseen ja pelastukseen liittyvien tekstien englanninkielisten käännösten edistävän myös kansainvälistä luterilais-ortodoksista dialogia. Pyydämme kolmiyhteisen Jumalan siunausta ja johdatusta niin kirkkojemme käytännön yhteistyölle kuin tulevalle ekumeeniselle työskentelylle Suomessa ja kautta maailman.”
Oppikeskustelujen historia:
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon kesken on käyty oppikeskusteluja vuodesta 1989. Muutama vuosi sitten arvioitiin yli 30 vuoden yhteisen työskentelyn merkitystä ja päätettiin yrittää sanoa käsitellyistä kristillisen uskon ja ekumeenisen teologian ydinasioista entistä enemmän. Pyrkimyksenä oli koota ydinasiat yhteen selkeästi ja ymmärrettävästi, jotta olisi entistä helpompi tehdä myös käytännön johtopäätöksiä ajatellen niin ekumeenista yhteyttä paikallisseurakunnissa kuin kirkkojen työhön valmistavia opintoja.
Viimeaikaiset tulokset:
Luterilaisten ja ortodoksien ekumeenis-teologisen työskentelyn tuloksena on viime vuosina ensinnäkin saatu valmisteltua kirkkojen käytännön menettelytavat vahvistava yhteinen julistus kasteesta. Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyivät sen keväällä 2022. Toisena peruskysymyksenä on käsitelty kristillistä pelastusoppia. Tuloksena on koostettu kuvaus yhteisestä pohjasta Raamatussa ja kristillisessä perinteessä sekä selostettu traditioiden välisiä eroja luterilaisessa vanhurskauttamisopissa ja ortodoksisessa jumaloitumisopissa. Pyrittiin myös kiteyttämään se ekumeeninen edistys, joka keskustelussa pelastusopista luterilaisten ja ortodoksien kesken on saavutettu niin kotimaassa kuin maailmanlaajasti.
Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous käsitteli pelastusta käsittelevää raporttia 30.2.2023 ja totesi: ”Tutustuttuaan keskusteluasiakirjaan piispainkokous päätti ottaa sen kiitollisuudella vastaan, antaa suosituksensa teologisen vuoropuhelun jatkamiselle Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa sekä suositella Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntalaisille, että he tutustuvat asiakirjaan.” Vastaavasti luterilaisen kirkon piispainkokous otti asiakirjan vastaan 17.4.2023 kokouksessaan, kehotti jatkamaan oppikeskusteluja ja suositteli asiakirjan käyttämistä osana ekumeenista koulutusta kirkossamme.
Asiakirja pdf-tiedostona:
Lisätietoja antaa:
Tomi Karttunen, johtava asiantuntija
, p. 050-594 1713