Eurooppalaisten kristillisten neuvostojen pääsihteerit tapasivat 27.2.-1.3.2023 Brysselissä, Suomesta kokoukseen osallistuivat Zoomin kautta pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken ja koordinaattori Suvi-Tuulia Vaara. Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) pääsihteeri Jørgen Skov Sørensen kutsuu vuosittain koolle pääsihteerit keskustelemaan ajankohtaisista eurooppalaisista kysymyksistä. Osallistujia oli tällä kertaa kolmestatoista neuvostosta.
Keskustelujen painopiste oli julkinen teologia. Keskustelun taustalla oli kysymys, mitä tarkoittaa olla kirkko, jolla on julkinen ääni nykypäivän Euroopassa, ja miten kirkot osana kansalaisyhteiskuntaa osallistuvat yhteiskunnallisista ja eettisistä kysymyksistä käytävään julkiseen vuoropuheluun sekä kriittisesti että rakentavasti?
Julkisesta teologiasta on keskusteltu EKK:n temaattisessa ryhmässä, joka toteaa, että kirkoilla on pitkä historia eurooppalaisessa yhteiskunnassa, ja niillä on ollut keskeinen rooli kansakuntien rakentamisessa nyky-Euroopassa. Nykyään kirkot toimivat yhä maallistuneemmassa ja moniarvoisemmassa yhteiskunnassa eri puolilla Eurooppaa. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisessa keskustelussa kristilliset näkökulmat eivät enää ole itsestäänselvyyksiä ja että uskonnollinen elämä ja uskonsuuntaukset saatetaan yksityistää ja marginalisoida julkisessa tilassa. Tässä nykytilassa julkinen teologia pyrkii osallistumaan julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun aloilla, joilla kirkoilla on tärkeä näkökulma.
EKK:n jäsenkirkoilla julkisesta teologiasta on erilaisia käsityksiä ja määritelmiä, joita voidaan pitää käytännöllisenä tai soveltavana teologiana tai kriittisenä pohdintana kristinuskon ja todistuksen eettisistä ja poliittisista vaikutuksista. EKK:n 2023 yleiskokouksen teema Tallinnassa viittaa myös samaan aiheeseen: Under Gods Blessing - Shaping the future, vapaasti suomennettuna Jumalan siunauksen piirissä – tulevaisuutta tekemässä.
EKK:n kokoukseen pyydettiin valmistautumaan vastaamalla seuraaviin kysymyksiin. Miten radikaali visio Jumalan valtakunnasta voi innoittaa julkista teologiaa? Miten ekumeeninen teologia voi vaikuttaa positiivisiin muutoksiin meidän tavassamme elää ihmisinä? Miksi poliittisten päättäjien tulisi hyväksyä periaatteet, arvot ja näkemykset, joita Euroopan kirkkojen konferenssi ja jäsenkirkot esittävät Raamatun ja muiden teologisten resurssien pohjalta? Miksi kristityn äänen pitäisi olla tärkeä postmodernissa, sekulaarisessa ja demokraattisessa kontekstissa?
Eri kirkot tekevät yhteistyötä viranomaisten, poliittisten päättäjien ja yhteiskuntavaikuttajien kanssa. Eräs keskustelijoista totesi, että on realismia, ettei kirkoilla ole samanlaista arvovaltaa kuin ennen.
Pohdinnassa oli myös Ukrainan sota ja sen vaikutukset maahan, naapurimaihin ja laajemmin Eurooppaan. Viime marraskuussa 2022 EKK:n hallitus hyväksyi Pathways to Peace-aloitteen, jossa keskitytään oikeudenmukaisuuteen, sovintoon ja rauhaan Euroopassa sodan aikana. Tiistai-iltapäivän istunnossa käsiteltiin tarkemmin tätä Polkuja rauhaan-aloitetta. EKK:n puolelta toivottiin tukea tälle aloitteelle ja ehdotuksia mahdollisista kumppaneista, joilla voisi olla rakentava rooli aloitteen kehittämisessä. Aloitteessa mainitaan myös konkreettisia tavoitteita, joita on kehitettävä EKK:n kumppaneiden kanssa.
Tiistai-iltana kaikilla pääsihteereillä oli mahdollisuus lyhyesti kertoa oman Neuvostonsa painopisteistä kuluvana vuonna.
Viimeisenä päivänä keskityttiin tulevaisuuteen ja keskusteltiin tärkeimmistä huolenaiheista ja Euroopan kirkkojen elämästä, kun lähestytään vuoden 2023 yleiskokousta. Yleiskokous kokoontuu kesäkuussa Tallinnassa.
Yleisvaikutelmana oli, että EKK haluaa tulevaisuudessa profiloitua järjestöksi, joka tekee korkean tason vaikuttamistyötä Euroopan instituutioissa ja päättäjien suuntaan. Pathways to Peace-aloite antaisi EKK:lle tämän mahdollisuuden. Tätä ei tapahdu, jos EKK:n jäsenkirkot ja kumppanuusjärjestöt eivät tue EKK:ta rahallisesti ja resurssiensa mukaan. EKK:n puolelta tuli kritiikkiä jäsenkirkkojen vähäisestä kiinnostuksesta EKK:n tilanteeseen. Viimeisenä päivänä pääsihteereihin vedottiin, että he tiedottaisivat jäsenkirkkoja ja kumppaneita siitä, että EKK tekee tärkeää työtä ja sen takia on tärkeä antaa taloudellista tukea toiminnalle.