Ekumeenisen vastuuviikon koordinaattori Katariina Väisäsen kaksivuotinen työjakso päättyy 31.12.2017 Tänään 13.12. oli hänen viimeinen työpäivänsä. Lucian-päivä loi tälle päivälle valoisat puitteet. Oli Lucia-kulkue, juhlalounas, adventtimessu ja seniläisten yhteinen kiitos- ja muistelutuokio.
Katariinaa kiiteltiin hänen innovatiivisuudestaan, ahkeruudestaan, tunnollisuudestaan ja visionäärisyydestään.
SEN:n toimitilat sijaitsevat Suomen ev.-lut. Kirkon talossa. Tänään Lucian-päivänä ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen ruotsinkielisen työn eli KCSA:n henkilökunta kiersi talon kerroksissa Lucian-päivän laulutervehdystä tuoden. Lucian kruunua kantoi SEN:n tammikuussa aloittava viestintä- ja toimintakoordinaattori Suvi-Tuulia Vaara.
Läheisessä Saksalaisessa kirkossa vietettiin Kirkon talon väen adventtimessua. Kirkon selkokielisen työn asiantuntija, pastori Riitta Kuusi saarnasi ja toimi liturgina pastori Maria Stenin kanssa. Musiikista vastasivat Teija Tuukkanen ja Kirkon talon kuoro.
Päivän evankeliumitekstinä oli Luukkaan evankeliumin 17. luvun kohta, jossa fariseukset tivaavat Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee. Jeesus muun muassa vastaa: ”Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”. Riitta Kuusi pohti saarnassaan, onko Jumalan valtakunta meissä, toteutuuko Jumalan
valtakunta Kirkon talon työ- ja kokoushuoneissa.
- Toteutuuko Jumalan valtakunta niin, että se näkyy elämässämme?
Hän esitti seurakunnalle myös kuvan, jossa maapalloa kannattelevat kädet. ”Jumalan valtakunta on tässä kuvassa”, saarnaaja totesi. Siinä Jumalan kädet pitävät tukevasti kiinni maailmastaan.
Messun lähettämissanat lausui kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo. Hän toivotti seurakunnalle siunattua joulua. Ovella jokainen sai lahjaksi risti-logolla varustetun muistikirjan joulutervehdyksen kera. Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus kääntää esille uusi puhdas lehti.
Uuden lehden kääntää myös Katariina, joka tänään työskenneltyään siirtyy kohti uusia haasteita. Kiitämme Katarinaa, joka työssään on osoittanut vastuullisuutta, toisten huomioimisen kykyä sekä erinomaisia tiimityön taitoja. Jäämme kaipaamaan yhteisömme keskeistä jäsentä, mutta tiemme kyllä vielä kohtaavat. Toivotamme Katariinalle runsasta Jumalan siunausta.
Sirpa-Maija Vuorinen