SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

KHO myöntää oleskeluluvan Suomeen vain painavin perustein

 

Suomen Ekumeenisen Neuvoston selvityksessä ydinperheen ulkopuolisista oleskeluluvista Suomessa tarkasteltiin seitsemää tapausta, joissa Suomen kansalaisen iäkkään vanhemman oleskelulupahakemus on ollut korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) käsiteltävänä. Yhdessä tarkastelluista tapauksista KHO myönsi perhesiteen perusteella oleskeluluvan Suomen kansalaisen iäkkäälle vanhemmalle vuonna 2002 (KHO 9.10.2002/2464). Kaikissa tarkastelluissa tapauksissa KHO on antanut valitusluvan.

 

Vuodesta 2006 lähtien KHO ei ole pitänyt oleskelulupaa hakeneita iäkkäitä vanhempia täysin riippuvaisina sukulaisistaan, vaikka lupaa hakeneet henkilöt ovat tarvinneet hoitoa sairauksiinsa ja apua jokapäiväisessä elämässään.

 

Yhdessä tarkastelluista KHO:n tapauksista (KHO 24.10.2007/2719) myönnettiin oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n mukaisen yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Oleskelulupaa haettiin Suomen kansalaisen iäkkäälle vanhemmalle perhesiteen perusteella. Perusteeksi päätöksessä katsottiin muun muassa, että 84-vuotiaan hakijan terveydentila oli lääkärintodistusten mukaan niin heikko, ettei hän olisi voinut palata kotimaahansa edes saatettuna.

 

Suomen ulkomaalaislain kokonaisuudistus tehtiin vuonna 2004. Sen jälkeen riippuvuuden arvioinnissa on noussut keskeiseksi kysymykseksi lupaa hakevien mahdollisuus saada hoitoa kotimaassaan. Tämä poikkeaa vuonna 2002 annetun myönteisen päätöksen perusteluista. Niissä ei arvioitu hakijan mahdollisuuksia saada hoitoa kotimaassaan.

 

”Mikäli vain välitön kuolemanuhka estää iäkkään vanhemman karkotuksen, on turha puhua inhimillisistä tekijöistä, jotka laki antaa ottaa huomioon. Maahanmuuttoviranomaisten päätökset ovat olleet lainmukaisia, mutta jos laki johtaa tällaisiin tuloksiin, sitä pitää muuttaa”, painottaa Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteeri Heikki Huttunen.

 

”SEN:n selvityksen käsittelemissä tapauksissa on kysymys aidoista, kokonaisista ihmiskohtaloista. Perheet, joita nämä päätökset satuttavat, ovat osa Suomen yhteiskuntaa. Esivalta käännyttää suomalaisten lasten isovanhempia. On häpeällistä, jos vaalien lähestyessä maahanmuuttopolitiikkaa tehdään flirttailemalla maahanmuuttovastaisuuden kanssa”, Huttunen jatkaa.

 

KHO hylkäsi 8. maaliskuuta 2010 kahden iäkkään naishenkilön oleskelulupaa ja käännytystä koskevat valitukset. Molemmista tapauksista on valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on väliaikaismääräyksellä kieltänyt heidän käännyttämisensä Suomesta.

 

Monet kristillisten kirkkojen piirissä toimivat sekä muut kansalaisjärjestöt ovat ottaneet voimakkaasti kantaa tapauksiin. Ne korostavat inhimillisten tekijöiden osuutta hallinnollisissa päätöksissä ja tunnesiteitä oleskeluluvan myöntämisen perusteena.

 

Hakijan mahdollisuus saada hoitoa kotimaassaan on vahvistanut kielteisiä päätöksiä oleskelulupahakemuksiin sen jälkeen, kun ulkomaalaislaki uudistettiin vuonna 2004. Ratkaisut perustuvat terveydentilan osalta hakijoiden esittämiin lääkärinlausuntoihin. Ulkomaalaislaki sallii oleskeluluvan myöntämisen ydinperheen ulkopuoliselle sukulaiselle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta.

 

Selvityksessä kartoitettiin niitä edellytyksiä, joilla Suomen kansalaisten vanhemmille voidaan myöntää ja on oikeuskäytännössä myönnetty oleskelulupa. Aineiston selvitykselle ovat muodostaneet asiaa koskeva lainsäädäntö ja sen soveltamiskäytäntö korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuosina 2002–2008.

 

Suomen Ekumeenisen Neuvoston tilaaman selvityksen on tehnyt Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin tutkija

Ilona Nieminen. (KT)

 

Yhteenveto selvityksestä 

  

 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.