SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Kirkkojen rooli moderneissa yhteiskunnissa – pohdintaa Palermossa

Ecumenical Youth Council in Europe (EYCE) järjesti kouluttautumisviikon 6.-13.8.2017 Palermossa, Italiassa. Aiheena oli kirkkojen rooli moderneissa yhteiskunnissa. Osallistujina oli nuoria aikuisia kymmenestä eri maasta ja viidestä eri kirkkokunnasta ympäri Eurooppaa. 

 

Viikon aikana kouluttauduimme sekä jaoimme ajatuksia kristillisten kirkkojen asemasta ja roolista eri maissa sekä erilaisissa yhteiskunnissa. Vietimme hartaushetkiä ja luimme yhdessä Raamattua, sekä opettelimme ekumeenisen kanssakäymisen kannalta hyödyllisiä keskustelu- ja väittelytaitoja.

 

Tutustuimme myös toistemme kirkkokuntiin ja kulttuureihin, ja totta kai kävimme katsomassa keskeisimmät nähtävyydet, kuten Palermon katedraalin.

 

Aurinkoisessa Italiassa lämpötilan ohella korkealla oli myös yhteishenki. Unohtumattoman oppimiskokemuksen ja laajemman näkökulman lisäksi kotiin viemisiksi jäi myös tunne kirkkokuntien ja maiden rajat ylittävästä ystävyydestä, sekä paljon muistoja yhdessä vietetyistä hauskoista hetkistä.

 

Noora Mattila

Teologian opiskelija, Itä-Suomen Yliopisto

Kuva: EYCE



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.