Kirkon uudistustarpeita  Suomessa tilastotietojen valossa esitteli Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki. Salomäki kuvaili kuinka useissa Pohjoismaissa on tapahtunut huomattavia muutoksia tavoissa osallistua luterilaisten kirkkojen elämään. Hän tarkasteli muutoksia ja haasteita kolmesta näkökulmasta:

 1) Jäsenistön uudistuminen. Aktiivisempien vanhempien ikäluokkien tilalle ei ole syntynyt uutta kirkossa käyvien sukupolvea.  Myös kasteiden määrässä on tapahtunut dramaattisia muutoksia, mikä tarkoittaa, että emme saa enää uusia jäseniä. Kasteiden määrä on laskenut nopeasti viime vuosina. Vuonna 2000 suurin osa suomalaisista lapsista kastettiin (89 % kaikista lapsista), mutta vuonna 2019 kastettiin vain 62 % kaikista lapsista. Tämä kehitys on samanlainen kaikissa Pohjoismaissa.

2) Merkityksen kriisi. Suomalaisten suhde uskontoon jakaa heitä yhä enemmän: esimerkiksi kansainvälisessä European Values -tutkimuksessa noin puolet suomalaisista piti itseään uskonnollisena, kun taas suunnilleen yhtä moni piti itseään uskonnottomana tai ateistina. Suomi on siis lähellä kulttuurista käännekohtaa, jossa uskonnollisuus näyttäytyy yhä useammin sosiaalisesti epätyypillisenä identiteettinä.  Nuorimmissa sukupolvissa, suunnilleen 1960-luvun puolivälin jälkeen syntyneissä, tällainen käännekohta on selvästi jo saavutettu. Vain 19 prosenttia nuorista naisista pitää itseään uskonnollisena.

Suomalaistutkimuksen mukaan vain neljännes suomalaisista (25 %) uskoo kristillisen kirkon opettamaan Jumalaan. Tämä on vähemmän kuin missään muussa tutkimuksessa aiemmin.

Näillä tuloksilla on huomattavia vaikutuksia kirkolle tulevaisuudessa. Kirkon näkökulmasta on huomionarvoista, että millenniaalit (30-40-vuotiaat) ovat tällä hetkellä vähiten uskonnollinen sukupolvi Suomessa.  Heidän suhtautumisensa uskontoon tulee vaikuttamaan moniin kirkon kannalta keskeisiin kysymyksiin lähitulevaisuudessa. Erityisesti nuorten naisten haluttomuus identifioitua uskonnolliseksi heijastuu nopeasti kristillisen perinteen siirtymiseen Suomessa. Kristillisen perinteen siirtäminen lapsille ja nuorille jää yhä useammin tekemättä. Vähiten kristillistä perinnettä välittävät lapsilleen nuoret äidit (alle 30-vuotiaat).

3) Identiteetin murros

Modernisaatio on haastanut kristillisen maailmankuvan monin tavoin.  Erityisesti se, miten nuoremmat sukupolvet kiinnittyvät yhteisöön, poikkeaa siitä mallista, jossa luterilaisuus ja kansallinen identiteetti kietoutuvat yhteen Pohjoismaissa. Vielä 2000-luvun alussa kirkolliset seremoniat tuntuivat jokseenkin itsestään selviltä valinnoilta.  Tämän alan tutkimus paljastaa voimakkaan muutoksen 2000-luvulla.

Erityisesti 30-39-vuotiaat suhtautuvat kirkollisiin seremonioihin kriittisesti. He eivät esimerkiksi halua itselleen kristillisiä hautajaisia. Kirkolliset juhlat ovat monille tärkeitä osana perinteitä ja perhejuhlia, mutta yhä useammat kyseenalaistavat ne, jos he kokevat niiden olevan ristiriidassa oman elämänkatsomuksensa kanssa.

Kirkon onkin löydettävä uusia tapoja luoda kontakteja ihmisiin, erityisesti uusiin sukupolviin, jotka elävät usein ilman minkäänlaista yhteyttä uskonnollisiin ryhmiin. Suomessa on suunniteltu uutta mallia: ns. kasvupolku - kirkon kokonaisvaltainen koulutusohjelma.  Yhteisenä tavoitteena on, että ihmiset tavoitetaan johdonmukaisesti eri ikäkausina; sekä kastetut että kastamattomat. Muuttuvassa tilanteessa on tärkeää löytää uusia tapoja olla kirkko yhteiskunnassamme ja maailmassamme; ei katsoa takaisin "kultaisiin aikoihin".

Haasteiden lisäksi Salomäki muistutti siitä, että uskonnon merkitys maailmanlaajuisesti kasvaa (PEW 2017). Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan uskonnon rooli ei katoa maailmasta, päinvastoin. On arvioitu, että vuonna 2050 kristityt ovat edelleen suurin uskonnollinen ryhmä.

Kirkkojen uudistushankkeet Euroopassa

Eurooppalaisia näkökulmia käsitteli johtava asiantuntija Tomi Karttunen ev.lut. kirkkohallituksen ulkoasiainosastolta. Hän tiivisti että kirkon kohtalonkysymyksiä ovat seuraavat:

 A. Todistus eli martyria

1) Julistus, teologia ja spiritualiteetti (miten tukevat toisiaan?)

2) vaikuttamistyö ja julkinen teologia (kirkkojen äänet yhteiskunnassa)

3) uskottavuus (tekojen saarna)
 

B. Yhteys eli koinonia

4)    kirkkojen ekumeeninen missio (kirkkojen yhteinen lähetystehtävä laajassa mielessä)

5)    jäsenten ja resurssien väheneminen (nuoret aikuiset, vähenevät kasteet)

6)    jumalanpalveluselämän elinvoimaisuus ja tavoittavuus

C. Palvelu eli diakonia

7)   kotimainen ja kansainvälinen diakonia (ikääntyvät, pakolaiset, ilmastonmuutos)

Hollantilainen missiologi Stefan Paas on esittänyt seuraavia haasteita evankelioimiselle Euroopassa:

1. Meidän täytyy keskittyä ydintehtäväämme. Mikä siis tekee meistä ainutlaatuisen?

2. Meidän tulee jättää taakse (laiska) monopolistinen asenne.

3. Tarvitsemme hyvää teologiaa ja apologetiikkaa, julkista teologiaa.

4. Tarvitsemme vakuuttavan kuvan kristillisestä aikuisuudesta.

5. Evankeliumin täytyy olla holistista, sisältää erilaisia tapoja välittää  viestiä.

6. Evankeliumi on löytämisen prosessi, löytöretki pikemmin kuin hetken päätös (selkeyttä, mutta myös tilaa etsiä).

Tomi Karttunen esitteli myös Englannin kirkon ja Saksan evankelisen kirkon missionaarisia painotuksia. Karttunen linjasi, että:

1)    Kasvava seurakunta tarvitsee selvän käsityksen kirkon tarkoituksesta, missiosta. Ensisijaista on Kristuksen evankeliumin tuominen uuteen tilanteeseen kypsymisprosessin kautta.

2)    Tarvitaan sekä hengellis-teologisesti syventävää että avaavaa toimintaa.

3)    Tarvitaan harkittu ja pastoraalisesti viisas ”kasvun teologia”.

4)    Kirkko kasvaa ”kauppareittien” varrella, niin Paavalin aikaan kuin nyt.

5)    Lasten ja nuorten tulee kirkon toiminnassa olla etusijalla.

6)    Rikkaasti toteutettu, yhteisöllinen jumalanpalveluselämä.

7)     Diakonian ytimessä on Jeesuksen seuraaminen ja siten toisia varten oleminen kirkkona.

Kansainvälinen keskustelu kirkon missiosta

Asiantuntija Minna Hietamäki kuvaili, että kansainvälinen keskustelu kirkon missiosta on viimeisten vuosikymmenien aikana käynyt läpi eräänlaista renessanssia. Hän nosti esiin joitakin näkökumia ja painotuksia Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komission viimeaikaisista raporteista sen piirissä käydyistä keskusteluista viimeisen kahdeksan vuoden ajalta. .

Keskustelua kirkkojen uudistumisesta ja kasvusta maailmalla ja meillä kävivät piispa Jukka Keskitalo Oulun ev.-lut. hiippakunnasta ja piispa Andrew Gulle Tansanian Victoriajärven luterilaisesta hiippakunnasta. Piispa Gulle kertoi, että kirkon palvelutyötä tarvitaan, sillä konkreettinen köyhyys on suuri haaste Tansaniassa. Hän näkee, että auttamistyössä saa näkyä selkeästi kristillinen usko ja toivoikin suoraa puhetta Jeesuksesta. Tansaniassa papit tekevät paljon kotikäyntejä ja lasten ja nuorten tavoittamiseksi käytetään mediaa ja uusia digitaalisia kanavia.

Tansanian luterilainen kirkko pyrkii perustamaan uusia seurakuntia menemällä niihin kyliin, joissa ei ole kristillistä kirkkoa ja kutsumalla niiden asukkaita ulkona järjestettäviin tilaisuuksiin. Tässä toiminnassa maallikoilla on keskeinen tehtävä. Piiska Jukka Keskitalo totesikin, että Suomessakin luterilaisen kirkon tulee luottaa jäsenistöönsä entistä enemmän.

Piispa Keskitalo kertoi, että toisi mielellään itse tansaniassa oppimaansa  iloista kristinuskoa Suomeen.  Piispat olivat yhtä mieltä siitä, että kirkot tarvitsevat enemmän rukousta. Pohjoisen ja etelän taloudellisia, hengellisiä ja työntekijäresursseja voidaan jakaa puolin ja toisin.

Kommenttipuheenvuoron piispojen keskusteluun paikallisen ekumeenisen yhteistyön ja kirkon uudistumisen näkökulmasta toi uskonnonopettaja Lucia Ferraro (kat.), joka on aktiivinen Oulun ekumeenisessa työryhmässä. Ferraro kertoi omasta kokemuksestaan  siitä syvästä ystävyydestä, joka on muodostunut Oulun kristittyjen yhteisissä sanajumalanpalveluksissa, joissa hän on käynyt jo yli 20 vuoden ajan. Hän muistutti, että kristittyjen välinen yhteys on Jumalan luomaa ja ihmisten tehtävä on ylistää Jumalaa yhdessä.