Kohtuullisuus teemana Paikallisekumeenisessa foorumissa Kuopiossa

Paikallisekumeeninen foorumi kokosi ekumeniasta kiinnostuneen seurakuntaväen tällä kertaa Kuopioon. Päivän aikana 14.10.2022 vaihdettiin kuulumiset kristittyjen yhteisestä toiminnasta seurakunnista eri puolilta Suomea ja seminaariosuudessa keskityttiin  Kohtuullisuus-teemaan.

 

Aamun aluksi Kuopion ja Karjalan metropoliitan kotikirkossa rukoushetken johti metropoliitta Arseni. Kirkko on pyhitetty pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin ja Karjalan valistajien kunniaksi. Seuraavaksi museonjohtaja Teresa Töntsi esitteli Ortodoksinen kirkkomuseo RIISA:n vaikuttavia kokoelmia. Niihin kuuluu toinen toistaan kauniimpia riisoja, käspaikkoja ja ikoneita, jumalanpalvelustekstiilejä ja ikonostaaseja. Onpa kotikirkossa myös yksi neljästä Suomessa sijaitsevista ihmeitätekevinä kunnioitetuista ikoneista, Jumalanäidin ylistys. Pyhän Nikolaos ihmeidentekijän tapahtumaikoni on myös yksi museon kokoelmien kohokohdista. Tarinat kokoelmien esineistön takana avaavat pyhyyden lisäksi kiehtovia ikkunoita historiaan. Ortodoksisen kirkon tekstiilien ja jumalanpalveluspukujen mallit ovat pysyneet hyvin samanlaisina vuosisatoja.

 

Museokierroksen jälkeen siirryttiin Kuopion evankelis-luterilaisen seurakunnan keskusseurakuntatalolle, jossa lounaan jälkeen väen toivotti tervetulleeksi tuomiorovasti Risto Voutilainen. 

 

Seminaariosuuden avauspuheenvuorossaan piispa Jari Jolkkonen käsitteli pelastusta. Tämä oli hiljattain ollut myös evankelis-luterilaisten hiippakuntien synodaalikokousten teema. Miten kristillinen suhteutuu nykyajassa etsintään, joka hakee pelastusta ja merkitystä ihmisen elämään tieteen tai kuluttamisen kautta?, kysyi piispa Jolkkonen. Sekulaarit ajatusmallit ja poliittiset aatteet kautta historian tarjoavat pelastusta tässä ajassa, unelmana täydellinen lopullinen oikeudenmukaisuudesta. Kuitenkin nämä järjestelmät usein ovat historian kulussa käytännössä  johtaneet sortoon ja väkivaltaan.

Entä mikä on kristillinen pelastustie, onko meillä siitä yhtenevä näkemys ja todistamme siitä yhdessä?, kysyi piispa Jolkkonen. Hän peräänkuulutti perusteisiin palaamista. Esimerkkinä yhteisestä todistuksesta Jolkkonen mainitsi asiakirjan Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista vuodelta 1999, joka on luterilais-katolinen asiakirja, jonka myös reformoidut, metodistit ja anglikaanit ovat ottaneet vastaan. Pelastuskäsitystä pitää varjella kaventumiselta – pelastusta ei voi nähdä vain yhdestä näkökulmasta, siinä on pituudessaan ja leveydessään kysymys sekä maanpäällisestä, tuonpuoleisesta, moraalista ja armosta, pohti piispa.

Aikamme ihanteiden ja arvojen haasteet - onko ekonomisaatiosta tullut vastaus?

Seuraavaksi alusti terveyssosiologian professori emerita Tuula Vaskilampi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja kulttuuriantropologian dosentti. Hän on perehtynyt erityisesti epidemologiaan ja kansanterveystieteeseen pitkän akateemisen uransa aikana. Hän lähestyi puheenvuorossaan aikamme ilmiöitä kulttuurintutkimuksen näkökulmasta kysyen: Aikamme ihanteiden ja arvojen haasteet - onko ekonomisaatiosta tullut vastaus?

 

Vaskilampi totesi, että kuten arkielämästäkin voimme havaita, tyhjiö täyttyy aina. Erilaiset kilpailevat selitysmallit pyrkivät täyttämään merkitysten tyhjiötä, joka jää uskonnon merkityksen vähentyessä yhteiskunnassa. Sosiologisesti tarkasteltuna instituutio, joka määrittelee symbolit, määrittelee kulttuurissa arvot ja raamit, joissa toimitaan. Symbolit eivät enää yhdistä, kuten yhtenäiskulttuurissa. Epäonnistuessaan tehtävässään rakentaa yhteiskuntaa, symbolit voivat kääntyä diaboleiksi – repiviksi tuhovoimiksi. Medikalisaatio ja ekonomisaatio ovat esimerkkejä ajatusmalleista, jotka eivät sovellu normistoksi, ne voivat pahimmillaan kääntyä hyvien aikeiden sijaan irvikuvikseen, jos ne pyrkivät täyttämään merkitysten tyhjiötä. Ekonomisaatiosta puhuessaan Vaskilampi tarkoittaa ajatusmallia, jossa talous nähdään ihmisen ulkopuolisena toimijana tai voimana, josta voidaan vetää moraalisia johtopäätöksiä oikeasta ja väärästä. 

 

Esimerkkinä symbolien väärinkäytöstä, hän mainitsi esimeriksikäsitteen Jumalaton pyhyys – ajatusmalli, jossa pyhyys voi olla mitä hyvänsä, siihen ei tarvita Jumalaa. Henkisyys-käsitettä tutkimuksessaan käsitellyt Vaskilampi on törmännyt siihen, miten uskonto voi olla Suomessa tabu. Terveyden määritelmään ei THL:n mukaan kuulu henkisyys tai hengellisyys. On kuitenkin tutkijoita, jotka haluavat tarkastella terveyttä nimenomaan hengellisestä näkökulmasta.

 

 

Kohtuullisuudesta yksilön ja yhteisön hyveenä - kasvatuksen näkökulmia

Kohtuullisuudesta yksilön ja yhteisön hyveenä alusti KT, emerituspäätoimittaja Leevi Launonen.  Koko alustukseen voi tutustua  Launonen pohti kahta klassista perusarvoa, oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta ja kysyi, miten kohtuullisuudesta voisi tulla yksilön ja yhteisön eettinen hyve? Hän tarkasteli Aristoteleksen hyve-etiikkaa ja totesi, että Aristoteleen mukaan voimme ihmisinä harjoittaa kohtuullisuuden hyvettä tekemällä harkittuja arvotietoisia valintoja ja toistamalla niitä eri tilanteissa. Näin muodostuu vähitellen tapa, josta kehittyy hyveellinen luonne. Voimme siis harjoittaa kohtuullisuutta, kuten mitä tahansa muuta taitoa, ja kehittyä siinä.   

 

Moraalisen toiminnan ja kohtuullisuuden vaatimuksesta ei vielä suoraan seuraa, että ihmiset saataisiin toimimaan kohtuullisesti. Kuten luterilaiset piispat Kohti yhteistä hyvää -julkaisussaan (1999) huomauttavat, yksityinen ihminen saattaa siellä täällä muuttaa mielensä ja ryhtyä kantamaan yhteistä vastuuta, mutta yksilötason moraaliset vetoomukset eivät pysty korjaamaan isoja sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vinoutumia. Kohtuullisuuden hyveen toteuttamiseksi yhteiskunnassa tarvitaan talouselämän ja lainsäädännön yhteisöllisiä välineitä sekä ulkopuolelta tulevaa sääntelyä ja pakkoa. Valtion sosiaalisen vastuun ydin onkin siinä, että se kykenee ottamaan huomioon laajempia kokonaisuuksia kuin yksilöt, yhteisöt ja järjestöt. Sillä on myös riittävästi valtaa korjata yksilöiden ja erilaisten eturyhmien itsekkyyden seurauksia. Lisäksi globaalitalouden sääntely on mahdollista ainoastaan valtioiden yhteistyönä, pohti Launonen.

 

Kun Launonen kasvatusfilosofian väitöstutkimuksessani vuonna 2000 selvitti suomalaisten kasvatusarvojen ja -tavoitteiden muutoksia, havaitsi hän, että kohtuullisuus julkilausuttuna yksilöeettisenä kasvatustavoitteena säilyi kasvatusteksteissä ja koulujen opetussuunnitelmissa aina 1950-luvulle asti. Sitten se katosi. Kiitollisuus, epäitsekkyys, säästäväisyys ja kestävyys luonteen hyveinä ja kasvatustavoitteina puolestaan katosivat opetussuunnitelmista 1970-luvulla – eli aikana, jolloin suomalaisen yhteiskunnan elintaso alkoi oleellisesti nousta, totesi Launonen.

 

Näiden havaintojen äärellä on syytä kysyä, voiko kohtuullisuuden hyveeseen ja kohtuulliseen elämäntapaan kasvattaa. Ja miten tämän kasvatustyön tulisi käytännössä tapahtua?, pohti Launonen

 

Kohtuullisuuden hyveen ja elämäntavan oppiminen on joka tapauksessa koko ihmiskunnalle välttämätöntä. Sen tulisi olla sekä yksilön että koko yhteisön hyve. On varmaan niin, että kohtuullisuuden toteutumiseksi tarvitaan sekä entistä tietoisempaa kasvatusta että entistä vahvempia elämäntapaamme ulkoisesti sääteleviä keinoja. Ja kohtuullisuuden arvon esillä pitämisessä myös kristillisillä kirkoilla on oma tärkeä roolinsa ja kasvatuksellinen tehtävänsä.  

 

Opettaessaan kohtuullisuuden periaatetta Korintin seurakunnalle apostoli Paavali totesi kirjeessään näin: ”Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu: Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.” (2. Kor. 8:13–15.)

 

Immanuel Kantin ajattelua seuraten kokosi Launonen puheenvuoronsa loppupäätelmään: Kun tiedämme, mitä kohtuullisuus hyveenä merkitsee itsellemme ja koko ihmiskunnalle, meidän tulee myös toimia sen mukaisesti. Ja vain silloin kun näin teemme, meillä on oikeus ja lupa toivoa, että kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus maailmassa voittaisivat.

 

Kuopiossa paikalla olivat myös SEN:n henkilökunta ja pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken kertoikin Suomen Ekumeenisen Neuvoston strategiasta, koordinaattori Suvi-Tuulia Vaara esitteli vuoden 2023  ja Vastuuviikon koordinaattori Sarah Tiainen esitteli , jota vietetään 23.-30.10.2022 teemalla Kohtuullisuus. 

 

Paikallisekumeenisen foorumin järjestivät Kuopion hiippakunta, Kuopion ja Karjalan hiippakunta ja Kuopion kristillisten seurakuntien yhteistyöelin. Yhteistyöelimen puheenjohtajaa ja tapahtumajärjestelyjen avainhenkilöä isä Harri Peiposta kiitettiin erityisesti hienosta ekumeenisten kohtaamisten päivästä.

 

Päivän päätteeksi oli vielä aikaa käydä tutustumassa Suomen Caritaksen Samanarvoinen elämäni -valokuvanäyttelyyn Kuopion pääkirjastolla. GMB Akashin valokuviin perustuva näyttely tarjoaa välähdyksiä bangladeshilaisesta arjesta ja sopii lapsille, nuorille ja aikuisille. Näyttelyyn voi tutustua myös .

 

Kuvat: Harri Peiponen ja Suvi-Tuulia Vaara.