”Kriisi yhdisti ainakin hetkeksi” - Kirkoilta odotetaan toivon näkökulmaa

Suomen Ekumeenisen Neuvoston Yhdenvertaisuusjaosto järjesti 21.10.2021 Helsingissä seminaarin ”Ulos koronasta – miten rakennamme yhdenvertaisuutta koronan jälkeen?” Puhujat arvioivat korona-ajan vaikutuksia yhteisönsä toimintaan ja pohtivat, miten kirkot ja kristilliset yhteisöt voivat edistää yhdenvertaisuutta.

 

Yhdenvertaisuusjaoston puheenjohtaja Saija Kainulainen esitteli avauspuheenvuorossaan jaoston tänä vuonna julkaiseman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman, joka on tarkoitettu seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen käyttöön.

 

”Toivomme, että malli ei ole valmis suunnitelma vaan luonnos, joka muotoutuu oman yhteisön erityisiin tarpeisiin, sillä yhteisöt ovat erilaisia.”

 

Malli on saatavilla osoitteessa .

 

Kainulainen toi myös esiin yhdenvertaisuuteen liittyvän kampanjan, Thursdays in Black, jossa Suomen Ekumeeninen Neuvosto on mukana. Kirkkojen maailmanneuvoston organisoimassa kampanjassa pukeudutaan torstaisin mustiin. Näin halutaan osoittaa solidaarisuutta sukupuolittunutta väkivaltaa kokeneita kohtaan.

Kainulainen johdatteli seminaarin osallistujia päivän aiheisiin viittaamalla vertaukseen Laupiaasta samarialaisesta.

 

”Jeesus liittää lähimmäisenrakkauden radikaalisti iankaikkisen elämän kysymykseen. Tarina opettaa, että lähimmäinen on ihminen oman kuplan ulkopuolelta.”

 

Netti ei korvaa läsnäoloa

Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtaja Veli-Matti Salminen hahmotteli puheenvuorossaan toivon, luottamuksen ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Hänen havaintonsa nojasivat evankelisluterilaisen kirkon piirissä tehtyihin tutkimuksiin.

 

”Seurakunnissa osoitettiin koronapandemian aikana nopeaa, paikoitellen voisi sanoa ketterää valmiutta toimintakulttuurin muutokseen. Toimintaa esimerkiksi siirrettiin striimauksiin ja auttamistoimintaa organisoitiin uudelleen.”

 

Suurten seurakuntien alueilla tehdyissä tunnettuuskyselyissä digiloikasta puhuttiin Salmisen mukaan jopa ylistävin arvioin, mutta työntekijöille ja luottamushenkilöille suunnatussa kyselyssä näkyi toisenlaisiakin mielipiteitä.

 

Moni esimerkiksi huomioi digitaalisten viestintävälineiden sulkevan osan ihmisistä ulkopuolelle, eikä verkkovälitteisen toiminnan uskottu pystyvän korvaamaan perinteisiä tilaisuuksia.

 

Kyselyissä auttaminen nähdään kirkon keskeisenä tehtävänä. Salminen nosti esiin kirkon missiologisen perustan, jossa sanan julistamista, heikompiosaisten puolustamista ja vastuuta ihmisistä sekä ympäristöstä ei voida erottaa toisistaan.

 

Yhdessä tekemisen kulttuuria voi Salmisen mukaan vaikeuttaa se, että kirkossa on valtarakenteita, joita on vaikea purkaa. Esimerkiksi monessa kysymyksessä työntekijät ja luottamushenkilöt ovat eri linjoilla, mikä vaikeuttaa päätöksentekoa.

 

”Toinen kysymys on se, antaako evankelisluterilainen kirkko mahdollisuuksia aitoon toimijuuteen. Tiedän, että monessa muussa kirkossa tämä haaste on ehkä taklattu jo paljon paremmin.”

 

Kriisien keskellä kirkolta odotetaan toivon näkökulman esillä pitämistä. Salminen arvioi ilmastokriisin olevan tässä suhteessa samanlainen kuin korona; se haastaa aktivoitumaan ja toimimaan yhdessä.

 

Pelastusarmeijan ylisihteeri, majuri Saga Lippo pohti vastauspuheenvuorossaan, että isot ja pienet yhteisöt kohtasivat koronan aikana yllättävän samankaltaisia haasteita.

 

”Pelastusarmeijassa olimme ehkä erityisen hämmentyneitä siitä, että emme pystyneet tekemään sitä, mitä olimme tottuneet tekemään, tai meidän piti tehdä se kokonaan eri tavalla.”

 

Pelastusarmeijan paikallistyö perustuu neljälle pilarille, joita ovat yhteys, koulutus, palvelu ja yhteinen jumalanpalvelus. Lipon mukaan korona-aikana etenkin yhteisöllisyyden voima tai sen puuttumisen haitat ovat korostuneet.

 

 ”Veli-Matti kysyi, antaako kirkko aidon mahdollisuuden osallistumiseen. Jokainen voi kysyä samaa omasta kirkostaan. Uskon, että osallistava kirkko on aina myös kasvava kirkko”, Lippo kiteytti.

 

Sote-uudistus haastaa yhteistyöhön

Sosiaalineuvos Virva Juurikkala Sosiaali- ja terveysministeriöstä esitteli koronan vaikutuksia kansallisella tasolla hoito- ja palvelujärjestelmässä. Hänen mukaansa etenkin psykiatrian alueella jonot ovat kasvaneet, ja hoitovelkaa on kertynyt eri alueilla. Muun muassa lapsiperheiden palveluita on jouduttu ajamaan alas tai vähentämään.

Digiloikan myötä on seurannut paljon hyvää, mutta se on myös eriarvoistanut asiakkaita.

 

”Pelko koronan tarttumisesta on myös estänyt ihmisiä ottamasta apua vastaan.”

 

 Juurikkala listasi eniten tilanteesta kärsineisiin ihmisryhmiin muun muassa pitkäaikaissairaat, ikääntyneet, nuoret, joilla on mielenterveysongelmia tai haitallista päihteiden käyttöä, maahanmuuttajat ja lastensuojelun asiakkaat.

 

”Nämä ovat niitä ryhmiä, jotka tiedämme, mutta epäilemättä on niitäkin, joilla on tuen tarvetta ilman, että tietäisimme heistä. Miten löydämme ihmiset, jotka tällä hetkellä eivät pääse avun piiriin?”

 

Juurikkala näkee mahdollisuuksia julkisen ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä. Hän pitää sote-uudistusta tilaisuutena tiivistää paikallisten toimijoiden välisiä yhteyksiä ja lisätä tiedonkulkua näiden välillä.

 

”Tilanne vaatii toimintakulttuurien ristipölytystä, uudenlaista ajattelutapaa. Kolmannen sektorin asema voi saada siinä uusia toimivia muotoja.”

 

Suomen Caritaksen pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto pohti vastauspuheenvuorossaan, mitä Juurikkalan kertomat asiat tarkoittavat kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen kannalta. Hänen oma näkökulmansa nousee katolisen kirkon työn piiristä.

 

”Me kirkkoina ja seurakuntina olemme useiden ulkomaalaistaustaisten koti. He ovat itse kertoneet ystävystyvänsä keskenään mutta eivät niinkään suomalaisten kanssa”, Franz-Koivisto kuvaili osallistamisen haasteita.

 

Kuten julkisella puolella, myös kolmannella sektorilla huolena on rahoituksen niukkuus.

 

”Työmme jatkuminen on arvoitus jokaisen vuodenvaihteen jälkeen.”

 

Heikoimmat kärsivät eniten

Seminaari päättyi paneelikeskusteluun, jossa alustivat seurakunnanjohtaja Markus Österlund Andreaskyrkanista ja saavutettavuuden ja vammaisten ihmisten asioiden asiantuntija Katri Suhonen evankelisluterilaisesta Kirkkohallituksesta.

 

Österlund kuvaili korona-ajan kokemuksia seurakuntansa ruoka-avun näkökulmasta. Ruoka-avun tarve kasvoi voimakkaasti siten, että jos ennen koronaa asiakkaita oli noin 200 viikossa, viime keväänä enimmäismäärä oli 800 asiakasta.

 

Hän pohti kirkon ja yhteiskunnan vastuuta vähäosaisista. Hyvinvointivaltio on ottanut monia Jeesuksen seuraajien tehtäviä, mutta Österlundin kokemukset eivät viittaa siihen, että tämä riittäisi.

 

”Suomessa on satojatuhansia työntekijöitä, joiden töistä saama tulo ei riitä elämiseen. Onko tämä se uusi normaali? Jos on, kirkkojen rooli tulee olemaan paljon aiempaa tärkeämpi.”

 

Österlund kertoi osallisuudesta konkreettisen esimerkin. Juuri edellisenä iltana kirkon ovelle oli koputtanut muslimimaasta tullut ihminen, joka oli ollut Suomessa vasta neljä päivää. Hän oli googlannut lähimmän kirkon ja sanoin haluavansa tulla kristityksi.

 

 Tulijan kanssa juotiin kahvit ja rukoiltiin, ja hän jäi auttamaan ruokajakelussa. Österlundin mukaan tapaus kuvastaa hyvin sitä, mikä voi olla kirkon rooli yhteiskunnassa: ihmisiä kutsutaan mukaan yhteisöön ja he ovat siellä tasa-arvoisia.

 

”Eilen tulleelle henkilölle päätös tulla Suomeen merkitsee kaikkien perhesuhteiden katkeamista. Hän sanoi minulle ja kollegalleni, että te olette nyt mun perhe. Niin se on Jumalan valtakunnassa.”

 

Katri Suhonen kuvaili vammaisten ihmisten tilannetta koronan keskellä. Osa pandemian vaikutuksista oli ollut samanlaisia kuin muillakin, mutta osa sellaisia, jotka koskettivat vain heitä.

 

”Esimerkiksi apuvälinehuollossa, kuljetuksissa ja tulkkauspalveluissa on ollut ongelmia. Erityisesti vammaisten lasten perheissä jaksaminen oli koetuksella.”

 

Kyse ei ole niin marginaalisesta ryhmästä kuin voisi luulla, sillä 15 prosentilla maailman ihmisistä on jokin vamma.

Digitaalinen eriarvoisuus näkyi vammaisten ihmisten keskuudessa, ja turvattomuuden tunne, pelot ja yksinäisyys lisääntyivät. Erityisesti hoidonrajauskysymykset herättivät huolta.

 

”On ihmisryhmä, jolla herää kysymys, tulenko yhdenvertaisesti hoidetuksi, jos hoidon kapasiteetti heikkenee. Tämä kertoo arvojen kovenemisesta.”

 

Korona-ajan hyvinä kokemuksina Suhonen kertoi muun muassa siitä, kuinka kirkon työntekijät järjestivät soittorinkejä, tapasivat vammaisia henkilöitä ulkona ja tarjosivat apua lapsiperheille.

 

”Kriisi yhdisti ainakin hetkeksi, mutta kovimmat kolhut saattoivat kohdistua jo muutenkin heikoimmassa asemassa oleviin. Tärkein kysymys onkin, miten pidetään kiinni siitä hyvästä, jota on ollut.”

 

Teksti: Säde LoponenKuva: Suvi-Tuulia Vaara