Lauantai-iltana 20.5.2017 juhlistettiin Turun kirkkopäivillä kirkkoturvatyön 10-vuotista taivalta. Suomen Ekumeenisen Neuvoston Kirkko turvapaikkana -julkaisu julkistettiin kirkkopäivillä Turussa vuonna 2007. Juhlaan toivat tervehdyksensä arkkipiispa Kari Mäkinen, kansanedustaja Annika Saarikko ja pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen.
Tilaisuudessa kuultiin etiopialaisia rytmejä Le Alem -yhtyeeltä, kauniisti laulavaa Jippua ja valloittavaa Mustaa Barbaaria ja Prinssi Jusufia. Koskettavaa oli kuulla syyrialaisen perheenisän kiitollista puhetta hänen saatuaan turvapaikan Suomesta. Nyt hän iloitsee saadessaan vihdoin myös perheensä Suomeen sodan jaloista. Juhla oli koskettavaa puhetta myös niiden puolesta, jotka tarvitsevat edelleen apua.
Kirkkoturva 10 vuotta -tapahtumaa vietettiin nimenomaan Mikaelinkirkossa, jossa oli ensimmäinen kirkkoturvatilanne vain viikko silloisilla Turun Kirkkopäivillä julkaistun Kirkko turvapaikkana -ohjeistuksen jälkeen. Juhlaan osallistui myös tuolloin Mikaelinseurakunnasta kirkkoturvan saanut henkilö, nyt Suomen kansalainen.
Järjestäjinä olivat Turun Mikaelinseurakunta, Porin Teljän seurakunta, Liedon seurakunta ja SEN.
Mari-Anna Pöntinen