SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Mustapukuisista valkoisista miehistä aikamme moni-ilmeiseen johtajuuteen

Etualalla Miriam Spies ja Diane Blanchard. Takana Katariina Väisänen ja Mari-Anna Pöntinen. Kuva:Susanne Erlecke

KMN:n keskuskomitean kokouksen naisten kokoontumisessa 27.6.2016 teologian tohtori Sharon Watkins, Disciples of Christ -kirkon johtaja, nostatti salillisen naisia seisomaan ja katsomaan toisiaan. Todellakin, sitten vuoden 1954 Evanstonin-kokouksen muutosta on tapahtunut! Kirkkojen maailmanneuvoston USA:n Evanstonin yleiskokouksen kuvissa näkyy riveittäin mustapukuisia miehiä ja suurin osa heistä on valkoihoisia.

 

Kuutisenkymmentä naista seisoi salissa, oli kaikenikäisiä, oli väriä asuissa ja olemuksissa, oli eri perinteiden vaatetustyylejä.

– Tämä on meidän aikamme KMN. Olemme vahvoja ja lahjakkaita naisia.

Watkinsin sanoja saattelivat aplodit.

 

Salissa kuultiin myös huolestumisen ilmaisu naisten jaksamisen puolesta. Norjan kirkon ulkoasian osaston johtaja Berit Hagen Agøy totesi, että moni nuori nainen on valmis työskentelemään maailmamme hyväksi, mutta he saattavat työtaakan alla uupua jo, kun ovat 25-vuotiaita. Ja sitten miehistä tulee johtajia, kun he ovat 40 tai 50 ja kaikki tämä sen jälkeen, kun naiset ovat tehneet työt!

 

Kokouksen johtava stuertti Katariina Väisänen yhtyi kommenttipuheenvuorossaan Beritin huoleen nuorten naisten jaksamisesta ja kannusti naisia kansainväliseen solidaarisuuteen. Hän niin ikään kutsui vanhempia naisia nuorempien mentoreiksi, että nuoret pystyisivät pitämään oikean kurssin.


Berit Hagen Agøy mainitsi myös, että kaikessa oikeudenmukaisuuden ja rauhantyössä violence against women nähdään usein  vain yhtenä osa-alueena. Hän ehdotti, että naisiin kohdistuvan väkivallan korjaaminen otettaisiin ensimmäiseksi askeleeksi oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan, koska kyseessä on suurin ja usein hyväksytyin väkivallan muoto kaikkialla maailmassa. Tällöin lähdettäisiin jo perheyksiköistä liikkeelle. Puuttumalla naisten oikeuteen turvalliseen ja tasa-arvoiseen elämään, yhteisöjen rakenne muuttuisi ja tätä kautta rauha ja oikeudenmukaisuus sen kaikilla muilla tasoilla olisi helpompi saavuttaa.


 

KMN:n keskuskomitean kokous päättyy 28.6.

 

Kuvat: Susanne Erlecke ja David del Castillo.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.