Isä Rauno Pietarinen ja kanttori Anneli Pietarinen
toimittivat 29.8.2016 ortodoksisen ehtoopalveluksen Vaeltajan ristillä Olostunturin
pohjoisrinteellä. Palvelus oli mieliinjäävä, Luojan luomistyötä ylistävä. Isä
Rauno valotti ehtoopalveluksen sisällöstä, että siinä opettelemme
luomispsalmia. Se luonto, jonka näemme ympärillämme on ainoa ennustus
paratiisista. Luonto on paratiisiin ikoni.
Palvelus oli osa parhaillaan menossa olevaa ekumeenista
Naiset tunturissa -viikkoa, jonka järjestävät NNKY-liitto ja SEN:n Naisjaosto.
NNKY-liiton Keimiötunturin kupeessa on tapahtuman ympäristö.
Oloksen Vaeltajan ristillä on yhtymäkohta myös SEN:n historiaan, sillä se on pystytetty ortodoksisen kirkon jo nyt edesmenneen arkkipiispa Johanneksen Lapissa 1950-60-luvulla toteutunutta työsarkaa ja muutenkin hänen laaja-alaista työtään kunnioittaen. Risti sai paikkansa arkkipiispa Johanneksen vielä eläessä eli vuonna 2007. Arkkipiispa Johannes oli SEN:n puheenjohtaja 1989-1999.
Risti on arkkitehti Jarmo Lokion suunnittelema. Piispa Samuel Salmi siunasi hengellisen hiljentymispaikan käyttöön kesällä 2007. Vaeltajan risti tunnetaan myös nimillä Johanneksen risti sekä Ekumeeninen vaellusristi. Risti on valmistettu puusta ja sen ympärille on ladottu istuimia Muonion kirkon entisistä porraskivistä. Kirkollisten tilaisuuksien ja retkeilijöiden hiljentymispaikan taustalla kohoavat Pallastunturien upeat kerot.
Sirpa-Maija Vuorinen
Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat suurempina.