Naiset tunturissa – oppi ottakaamme joutsenista

Mitä kaikkea joutsenista voikaan oppia ja miten paljon uutta tietoa lisätä! Lapin luonto kutsui vaeltamaan ja näkemään aarteitaan. Tapahtuman ohjelmassa muistettiin reformaation merkkivuotta ja SEN:n satavuotista ekumenian edistämistä, opittiin joutsenista ja Yrjö Kokosta, kuultiin monet mainiot tarinat. Kaiken ohella käristettiin makkarat, paistettiin letut ja laulettiin nuotiolaulut.

Naiset tunturissa -tapahtuma on ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) yhteistyönä toteuttama erityisesti naisille suunnattu viikon mittainen leiri Keimiötunturin juurella . Syksyisellä tapahtumalla on pitkät perinteet NNKY-viikkona, mutta vuodesta 2014 alkaen toiminta on ollut kahden järjestön yhteistyötä ja ekumeeninen elementti on noussut selkeämmin esiin. Tänä vuonna tunturiin kokoonnuttiin 20.-26.8.2017.

Mitä tiedämme kirjailija Yrjö Kokosta? Tämän leirin jälkeen paljon enemmän. Kirsti Pelkonen oli ahkeroinut kiintoisan Yrjö Kokko -paketin, jossa keskeiseen osaan nousi laulujoutsenen pesimisen pelastaminen Pohjois-Suomessa. Kokko etsi 1940-luvun lopulla peräti viisi vuotta pesivää laulujoutsenta kulkien peräti 3000 kilometriä jalan ja porolla. Lopulta pesä löytyi ja tarkkojen suojatoimien ansiosta pesiminen onnistui, joutsen pelastui. Eikä siinä vielä kaikki, saimme kuulla Yrjö Kokon luontovalokuvaharrastuksesta ja kirjailijan urasta. Se, että hän oli koulutukseltaan eläinlääkäri, oli myös monelle aivan uusi tieto. Saimme myös tietää, että laulujoutsen ja kyhmyjoutsen ovat eri linnut. Suomen kansallislintu on nimenomaan laulujoutsen.

Joutsen nousi leirin päätähdeksi heti ensimmäisestä illasta alkaen, kun Eino Leinon Lapin kesä -runosta kertailtiin kohtaa, joka toistuu myös Tunturikeimiön päärakennuksen kyltin kääntöpuolella. Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin. On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.

Puhtainta ilmaa Pallakselta

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto tarjoaa mitä moninaisemmat vaellusmahdollisuudet. On reittiä rivakoille ja köpsäköille. Sinne suunnistimmekin toisena leiripäivänä. Patikointi Suomen vanhimmilla vaellusreiteillä huimissa tunturimaisemissa, maailman puhtainta ilmaa hengittäen tekee ihmiselle pelkästään hyvää. Pallas tarjoaa niin monta vaellusreittiä, ettei kenenkään tarvitse etukäteen pohtia, jaksaako vai ei. Vähitellen voi haastetta lisätä.

Aitoon leirikulttuuriin kuuluu luonnollisesti sauna ja uiminen. Tähän luontomatkailijan perustarpeeseen oivat olosuhteet tarjoaa Tunturikeimiön rantasauna kauniin Naistenlammen rannalla. Uimaan mennään säällä kuin säällä, talvella lammessa on avanto. Leiriviikollamme lammen vesi oli keskimäärin viisiasteista, mutta asteista viis, sinne säännöllisesti pulahdettiin.

Ensimmäisen kokonaisen leiripäivän päivällisen jälkiruokana tarjosi SEN täytekakkukahvit satavuotisjuhlavuotensa merkeissä. Kakun oli loihtinut Tunturikeimiön taitava keittiö. Sokerinen SEN 100 -logo koristi makoisaa kakkua.

on Yle Areenan Elävän arkiston ohjelmassa oleva lyhytelokuva, joka kuvaa Inarin Riutulan lastenkodin elämää vuonna 1965. NNKY perusti tämän lastenkodin 1900-luvun alussa, kun diakonissa Naemi von Bonsdorff oli ensin ostanut Riutulan tilan ja lahjoittanut sen NNKY:lle. 50 vuotta lastenkoti oli ilman sähköä ja tietä. 1960-luvulla oli jo sähköt ja uusi päärakennus ja elokuvassa kuvataan elämää juuri tänä aikana. Lastenkodissa oli myös oma kansakoulu. Riutula tuli tunnetuksi erityisesti USA:n ilmavoimien viestilaivueen operaatiosta Kulkuset, joka jakoi joululahjoja lastenkodin lapsille.

Olipa kiinnostava ajankuva. Monen meistä ajatukset veivät omiin 1960-luvun muistoihin ja nuoremmille elokuva tarjosi kurkistuksen menneen maailman elämänmenoon.

Vuovjjuš – Kulkijat

Enontekiön Hetassa tarjoaa mitä mainioimman näyttelyn paimentolaissaamelaisista, jotka ovat itsellisiä, omavaraisia ja sitkeitä tuntureiden eläjiä. Kulkijat-otsikko taas kuvaa tunturimaailman eliöstöä ja luontoa, jossa kulkeminen on selviytymiskeino ankarissa oloissa. Poro on näyttelyn päähahmo, joka yhdistää ihmisen ja luonnon. Lapin kahdeksan vuodenaikaa – kevät, kevätkesä, kesä, syyskesä, syksy, syystalvi, talvi, kevättalvi – rytmittävät elämää, jokaiselle vuodenajalle ovat omat työnsä ja ne on tehtävä juuri oikeaan aikaan. Tutustuimme kiintoisaan näyttelyyn Satu Kotvavuopion opastuksella.

Pohjois-Norjan Finmarkin Kautokeinossa sijaitsee, jonka ovat perustaneet saksalaissyntyinen Regine ja tanskalaissyntyinen Frank Juhls vuonna 1959. Nyt Iältään 78- ja 86-vuotiaat taiteilijat ovat vielä hyvissä voimissaan. Siitä on todisteena mm. työn alla oleva valtava seinämosaiikkityö. Juhlsien tytär jatkaa vanhempiensa työtä.

Itse rakennus notkolla olevine kattoineen Kautokeinoelvan varrella on jo arkkitehtuurinen nähtävyys. Aivan ensiksi se tuo mieleen itämaisen temppelin. Rakennus sopii mainiosti ympäristöönsä. Pohjois-Norjassa muutoinkin on rakennuksissa paljon väriä ja kauneutta.

Viehättävän nuoren oppaan kanssa kierros eteni huoneesta ja vuosikymmenestä toiseen ja matkan varrella sai ihailla Reginen ja Frankin korutaidetta vuosien varrelta. Kaikki korut valmistetaan ja ovat ostettavissa paikan päällä. Koruja löytyy saamelaisten juhlapuvuissaan käyttämistä riskuista uniikimpiin luomuksiin, joihin karu pohjoisen luonto ja paikallinen kulttuuri on antanut inspiraationsa.

Kautokeinon kirkko oli seuraava kohteemme. Finn Brynin suunnittelema kirkko valmistui vuonna 1958 ja sen rakennusmateriaalina on käytetty puuta. Väritys seuraa saamelaispukujen värimaailmaa, jossa tyypilliset värit ovat keltainen, punainen ja sininen. Sakraalitilan tunnelma oli hyvin kotoinen ja kutsuva. Saimme keskustella mukavan suntion kanssa. Häneltä saimme myös informaation, että paikannimi Kautokeino eli Koutokeino tarkoittaa keskitietä.

Retkeilyyn kuuluu myös ruokakaupassa käynti. Ainahan se kiinnostaa, mitä ulkomailla ruokapöytään laitetaan. Perinteinen norjalainen vuohenjuusto, Geitost, tuntui suositulta. Vuohenmaidosta valmistetun makean juuston, ns. toffeejuuston, omaleimainen väri ja maku syntyvät valmistusprosessissa, kun maito ja hera karamellisoituvat. Myös norjalaisella suklaalla oli paljon ystäviä.

Ulkomaanmatkalta palattuamme muutamat vielä pulahtivat kylmään Naistenlammen veteen huutomaan matkan pölyt hartioiltaan.

Hiljaisuus laskeutuu kylään – iltakirkko avautuu

Kun aamulla heräät, nyökkäät huonetoverillesi hyvät huomenet ja jatkat toimiasi hiljaisuuden vallitessa, ei kysymys suinkaan ole välirikosta vaan etukäteen sovitusta hiljaisesta aamupäivästä. Reformaation merkkivuoden merkeissä seurasimme Lutherin tekstejä aamuhartaudessa ja saimme myös hartauslukemistoa mukaamme. Suuntasimme vaellukselle, yksi ryhmä Keimiölle ja toinen Jerisjärven kalapirteille.

Hiljaisuus päätettiin pienryhmissä yhteisiin tekstinlukuihin. Illansuussa oli aika lähteä Levikeskukseen, jossa kaunis Marian kappeli kutsui .

Tervetulosanat lausui Kittilän ev.-lut. seurakunnan kirkkoherra Mika Niskanen. Lapin ortodoksisen seurakunnan Ivalon alueen pappi, isä Rauno Pietarinen ja kanttori Anneli Pietarinen toimittivat ehtoopalveluksen.  

Ennen iltakirkon alkua Anneli-kanttori oli harjoituttanut kuoron, joka koostui pääosin luterilaisista laulajista. Anneli Pietarisen pedagogiset kyvyt tulivat erinomaisesti esille, kun hän innostavasti opastaen kokosi Naiset tunturissa -viikon osanottajista kuoron.

Ortodoksiseen ehtoopalvelukseen sisältö jakautuu neljään osaan: luominen, lunastus, syntiinlankeemus ja Jumalan valtakuntaan saattaminen. Siinä lauletaan psalmeja, jotka ylistävät Jumalan luomistyötä. Siihen kuuluu myös Ehtooveisu, joka on kristikunnan vanhin Raamatun ulkopuolelta tunnettu veisu. Isä Rauno kertoi, että tämä veisu kuuluu myös Amerikan luterilaisen kirkon messusävelmistöön.

Diakoni Senja Ahvonen luki seurakunnalle evankeliumitekstin Joh. 17: 11-23, joka on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta. Tässä rukouksessa Jeesus rukoilee neljä eri kertaa, että hänen seuraajansa olisivat yhtä. SEN:n hallintosihteeri Sirpa-Maija Vuorinen valotti puheessaan ekumeenisen toiminnan lähtökohtia, sen teologista ja hengellistä identiteettiä ja SEN:n historiaa. Puhetta kuljetti kirjailija, piispa Irja Askolan runo, joka muun muassa kuvaa ekumeniaa kutsuna juhlia elämän värikylläisyyttä luoda arkeen vieraanvaraisuuden siunaus.

Luterilainen osuus koostui Tunturimessun lauluista, Raamatuntekstien lukemisesta ja rukouksesta. Osuuden toimittivat kirkkoherra Mika Niskanen ja kanttori Mirjami Hiltunen. Tunturimessu virittää ylistämään Luojaa, joka on tehnyt tunturitkin.

Iltakirkon jälkeen seurakunta kokoontui kirkkokahville, joiden maittavat kahvileivät oli valmistettu Tunturikeimiön keittiössä. Vilkas puheensorina täytti kappelin, kun kirkkoväki kokoontui pieniin ryhmiin keskustelemaan.

Tarinaa tulilla

Maailma on tarinoista koottu. Kehdosta hautaan ne meitä kuljettavat. Paimentolaiselämää eläneiden saamelaisten lapsille niitä kerrottiin eräänlaisena pelastussuunnitelmana. Lapsia oli paljon ja perään katsojia vähemmän, piti ottaa Staalo apuun, että saatiin lapsukaiset pysymään aloillaan. Elämämme tarinaan toi tämäkin viikko uusia säkeitä ja säikeitä.

Kivuttuamme Särkitunturin laelle kansallismaisemaa ihailemaan, laskeuduimme kodan tulille käristemakkaran paistoon. Näköala tunturin laelta on valittu Suomen kansallismaisemaksi, joka on ikuistettu lukuisiin postikortteihin ja jälleen mekin sitä ikuistimme, mutta tällä kertaa tunturit olivat sumun peitossa. Vain aavistus todellisesta loistosta piirtyi verkkokalvoillemme ja kameran muistikortille.

Tuli ja tarinat jatkuvat illan tullen Tunurikeimiön viihtyisässä kodassa. Vuosituhansien ajan ovat ihmiset tulilla tarinoineet ja tekevät sitä edelleen. Tulien tarinat tuoksuvat savulta, kirvoittavat ajatuksia, tuovat tunnelmaa, rauhoittavat rakennelmia, antavat ja ottavat. Tunturikeimiön kodan seinät ovat vuosikymmenten varrella taltioineet tuhannet tarinat ja niitä tuli jälleen lisää. Joutsenet tahdittivat, laulettiin Lapin kesä, laulettiin Nocturne ja monet nuotiolaulut maakuntalauluja unohtamatta.

Runoa ja proosaa luettiin ja kaikkeen ihastuttiin. Naiset tunturilla -leiriin liittyy läpileikkaavana hartauselämä. Se rakentuu vapaaehtoisuuden pohjalle ja miten paljon yhteiseen hartauspöytään tuleekaan tarjottavaa! Miten paljon naisilla onkaan jaettavaa sanoin ja sävelin ja miten paljon saamme ottaa vastaan ja viisastua.

Tunturikeimiön talkooperinne

Tunturikeimiö on lähtenyt alkuun lähes 70 vuotta sitten talkoilla. Ensimmäinen maja on rakennettu talkoilla, tie on rakennettu talkoilla. Aikaisempien vuosikymmenten idearikkaat ja ahkerat naiset ovat pitäneet talkooperinnettä yllä ja aina on jotain uutta saatu aikaan. Naiset tunturissa -tapahtumissa muistetaan jo edeltä menneitä sukupolvia, kunnioitetaan heidän työtään ja yhtenä leiripäivänä on talkoot. Tällä kertaa kävi niin, että viikon rankin sadepäivä osui talkoopäivälle. Ulkotyöt jäivät, mutta talkoolounas, perineinten lihakeitto, syötiin hartaalla halulla. Ensi vuonna on uusi mahdollisuus.

Mutta mettäkakkojen ja kampanisujen leipominen onnistui sisätiloissa ja näitä Lapin perinnevehnäsiä jäivät siskot leipomaan, kun minun tuli jo kiirehtiä kohti etelää.

Leirin viimeisimmät tarinat jäivät kuulematta. Arvata voin, että vielä kuultiin voimaannuttavia viisauksia, ilahduttavia ikuisia kertomuksia ja muodostettiin suuri sisarpiiri.

Sirpa-Maija Vuorinen

Kuvat kirjoittaja, Ella Paksuniemi ja Hannele Helanen

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat suurempina.