Nelson Mandela in memoriam

Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela on kuollut kotonaan Johannesburgissa 5.12. Hän oli 95-vuotias. Mies, jolla oli eniten uskottavuutta nykymaailman silmissä, on edesmennyt. Se uskottavuus nousi lähes 30 vankilavuodesta ja kyvystä sovintoon sortajien kanssa heti vankilasta vapautumisen jälkeen. Uskottavuus muodostui lujuudesta, nöyryydestä ja johtajuudesta. Sen taustalla olivat kristillinen usko, toivo ja rakkaus. Ne epäuskoinen ja itsekäs aikamme tunnisti. Nelson Mandela oli suurmies oman aikamme silmissä, mutta myös ihmiskunnan koko historian näkökulmasta.

Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela vieraili Kirkkojen Maailmanneuvoston VIII yleiskokouksessa Hararessa vuonna 1998. Vierailun tarkoitus oli kiittää KMN:oa ja ekumeenista liikettä tuesta Etelä-Afrikan vapautumiselle apartheid-järjestelmästä ja rotusorrosta. On totta, että kirkkojen voimakas kanta rotusortoa vastaan vaikutti siihen, että länsimaiden hallitukset alkoivat 1980-luvulla suhtautua kriittisesti Etelä-Afrikan rotusortohallitukseen ja tukea sen vastaisia boikotteja ja vapaustaistelua. Se loi mahdollisuudet väkivallattomaan vallanvaihtoon, joka Nelson Mandelan johdolla toteutui. 

Mandela saapui kokoussaliin leppoisasti hymyillen, lyhythihaiseen hellepaitaan pukeutuneena. Viisituhatpäinen yleisö nousi seisomaan ja osoitti melkein villisti suosiotaan. Suosionosoitusten jatkuessa eteläafrikkalainen kuoro lauloi ja presidentti eteni hitaasti kohti esiintymislavaa. Mukanaan hänellä oli useita ministereitä, jotka edustivat selvästi maan eri väestöryhmiä. Hitaus ei johtunut presidentin korkeasta iästä tai arvokkuudestakaan, vaan siitä, että hän tervehti kädestä kokoussalin keskuskäytävän molemmin puolin olevia ihmisiä.

Hänen saavuttuaan eteen kuoro lauloi Etelä-Afrikan kansallislaulun, joka alkaa suomalaisillekin tututtuna virtenä (Kuule Isä taivaan...) Siunaa, Herra, Afrikkaa, ja jatkuu buuri-uudisraivaajien hymininä. Tunnelma oli juhlavan iloinen mutta liikuttunut. Kaikki hiljenivät kuuntelemaan Mandelan puhetta. Siinä hän kiitti kirkkoja: "Teiltä olemme saaneet kaiken, ilman teitä meillä ei olisi mitään." Tällä hän tarkoitti paitsi vapautumista rotusorrosta, ennen muuta koulutusta. Hän kertoi aloittaneensa koulutiensä metodistikirkon lähetysasemalla ja siitä kuinka ratkaiseva merkitys hänen ja monen muun afrikkalaisen elämässä kristillisellä lähetystyöllä on ollut.

KMN:n yleiskokouksessa vieraili toinenkin vapaustaistelija. Hän oli isäntämaan Zimbabwen presidentti Robert Mugabe. Hän saapui sotilassaattueessa ja juoksi kokoussalin läpi pitämään puheensa. Vaikutelma oli päinvastainen kuin se, jonka hänen vanha taistelutoverinsa presidentti Mandela teki.

Nelson Mandela kykeni sovintoon. Hän oli valmis solmimaan rauhan niiden kanssa, jotka olivat pitäneet häntä vapaustaistelun takia vankilassa neljännesvuosisadan ajan. Hän ei halunnut kostoa, vaan uutta, yhteistä tulevaisuutta.

Pitkinä vankisellin vuosina hänen ainoa sallittu kirjansa oli Raamattu. Hän ei ujostellut sanoa, kuinka suuri merkitys kristillisellä opetuksella ja uskolla on hänen elämäntyössään ollut. Niistä nousi sisäinen vahvuus ja sellainen uskottavuus ja johtajuus, jota kenelläkään toisella aikamme poliitikolla ei mielestäni ole.

Anna, Herra, ikuinen rauha autuaalliseen kuolonuneen nukkuneelle palvelijallesi ja suo hänelle iankaikkinen muisto.

Heikki Huttunen