Nordiskt forum. Tasapuolisesti kaikille - kaikkialla

Ruotsin Malmössä 12.–15.6.2014 järjestetty pohjoismainen tasa-arvokysymysten foorumi sai suuren näkyvyyden omassa maassaan. Valtakunnan mediassa tapahtuma oli näyttävästi esillä ja niin ikään kansalaisten keskusteluissa kaduilla ja kahviloissa. Osanottajista pääosa oli naisia, mutta miehen kohtaaminen foorumialueella ei ollut harvinaisuus. Ohjelma oli korkeatasoinen ja erittäin laaja-alainen. Myös kirkot olivat mukana kiintoisilla ohjelmaosuuksilla. Hengellisyyden läsnäoloa kiitettiin ja toivottiin lisää. Foorumin teema oli

Nordiskt Forum on järjestetty aikaisemmin Oslossa 1988 ja Turussa 1994. Turun foorumi nivoutui Naisten ekumeenisiin kirkkopäiviin (SEN:n Naisjaoston järjestämät). Kirkkopäivien ajankohta oli foorumia edeltävä viikonvaihde. Peräti kaksikymmentä vuotta ehti kulua ennen kuin kolmas pohjoismainen foorumi järjestettiin. Organisoiminen on valtava ponnistus myös taloudellisesti. Toiminta perustuu paljolta vapaaehtoistyöhön, joten on syytä onnitella järjestelyorganisaatiota, jossa useita naisjärjestöjä kaikista viidestä Pohjoismaasta ja luonnollisesti Malmön kaupunki.

YK:n naisten osasto, , Entity for Gender Equality and the Empowerment of Women, on järjestänyt neljä naisten maailmankonferenssia: Meksikossa 1975, Kööpenhaminassa 1980, Nairobissa 1985 ja Pekingissä 1995. Viimemainitun jälkeen on järjestetty seurantakokouksia New Yorkissa vuosina 2000, 2005 ja 2010.

Malmön foorumiin oli etukäteen ilmoittautuneita noin 

6 000, mutta paikanpäälle tulvi väkeä sillä volyymillä, että osanottajamäärä nousi kahteenkymmeneen tuhanteen. 35 maata oli edustettuna, joten foorumi ei ollutkaan pelkästään pohjoismainen. Suuri osa päivien seminaareista oli kaikille avoimia ja erityisesti lähiseutujen asukkaat vierailivat niissä ahkerasti.

Tasa-arvokysymykset Suomessa - esillä vai ei?

Laajin osaottajajoukko koostui luonnollisesti ruotsalaisista, seuraavaksi kipusivat islantilaiset, sillä heitä oli nelisensataa. Huomattava joukko maan väestömäärä huomioon ottaen. Norjalaisia ja suomalaisia oli vähemmän. Meillä Suomessa eivät tasa-arvokysymykset nouse päivittäiseen keskusteluun. Toisin on Ruotsissa, jossa näistä asioista keskustellaan aina ja kaikkialla.

Näyttävässä päätösseremoniassa olivat mukana kakkien muiden Pohjoismaiden tasa-arvoministerit paitsi Suomen. Tosin Paavo Arhinmäki oli merkitty aikaisempiin ohjelmaesitteisiin, mutta maamme poliittinen kartta ehti foorumin suunnittelun ja toteutuksen välillä muuttua. Uuden tasa-arvoasioista vastaavan ministerin, Susanna Huovisen ohjelmaan ei osallistuminen sopinut, eikä muutakaan korkean tason edustusta sosiaali- ja terveysministeriöstä tähän paikkaan näyttänyt löytyneen. Päälavalla oli selkeä suomenmentävä aukko.

Foorumin päätyttyä ei tosin ole keskusteltu siitä, ettei Suomesta ollut paikalla ketään, vaan siitä, että Norjan tasa-arvoministeri Solveig Horne oli paikalla. Hänen lausuntonsa nimittäin eivät aina ole olleet täysin korrekteja feminismiä eikä etnisten tai sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kohtaan.

Suomalaisia esitelmöitsijöitä, keskustelijoita ja artiseteja kuultiin ja nähtiin. Avajaisissa tanssitaiteilija Virpi Pahkinen esitti vaikuttavan tanssiteoksen. YK:n hyvän tahdon lähettiläs, taitelija Arja Saijonmaa oli mukana, hän on yli kaiken ruotsalaisten rakastama. Poliitikoista ohjelmassa olivat mm. Elisabeth Rehn, Heidi Hautala ja Eva Biaudet.

Järjestäjät painottivat Malmön-kokouksen juhlivan niitä pioneerinaisia, jotka taistelivat naisille äänioikeuden, oikeuden täysivaltaisuuteen, oikeuden kodin ulkopuoliseen työhön jne. Mutta työtä on vielä runsaasti jäljellä. Visiona on, ettei sukupuoli, etninen tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai muut vastaavat syrjintäperusteet rajoittaisi unelmiamme, kunnianhimoamme, elämäntapaamme. Kaikki ihmiset on kohdattava kunnioituksella. Esille tuli myös solidaarisuus. Monissa maissa eletään olosuhteissa, joissa vielä joudutaan vain unelmoimaan oikeuksista, jotka meille ovat itsestään selviä.

Kaksitoista teemaa

Teema-alueiksi oli nostettu kaksitoista osiota: 1) Feministinen talous – taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, 2) Naisten ja tyttöjen oikeus omaan ruumiiseensa, seksuaalisuus, terveys ja lasten saantiin liittyvät oikeudet, 3) Naiset työelämä – sama palkka, koulutus ja mahdollisuudet edetä työelämässä, 4) Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta, 5) Ympäristö, ilmasto ja kestävä kehitys, 6) Hoitotyö ja hyvinvointiyhteiskunta, 7) Rauha ja turvallisuus, 8) Poliittinen osallistuminen ja yhteiskuntakehitys, 9) Tasa-arvoiset toimintaympäristöt, 10) Feminismin tulevaisuus Pohjolassa ja naisliikkeen organisointi, 11) Turvapaikkakysymykset ja maahanmuutto, 12) Uusi teknologia ja media.

Teemat toistuivat runsaassa ohjelmatarjonnassa. Ongelmaksi tahtoi muodostua se, ettei voi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa. Näyttelyosastolla kävi kova kuhina kun kansalaisjärjestöt, kunnat ja muut toimijat esittelivät toimintaansa. Suomesta oma pisteensä oli Nytkiksellä (Naisjärjestöt yhteistyössä), Svenska Kvinnoförbundetilla ja Suomen YK-liitolla. Ruotsin kuntien ja maakuntahallinnon (landsting) edustus oli näyttävä. Miten paljon Ruotsissa työskennelläänkään tasa-arvoisen yhteiskunnan eteen! Esimerkiksi Malmön kaupungilla on vahva kotouttamisen toimintakulttuuri.

Näyttelyalueella oli myös lava, jossa esitettiin lyhyitä tietoiskuja. Puhutteleva kokemus oli esimerkiksi kuunnella vammaisten puhuvan kokemuksistaan työelämässä. Työsyrjinnän muodot tulivat esille, ja paikalla jaettiin myös työsyrjintää koskevaa julkaisua.

Kirkkojen monipuolinen ohjelmatarjotin

Aikaisempina vuosikymmeninä on feministinen suhtautuminen kristinuskoon ollut pääosin negatiivista. Kristinusko on koettu patriarkaalisuuden linnakkeena, jolla ei ole mitään annettavaa tasa-arvokysymysten edistämiselle. Nordisk ekumenisk kvinnokommitté ja Sveriges ekumeniska kvnnoråd lähtivät aktiivisesti tuottamaan ohjelmaa kristillisestä perspektiivistä. Näiden toimijoiden taustalla ovat pohjoismaiset kansankirkot ja muut ekumeniaan sitoutuneet kirkot. Ilman tätä aktiviteettia ei kristinuskon perusteista lähtevää ohjelmaa olisi ollut ollenkaan. Tunnettu ruotsalainen kirjailija Anita Goldman totesi puheenvuorossaan, että uskonnollista ohjelmaa olisi foorumissa voinut olla enemmän. Hän lisäsi, että on ihmisoikeus kaivata Jumalaa.

Kuuntelijamäärältään suurin seminaari oli Biskopspanel, jossa neljä piispaa keskusteli teemasta Naiset ja kirkot Pohjolassa – tulevaisuuden visioita – historian kokemuksia. Keskustelijoina Irja Askola Suomesta, Tuulikki Koivunen Bylund Ruotsista, Solveig Fiske Norjasta ja Tanskasta Tine Lindhardt. Islannin piispa Agnes M. Sigurðardóttir joutui perumaan osallistumisensa viime hetkellä. Keskustelua luotsasi Lisbeth Gustafsson.

Tasa-arvokysymysten edistämisessaä on pohjoismaisista kirkoista Ruotsin kirkko ollut edelläkävijä. 

Tuulikki Koivunen Bylund muutti Ruotsiin nuorena teologian maisterina, koska hänellä oli vahva kutsumus pappeuteen. Elettiin vuotta 1971, eikä häntä voitu meillä Suomessa vihkiä papiksi, koska hän oli nainen. Ruotsissa hänet ordinoitiin ja on siitä asti työskennellyt Ruotsin kirkossa.

Nainen piispana on voinut muuttaa hierarkioita ja rakenteita enemmän suhteellisiksi ja etääntyä hierakioista, mutta tämä voi olla myös riski.

Irja Askola kertoi, että on piispana kutsunut koolle naisryhmiä, jotka ovat syrjityssä asemassa. Vieraanvaraisuusmetodi ja vapaan tilan metodi on hänen tapansa, ei valtametodi. Liturgiseen kieleen ja uskonnolliseen sanastoon hän on pyrkinyt saamaan inklusiivisempaa kieltä, naisellisia arjen ilmaisuja jne. 

Muutkin piispat puhuivat kristillisessä kieliperinteessä tyypillisten patriarkaalisten ilmaisujen muuttamisesta tasapuolisemmiksi. Se, että nainen on pappi tai piispa ei ole enää millään lailla erikoista Pohjoismaissa.

Tanskassa on Pohjoismaista pisimpään ollut naisia pappeina (vuodesta 1948), mutta vieläkin joudutaan taistelemaan palkkatasa-arvosta. Akateemisesti koulutettujen naisten määrä työmarkkinoilla on lisääntynyt ja tämä on johtanut muutenkin palkkatason laskuun. Norjassa on myös huomattu, että loppuunpalaminen työelämässä koskee usein pappisnaisia.

Kirkkojen ohjelmassa oli seminaareja mm. naisten johtajuudesta kirkossa, uskontodialogista, feministiteologiasta, naisten voimaannuttamisesta ja ekumeeninen jumalanpalvelus. Seminaarissa Våld och övergrepp i kyrkan oli Suomen ev.lut. kirkon edustajana pastori Maria Sten. Muina panelisteina olivat tasa-arvoasiantuntija Inger Lise Olsen Ruotsin kirkosta ja piispa Solveig Fiske Norjan kirkosta. Myös Sigrun Oskarsdóttir Islannista käytti aiheesta puheenvuoron.

Keskustelun tuloksena todettakoon, että maamme kirkoissa on keskeistä saada aikaan selkeät kannanotot koskien lähisuhdeväkivaltaa ja seksuaalista häirintää. Ruotsissa ja Norjassa näistä on kirkolliskokouksen päätökset ja selkeät toimintaohjeet sattuneiden tapausten varalta ja niiden ennakolta ehkäisemiseksi. Näissä maissa on myös tehty perusteellista työtä, joka esim. eri ikäryhmiin suuntaavalla asennekasvatuksella voitaisiin vaikuttaa ennaltaehkäisevästi seksuaalisen väkivallan ilmiöihin.

Mirjamin huone – existensiella rummet – tarjosi foorumin aikana mahdollisuuden hiljaisuuteen, keskusteluun ja rauhoittumiseen. Tämä tila oli hyvin suosittu.

Uskontojen kohtaaminen

Pohjoismaisten juutalaisten tilanteesta oli seminaari. Juutalaisilla naisilla on maailmanlaaja WIZO-liike (Women’s International Zionist Organisation), jolla on kansainvälisiä tapaamisia. Liikkeen alkuperäinen tehtävä oli opettaa naisille ammatteja, joiden avulla he voisivat elättää itsensä. Nykyisin järjestö keskittyy naisen aseman parantamiseen. Suomea keskustelussa edusti Nina Nadbornik, Tanskaa Dorrit Raiter ja Ruotsia Susanne Sznaijern. Puheenvuorossaan kunkin maan edustaja toi esille juutalaisia naisia omissa maissaan huolettavat kysymykset. Ruotsissa lapset eivät uskalla tunnustautua luokassaan juutalaiseksi. Tanskassa on lasten suhteen asenne: better safe than sorry eli suojellaan erityisesti juutalaisia lastentarhoja ja kouluja ja ollaan yhteydessä paikalliseen suojelupoliisiin.

Työelämässä naiset ovat Pohjoismaissa tasa-arvoisia ja assimiloituneita. Tosin Ruotsin edustaja viittasi siihen, että sionistista tietoisuutta ei voi tuoda esille. Lehdistö on tuonut esiin mm. ympärileikkauksen ja rituaaliteurastuksen negatiivisessa valossa. Juutalaisen tietoisuuden esillä pitämiseen vaikuttaa Ruotsissa myös nykysuuntaus, jossa ”hyvä ruotsalainen ei tuo esille mitään uskonnollisesta suuntauksestaan”.

Suomen juutalaiset kokevat eniten vapautta ja voivansa elää rauhassa. Yleisön joukossa ollut Suomen juutalainen käytti puheenvuoron, jossa kertoi tulevansa hyvin toimeen paikallisten muslimien kanssa. Hän totesi sen olevan suomalaisen yhteiskuntarauhan seurausta.

Naiset, uskonto ja feminismi

Foorumin ison areenan tarjonnassa oli näyttäviä ohjelmaosuuksia, joissa aina myös artistivieras. Yksi areenakeskustelu käytiin teemalla Papa don´t preach - Women, religion and feminism, jonka aloitti brittiläinen stand up -koomikko Shazia Mirza. Hän veti nauruhermoja kutkuttavan yhden naisen shown tuoden esille uskonnollisia erikoisuuksia ja outouksia.

Keskustelijoina olivat kirjailija Anita Goldman, Oslon yliopiston lehtori Lynn Claire Feinberg, joka on ensimmäinen pohjoismainen naisrabbi. Kristittyjä edusti piispa Solveig Fiske ja islamia yhdysvaltalainen professori Amina Wadud, joka on tunnettu vaikuttaja. Hän totesi muun muassa, että pyhät tekstit tulee uudellentulkita, jotta niitä voitaisiin ymmärtää oman aikamme perspektiivistä.

Uskontojen kohtaaminen on hänen mukaansa haasteellista erityisesti musliminaisen näkökulmasta. Uskontojen johtotason keskusteluihin tulee aina myös naisia, jotka ovat pappeja tai piispoja ja mukana voi olla myös nainen, joka on rabbi, mutta islamia edustavat aina vain miehet. Wadudin kirja Inside the Gender Jihad – Women´s Reform in Islam (2007) on herättänyt suurta huomiota. Samoin kuin se, että hän vuonna 2005 johti molempien sukupuolten yhteisen perjantairukuouksen New Yorkissa.

Myös kirkkojen järjestämään ohjelmaan kuului uskontodialogikeskustelu. Sitä johti Tukholman ev.lut. hiippakunnan uskontodialogikeskuksen asiantuntija, pastori Helene Egnell. Mukana Amina Wadud ja Kistan kansankorkeakoulun kehitys- ja viestintävastaava Fazeela Selberg Zaib. 

16 Steps towards Women’s Empowerment

Seminaaria johti Margaretha Lindahl, joka on toiminut pitkään RFSU:n (Riksförbundet för seksuella upplysning) johtotehtävissä. Nykyisin hän toimii Ruotsin YK-liiton hallituksen jäsenenä. Lindahlin mukaan Ruotsin suurin ammattijärjestö LU ei ota riittävän vakavasti naisten palkkatasa-arvon saavuttamista.

Pysähdyttävin puheenvuoro kuultiin etunimellään esiintyneeltä zimbabwelaiselta Rudolta. Hänen kotimaassaan lasten kouluun pääsy on harvinaista ja nuorten naisten asema on vaikea. Yliopistoissa opiskelevien naisten on vaikea selviytyä koulumaksuista. Vanhempien varat eivät välttämättä riitä kaikkeen tarvittavaan. Näin nuoret naiset helposti joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi, opintopisteiden tai asuntolapaikan saamiseksi on suostuttava miesopettajien ehdotuksin. Nuorilta naisilta puuttuu myös terveydenhuolto, kuten ehkäisyneuvonta. Keskustelussa kävi ilmi myös, että afrikkalaiset nuoret naiset joutuvat alistumaan seksuaaliselle hyväksikäytölle päästäkseen eteenpäin ammatillisesti.

Afrikassa ongelmana ovat myös tabut. Vaikeista asioista ei keskustella julkisesti. Äitikuolleisuus on valtavaa, mutta naisten ongelmat ovat näkymättömiä. Ratkaisuna ongelmiin pidettiin ruohonjuuresta nousevaa kansalaisjärjestötoimintaa. Jos saadaan tarpeeksi suuri massa liikkeelle, muutos tapahtuu.  Esimerkkinä kerrottiin myös tansanialaisesta prinsessasta, joka kokosi uskonnolliset johtajat ympärilleen saadakseen heidän kantansa muuttumaan ehkäisymyönteisemmäksi.

Näitä esimerkkejä kuunnellessa nousee esille naisten solidaarisuus. Meidän on kaikin keinoin työskenneltävä sen hyväksi, etteivät naiset joutuisi elämään esimerkkien mukaisissa olosuhteissa ja vain unelmoimaan oikeuksista, jotka meille ovat itsestään selviä.

Kohtaamisia - päätöslauselmia

Meitä suomalaisia osanottajia oli varmaankin Pohjoismaista vähiten, mutta ilahduttavia kohtaamisia osui kohdalla monessa välissä. Muun muassa Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunta oli edustettuna ja sen jäsen, pastori Laura Mäntylä jakoi kokemuksiaan ja teräviä huomioitaan on line Facebookissa. Muistiinpanoja vihkoon kirjoittava koki olevansa muisto menneisyydestä! Myös naisjärjestöjen edustajia oli runsaasti paikalla samoin kuin ministeriöiden ja eduskunnan ja tietysti me ev.lut. kirkon ja SEN:n edustajat.

Päättäjäisissä tuntui harmilliselta kun omasta maastamme ei ollut ministeriä paikalla, mutta aivan viimeisen sanan sai kuitenkin suomalainen kun yhtä järjestäjätahoa (Nytkis – Naisjärjestöt yhteistyössä) edustanut Peggy Heikkinen lausui kiitokset kaikille, jotka olivat kantaneet kovimman helteen foorumin järjestelyissä. Hän kiitti erityisesti Gertrud Åströmiä Sveriges Kvinnolobbystä, Caroline Matssonia, joka toimi sihteeristön johtajana ja Ellen Nymania, joka toimi neljän päivän aikana Areenan päälavan ohjelmien koordinaattorina ja speakerina.

Olikohan neljän päivän tapahtuma hieman liian pitkä? Nykysuuntaus näyttää olevan sellainen, etteivät pitkät kokoukset viehätä, osanottajat pilkkovat ne omin päin. Päättäjäiset oli näyttävä tapahtuma puheineen ja erityisesti tasokkaiden musiikkiesitysten osalta, mutta yleisöä oli todella vähän, määrä laskettiin sadoissa, ei tuhansissa ja se näkyi - valitettavasti. rakentuu annetun 12 teena-alueen varaan. Pohjoismaiden hallituksia velvoitetaan toimimaan näiden osa-alueiden hyväksi, jotta ne voisivat kaikilta osiltaan täydesti toteutua maissamme. Toivottavasti dokumentti löytää tiensä myös tasa-arvoministeri Susanna Huovisen käsiin.

Eija Kemppi, Maria Sten ja Sirpa-Maija Vuorinen

Klikkaa kuvia, niin ne avautuvat suurempina. Klicka på bilderna för att förstora dem.