Ekmeenisen vastuuviikon jumalanpalvelusta vietettiin 22.10.2107 Hervannan kirkossa Tampereella. Jumalanpalveluksen toteuttivat yhteistyössä Tampereen adventti-, baptisti- ja helluntaiseurakunnat, eteläinen seurakunta, Kristillinen Yhteisö – Helluntaiseurakunta sekä Suomen Ekumeeninen Neuvosto.
Saarnan piti piispa Matti Repo, liturgina toimi kirkkoherra Jussi Mäkinen ja avustajina Tapio Lohikko, Leena Laine, Veera Tillander, Jaakko Pasanen ja Vastuuviikon koordinaattori Katariina Väisänen. Musiikista vastasi kanttori Suvi-Tuulia Raittinen ja avustamassa olivat Hervannan Gospelkuoro, Elina Pasanen, Jaakko Pasanen, Beryl Bett ja Woojung Park.
Evankeliumitekstinä oli Joh. 9:24-38, jossa fariseukset kuulustelevat Jeesuksen parantamaa sokeaa.
- Ei hyödytä ihmistä näkö, ei kuulo eikä puhe, ellei häntä nähdä, ellei häntä kuulla ja ellei hänen kanssaan suostuta vastavuoroiseen keskusteluyhteyteen, sanoi piispa Matti Repo saarnassaan.
Piispa Repo muistutti, että kuulluksi ja nähdyksi tuleminen riippuu toisista ihmisistä. Kuten fariseusten aikoinaan, on myös meidän tässä ajassa elävien helppo langeta korottamaan itsemme eri mieltä olevien yläpuolelle ja vaientaa heidän äänensä vähättelyllä tai halveksunnalla.
Saarnassaan piispa Repo käsitteli Vastuuviikon teemaa Omalla äänellä tuoden esiin, miten naisten ja tyttöjen äänet on monesti ja monilla tavoin vaiennettu. Useissa maissa tyttöjen ja naisten oikeudet toteutuvat heikosti koulutuksen, työn, vaikutusvallan ja jopa heitä itseään koskevan päätöksenteon osalta. Suomessakaan naisten oikeudet eivät toteudu moitteettomasti.
- Ei tarvitse matkustaa ulkomaille löytääkseen esimerkkejä siitä, miten naisten ja tyttöjen ääntä vaiennetaan. Viime päivinä on suomalaisessa lehdistössä keskusteltu naisiin kohdistetusta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta, piispa Repo sanoi.
Piispa Matti Revon saarna löytyy kokonaisuudessaan .
Jumalanpalvelus on kuunneltavissa .