Ortodoksisissa seurakunnissa halutaan kulkea turvapaikanhakijoiden rinnalla  

Suomen ortodoksinen kirkko järjesti yhdessä ortodoksisten järjestöjen kanssa 8.–9.11.2017

seminaarin, jossa keskityttiin ajankohtaisiin kysymyksiin turvapaikanhakijoiden parissa tehtävästä työstä seurakunnissa.

 

Erityisesti seurakuntien työntekijöille ja vapaaehtoisille suunnatussa seminaarissa jaettiin tietoa ja kokemuksia hyvistä käytännöistä ja työssä kohdatuista haasteista.

 

Keskustelussa pohdittiin, miten turvapaikanhakijoita voidaan parhaiten auttaa ja toisaalta miten heidän kanssaan työskentelevät kokevat auttamistyön.

 

Seminaari oli suunnattu erityisesti turvapaikanhakijoiden kanssa työskenteleville kirkon työntekijöille ja vapaaehtoisille, joita oli mukana Oulusta asti. Osallistujat antoivat kiitosta ajankohtaisen aiheen käsittelemisestä.

Kirkot ydintehtävää toteuttamassa

Luterilaisen kirkon monikulttuurisen työn asiantuntija Marja-Liisa Laihia kertoi seminaarissa luterilaisten seurakuntien tekemästä työstä turvapaikanhakijoiden kanssa ja käsitteli pakolaisuutta kirkkoja haastavana ilmiönä.

 

– Mikä on kirkon rooli? Kenelle seurakunta on auki? Laihia kysyi.

 

– Jos näitä kysymyksiä ei pureta auki, ydintehtävä ei kirkastu vaan jää epäselväksi. Kun seurakuntaelämän ja kristittynä olemisen ydin avautuu, se vapauttaa luovuutta ja notkeutta kokeilla yhdessä tekemisen ja kokemisen malleja. Tästä nousee yhteisölähtöistä toimintaa, joka poistaa yksinäisyyttä ja rakentaa turvaverkkoja niin turvapaikanhakijoille kuin kaikille toiminnassa mukana oleville. Tämä on uusi tapa elää kristillisyyttä todeksi.

 

Laihia painotti, että kukaan turvapaikanhakijoiden rinnalla kulkeva työntekijä tai vapaaehtoinen ei saisi jäädä yksin. Toisia kantava auttaja uupuu ilman yhteisöä.

 

– Täytyy muistaa, että tämä ei ole vain seurakunnan työntekijöiden asia, vaan koko seurakunnan asia.

Haavoittuvassa asemassa olevat on kohdattava ihmisinä

Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen työn pappi isä Teemu Toivonen puhui

omassa puheenvuorossaan kirkon tehtävästä haavoittuvassa asemassa olevien parissa.

 

– Kyse on kristillisen kirkon olemuksesta ja kirkon uskottavuudesta: ei siis vain yksittäisten kristittyjen vaan koko kirkon tehtävästä kirkkona ja sitä kautta yksittäisinä jäseninä. Mieluummin niin, että kirkko pitää huolta haavoittuvassa asemassa olevista kuin siten, että yksittäiset jäsenet tekevät mitä tekevät evankeliumin sanan tuella. Näin kirkko näyttää tietä taivasten valtakuntaan.

 

Vapaaehtoistyötä tehnyt Martta Pietarinen kertoi, miten negatiivisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita voidaan tukea.

 

– Kaikki ihmiset ansaitsevat tulla kohdatuksi ihmisinä. Auttamismuotoja on monia ja on hyvä muistaa, että auttamisen lisäksi voisi puhua tukemisesta, Pietarinen ohjeisti. Tukeminen voi tarkoittaa esimerkiksi ohjaamista oikean palvelun piiriin tai viranomaisen lähettämän suomenkielisen kirjeen kääntämistä.

 

– Turvapaikanhakijat ovat osaavia ja älykkäitä ihmisiä, joiden osaamista tulee tukea ennemmin kun

holhota ja ojentaa leipää ylhäältä alaspäin.

Käytännön asioissa avustamisen myötä tukeminen laajenee usein kokonaisvaltaiseksi kohtaamiseksi ja jakamiseksi.

 

Kirkkoturvatoiminnasta väitöskirjaa valmisteleva tutkija Talvikki Ahonen Itä-Suomen yliopistosta kommentoi seminaarin keskustelun vahvistaneen havaintoa siitä, että aihepiiri koskettaa syvältä monia kirkon piirissä toimivia.

 

– Seminaariin osallistuneet kirkon jäsenet ovat täydellä sydämellä mukana turvapaikanhakijoiden rinnalla, eivät pelkästään tukijoina vaan myös ystävinä ja läheisinä.

Kirkon tuki on tärkeä voimavara vapaaehtoisille

Seminaarissa käydyssä keskustelussa tuen saamista auttamistyöhön pidettiin välttämättömänä. Erityisesti kirkon ja seurakuntien antama tuki koettiin tärkeäksi.

 

Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyen kokosi seminaarin tunnelmia sanoen, että osallistujien jakamien kokemusten perusteella etenkin seurakuntien vapaaehtoistyöntekijät kaipaavat lisää tilaisuuksia jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea. Seminaarissa tunnistettiin myös tarve tiiviimmälle verkostoitumiselle ja yhdessä tekemiselle.

 

 Seminaari teki näkyväksi seurakuntien jäsenten ennakkoluulottomuuden ja auttamishalun. Työtä turvapaikanhakijoiden kanssa pidetään merkkinä lähimmäisenä olemisesta. Pienilläkin teoilla ja tuen osoittamisella nähdään olevan merkitystä. Moni vapaaehtoinen kertoi ammentavansa uskostaan voimaa työskennellessään turvapaikanhakijoiden tilanteisiin liittyvien haastavien asioiden parissa.

 

– Ortodoksinen kirkko on rakastava, ei vihaava. Se näkyy vapaaehtoiskentällä, jossa tapaan monia

ortodoksisen seurakunnan jäseniä, Martta Pietarinen sanoo.

 

– Haluan kiittää kaikkia piispojamme hengellisestä ohjauksesta ja kristillisestä opetuksesta, joka kehottaa meitä olemaan Kristuksen kaltaisia ja rakastamaan lähimmäisiä, Pietarinen tiivistää.

***

Marja-Liisa Laihian, isä Teemu Toivosen ja Oulun seurakunnan työtä esitelleen isä Tuukka Rantasen puheenvuorot ovat katsottavissa .

Euroopan kirkkojen Siirtolaisuus 2010 -teemavuotta edeltävä ekumeeninen paastonajan julistus löytyy .

 

Koonnut Katariina Väisänen