Pääsiäinen on juhlapyhistä tärkein

Jos kaupungilla tehtäisiin pikainen kysely, voisi äkkiseltään saada sen kuvan, että joulu on kristillisyyden tärkein juhla. Se kuva on kuitenkin väärä. Joulu on ehkä se kirkkopyhä, joka saa eniten huomiota myös ns. maallisilta tahoilta. Mutta pääsiäinen on kristillisyyden tärkein juhlapyhä, koska pääsiäisen sanoma on kristinuskon keskeisin sanoma. Mikä tämä sanoma siis on? Mitä tapahtui tuona perjantaina noin pari tuhatta vuotta sitten? Voidaksemme vastata siihen kysymykseen, meidän täytyy mennä ajassa taaksepäin, kaiken alkulähteelle.

Ilman että lähdemme enempää tarkastelemaan Ensimmäisen Mooseksenkirjan luomiskertomusten lähdeviiteitä, voimme nähdä, kuinka meille annetaan kuva Jumalasta, joka haluaa jättää sormenjälkensä luomistyöhön ja luoda jotain, joka heijastaa Jumalaa itseään. Kolmiyhteinen Jumala loi ihmisen kuvakseen. Yhdessä mies ja nainen heijastavat Jumalan kuvaa. Jumala asetti ihmisen hallinnoimaan luomakuntaa ja Jumala itse seurusteli luomakunnan kanssa. Luojan ja luomakunnan välillä oli konkreettinen ja elävä suhde.

Raamattu kertoo meille, että tämä suhde turmeltuu, kun ihminen ei usko Jumalaa, vaan tekee vastoin Hänen tahtoaan ja syö kielletyn puun hedelmää. Seuraamukset ovat tuhoisat, jopa kuolettavat. Portit paratiisielämään sulkeutuvat ikuisesti, suhde Jumalan ja ihmisen välillä, mutta myös miehen ja naisen, sekä ihmisen ja luomakunnan välillä on ikuisesti tuhoutuneet. Mutta jo tässä vaiheessa Jumala laittaa käyntiin pelastussuunnitelmansa. Kun Jumala selostaa syntiinlankeemuksen seurauksista, Jumala kääntyy käärmeen puoleen ja selittää kuinka hän aikoo panna ”vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.” (1 Moos 3:15) Tämä on ensimmäinen profetia tai lupaus tulevasta pelastajasta, joka on tuleva murskaamaan pahuuden lopullisesti, mutta joka täytyy uhrata elämänsä tehdäkseen sen.

Pelastussuunnitelma avautuu entisestään, kun Jumala luo itsellensä pyhän kansan kutsumalla Abrahamia. Vastineeksi Abrahamin uskollisuudesta Jumala antaa lupauksen suuresta siunauksesta. Tämä liitto Abrahamin kanssa (lupaus maasta) kulkeutuu sukupolvelta sukupolvelle, vahvistuu ja täydentyy Mooseksen (lupaus kansakunnasta) ja Daavidin (lupaus kruunuperillisestä) liittojen kautta. Tämä suunnitelma tulee täytäntöön, kun neitsyt Maria synnyttää Jumalan pojan luolassa Betlehemissä, täyttäen täten Vanhan Testamentin profetiat tulevasta Messiaasta (lupaus uudesta liitosta).

Kristittyjen pääsiäisellä ovat juurensa juutalaisessa pääsiäisessä (pesach, ylittää, kulkea ohi). Tätä juhlaa vietetään Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Iltaa ennen pakoa Egyptistä, Israelin lapset saivat tehtäväkseen valmistaa illallinen happamattomasta leivästä ja karitsasta. Leivän oli oltava happamaton, koska ei ollut aikaa antaa sen käydä, vaan se oli leivottava kiireellä. Karitsan veri oli sivellettävä jokaisen juutalaisen kodin ovenpieliin. Tämä oli merkkinä Herran Hengelle, että tämän kodin ihmisiin ei koskettaisi, kun Jumalan tuomio faaraon itsepäisyydestä tulisi. Jumalan kansa sai käskyn viettää joka vuosi tätä pääsiäisateriaa aina samaan aikaan, ja täten muistuttaa sukupolvelta toiselle, kuinka Herra vei kansansa ulos Egyptistä.

Se ateria, jonka me tunnemme viimeisenä ateriana, ateria, jonka Jeesus vietti yhdessä opetuslapsiensa kanssa, on pääsiäisateria. He kokoontuvat syömään ja läpikäymään vuosisatoja vanhan kertomuksen vapautumisesta Egyptin orjuudesta. Tämän aterian aikana Jeesus kehottaa opetuslapsiaan syömään leipää ja juomaan viiniä hänen muistokseen. Jeesus asettaa uuden tradition, nimittäin ehtoollisen. Ehtoollinen, missä leipä on tai symbolisoi hänen kehoaan ja missä viini tai rypälemehu on tai symbolisoi hänen vertansa. Kaikki hänen muistokseen.

Pääsiäisateria, joka nykyään tunnetaan myöskin seder-ateriana (myöhempi juutalainen traditio), vietetään Egyptin orjuuden päättymisen kunniaksi. Meidän ehtoollisemme vietetään Jeesuksen uhrityön, hänen ristikuolemansa muistoateriana.  Koska Jeesus kuoli meidän syntien tähden, voimme väittää tämän perinteen olevan meidän orjuuden synnin alla loppumisen muistoateria. Jeesus oli lopullinen pääsiäiskaritsa, joka uhrattiin. Se, joka ottaa Jeesuksen veren päällensä on säästyvä tuomion päivänä, kun Herran Henki erottaa oman kansansa muista.

Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristipuulle, jotta kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat teidät parantaneet. (1 Piet 2:24)

Jeesuksen ristikuolema ei ainoastaan sovita meidän syntimme taikka vanhurskauttaa meidät, vaan hänen ristin tekonsa on myös lähtölaukaus pyhittymiselle sekä imago Dein, Jumalan kuvan, uudelleenasettamiselle.

Tämä pyhittyminen tapahtuu ihmisessä, jonka seurauksena ihminen oikeineen motiiveineen ja tietoineen asettuu jälleen hoitamaan maailmaa, ympäristöä, eläimiä sekä kanssaihmisiään. Jeesuksen sovituskuolema koskettaa kaikkia elämän ja maailman aspekteja, ja toimii resetoijana, ennalleenpalauttajana kaiken suhteessa Jumalaan. Siksi pääsiäinen ei ole vain kristillisyyden tärkein juhlapyhä. Se on koko ihmiskunnan tärkein tapahtuma. Pääsiäisen tarkoitus ei ole ainoastaan, että me Jeesuksen kuoleman kautta vältymme ikuiselta kuolemalta. Pääsisäisen tarkoitus on myös, että me hänen kuolemansa ja ylösnousemuksen ansiosta jo tässä ja nyt saamme osallisuuden uudesta ja pyhitetystä elämästä, jonka täyttymys on ikuinen elämä. Silloin olemme saapuneet takaisin aloituskohtaamme, missä Jumala taas vaeltaa keskellämme. Silloin Jumalan kuva, imago Dei, on täysin uudelleen asetettu.

Sarah Tiainen, pastori (Finlands svenska metodistkyrkan), Vastuuviikon koordinaattori