Paastonaikaan kristillisen- ja kulttuuriperinnön saattelemana

Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on Suomessa liittynyt aikaisemmin runsaasti . Kustaa Vilkkuna kirjoittaa kirjassaan Vuotuinen ajantieto, että monet suomalaisen laskiaisen menot ovat peräisin ikivanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi. Talonpoikainen ilonpito keskittyi mäenlaskuun. Mäkeä laskettaessa toivottiin tulevalle vuodelle onnea huutamalla ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita”. Suomalaisen laskiaisen perinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit.

Katolisissa maissa on tapana järjestää ennen paastonajan alkua iloisia karnevaaleja (myöhäislat. ”carni levaria” = lihan pois jättäminen), jolloin monin eri tavoin juhlitaan ja valmistaudutaan alkavaan paastonaikaan. Laskiaisriehoja mäenlaskuineen voidaan pitää meikäläisen kansanperinteen karnevaaleina. Yksi selitys sanalle ”laskiainen” on lihansyönnistä luopumista kuvaava italiankielen termi ”carne lasciare”. Laskiainen-sana voi tarkoittaa paastoon laskeutumista tai se voi tulla laskea-verbistä eli laskiainen on ajankohta, josta aloitetaan paastopäivien laskeminen.

paastonaika alkaa laskiaistiistaita seuraavasta tuhkakeskiviikosta. Päivä on saanut nimensä paastoon liittyvästä ja katumusta osoittavasta tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Tuhkan sirottelu on raamatullinen vertauskuva katumuksen ja parannuksen tekemisestä, jota katolisen kristillisyyden piirissä on toteutettu todennäköisesti 1100-luvulta alkaen. Paasto kestää tuhkakeskiviikosta 40 päivää ja päättyy palmusunnuntaihin. Sunnuntait (Herran päivä) eivät ole paastopäivä.

40 päivän mittainen alkaa laskiaistiistaita seuraavasta tuhkakeskiviikosta, jota vietetään 46 päivää ennen pääsiäistä. Tuhkakeskiviikko on abstinenssipäivä. Abstinenssi tulee latinan sanasta abstinentia, joka tarkoittaa pidättäytymistä. Kysymys on velvoittavasta paastopäivästä, jolloin ei syödä liharuokia. Tällöin keskitytään paaston merkitykseen ja sen kristilliseen sisältöön. Paastonajan viimeinen viikko on nimeltään pyhä viikko, joka alkaa palmusunnuntaista ja päättyy pääsiäisyön palvelukseen, vigiliaan.

Ortodoksisessa kirkossa alkaa laskiaissunnuntaista eli sovintosunnuntaista noin seitsemän viikkoa kestävä . Sovintosunnuntain katumukseen ja anteeksiantamuksen vapauttavaan iloon johtava ajatus ilmenee ehtoopalveluksen seremoniallisessa anteeksipyynnössä, jossa jokainen seurakuntalainen pyytää vuorollaan anteeksi muilta ja antaa itse toisille anteeksi.

Kristilliselle paastonajalle ominaista on myös vähäosaisista huolehtiminen ja tuen antaminen heille, joiden olosuhteissa on paljon parannettavaa. Paastokeräyksiä järjestetään eri kirkoissa. Evankelis-luterilaisen kirkon Yhteisvastuukeräys on tunnettu varainkeruukampanja. Monilla kirkoilla ja järjestöillä on oma keräyksensä.

Vuonna 2009 maamme kirkonjohtajat allekirjoittivat , jonka teemat ovat yhä ajankohtaisia.

Paastokeräykseen ja tuen ilmaisemiseen johdattavat monet Raamatun kirjoitukset, kuten:
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetit­te minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni…Totises­ti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisim­mistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Matt. 25:35–36,40

Kristillisiä kirkkoja yhdistää paastonajan matka Vapahtajan kärsimysten ja ristinkuoleman kautta kohti pääsiäisaamun ilosanomaa, Kristuksen ylösnousemusta.

Vertaile kirkkovuoden .