SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Paavi sai piispalta 100 rauhankyyhkyä

Kirkon Ulkomaanapu, Toisenlainen lahja.

Piispa Kaarlo Kalliala tapasi paavi Franciscuksen Pyhän Henrikin päivänä 19.1.2017 paavin yksityisvastaanotolla Vatikaanissa. Tapaamisessa olivat mukana myös piispa Teemu Sippo sekä metropoliitta Elia. Piispa Kalliala esitti suomalaisvieraiden tervehdyksen ja antoi paaville lahjaksi sata rauhankyyhkyä. 

 

Rauhankyyhkyillä tuetaan paavi Franciscuksen nimissä Kirkon Ulkomaanavun rauhantyötä Syyriassa. Lahjan ojensivat paaville piispan lapsenlapset, Ilona ja Julius.

- Kun Suomi nyt täyttää tänä vuonna itsenäisenä valtiona 100 vuotta, Julius ja Ilona tahtovat antaa teille lahjaksi sata rauhankyyhkyä. 

 

Kaksi yhteistä päämäärää: ehtoollisyhteys ja rauha


Piispa Kallialan puheessa paaville korostui kaksi yhteistä päämäärää. Kalliala toivoo maailman lapsille lahjaksi yhteistä ehtoollispöytää ja rauhaa.

- Lapsenlapseni Ilona on nyt kuuden ja Julius kahdeksan vuoden vanha. Emmekö me voisi lähteä siitä, että he näkisivät omin silmin ehtoollisyhteyden toteutuvan omana elinaikanaan?

 

- Yhteinen todistus ja yhteys ovat meidän velvollisuutemme kaikkia maailman lapsia kohtaan. Ykseyden lahjaa tarvitaan, jotta maailma uskoisi Jumalan laupeuden voimaan. Sitä suuremman panoksen me pystymme antamaan myös uskontojen yhteisille rauhanpyrkimyksille, mitä paremmin meidän elämämme toteuttaa anteeksiantoa, rauhaa ja yhteyttä.

 

Piispa Kalliala halusi muistuttaa, että Suomi on maailman vakain ja turvallisin maa, mutta monen lapsen tilanne on kovin erilainen. 

 

Uskonnollisilla johtajilla vastuu myös konfliktien ratkaisussa


Piispa Kalliala totesi puheessaan, että uskonnollisilla johtajilla on iso vastuu aikamme konfliktien ratkaisussa.

- Suomen kirkko on ottanut tästä vastuuta, kun Kirkon Ulkomaanapu on perustanut YK:n kanssa uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston. Toivomme voivamme tehdä yhteistyötä Syyrian, Etelä-Sudanin, CAR:n ja monien muiden konfliktien konkreettisessa ratkaisussa.

- Uskontojen rauhanpyrkimykset avautuvat käytännöllisen yhteistyön kautta. Esimerkiksi muslimien ja kristittyjen vastavuoroinen toisen rinnalla seisominen ovat vahva todistus rauhan puolesta vihaa ja tuhoa vastaan.

Koko puhe luettavissa: 

 

Vastauspuheessaan paavi Franciscus 

ilmaisi ilonsa katolilaisten ja luterilaisten ekumeenisista edistysaskelista, hän palasi puheessaan myös Lundissa loka-marraskuun vaihteessa pidettyyn juhlaan, jossa reformaation merkkivuosi aloitettiin. Paavi muisti iloiten myös sitä, että vuonna 2017 isänmaamme Suomi täyttää 100 vuotta itsenäisenä valtiona. Lisäksi kertoi iloitsevansa sitä, että suomalaiset kristityt juhlivat tänä vuonna Suomen Ekumeenisen Neuvoston 100-vuotisjuhlaa. Se on tärkeä väline uskon ja elämän yhteyden edistämiseksi keskuudessanne.

- Rohkaiskoon tuo merkkivuosi kaikkia maanne kristittyjä tunnustamaan uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen – kuten pyhä Henrik teki palavalla innolla – todistaen siitä tänään maailman edessä ja ilmaisten sitä myös konkreettisilla palvelemisen, veljeyden ja jakamisen teoilla.

- Toivon, että tämä pyhiinvaelluksenne auttaa edelleen vahvistamaan hyvää yhteistyötä ortodoksien, luterilaisten ja katolilaisten kesken Suomessa ja maailmassa ja että yhteinen todistus uskosta, toivosta ja rakkaudesta tuottaisi runsasta hedelmää pyhän Henrikin esirukousten kautta. Pyydän sydämestäni Jumalan armoa ja siunausta teille kaikille.

 

Paavi kiitti vielä piispa Kaarlo Kallialaa, että hän toi toi Roomaan mukanaan lapsenlapsensa.

- Tarvitsemme lasten yksinkertaisuutta. He opettavat meille tien Jeesuksen Kristuksen luo. 

 

Lue puhe .

 

Piispojen vuosittainen vierailu Roomaan on osa kristittyjen ykseyden , jota vietetään vuosittain 18.−25.1.

 

Valokuvia piispojen ja paavin tapaamisesta: 

 

Aiheesta myös: 

Lisätietoja: Piispa Kallialan erityisavustaja Mari Leppänen, p. +358 50 354 3248,

 

Kirkon tiedotuskeskus ja KATT



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.