SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Päivä 1 Sovinto: Lastin laidan yli heittäminen

Ap. t. 27:18–19, 21
”Kun rajumyrsky yhä vain ahdisti laivaamme, miehet heittivät seuraavana päivänä osan lastista yli laidan, ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat kaiken irtaimen kannelta mereen… Mutta silloin, kun emme pitkään aikaan olleet saaneet syödyksikään mitään, Paavali nousi toisten keskeltä ja sanoi: »Miehet! Teidän olisi pitänyt uskoa minua eikä lähteä Kreetasta. Silloin olisitte välttäneet nämä vastukset ja vahingot.”
Psalmi 85
Luuk. 18:9–14

Mietiskely
Eri kirkoista ja perinteistä tulevina kristittyinä olemme valitettavasti kartuttaneet halki vuosisatojen valtavan painolastin, joka koostuu keskinäisestä epäluottamuksesta, katkeruudesta ja epäluulosta. Me kiitämme Herraa ekumeenisen liikkeen synnystä ja kasvusta viimeisen sadan vuoden aikana. Kohtaamisemme toisten perinteiden kristittyjen kanssa ja yhteinen rukouksemme kristittyjen ykseyden puolesta rohkaisevat meitä tavoittelemaan vastavuoroista anteeksiantoa, sovintoa ja hyväksyntää. Emme saa antaa menneisyyden painolastin estää meitä tulemasta lähemmäksi toisiamme. Herran tahto on, että luovumme antaaksemme Jumalalle! 

Rukous
Anteeksiantava Jumala,
vapauta meidät menneisyyden kipeistä muistoista,
jotka haavoittavat yhteistä elämäämme kristittyinä.
Johda meidät sovintoon, 
että voisimme Pyhän Hengen kautta voittaa
vihan rakkaudella,
suuttumuksen ystävällisyydellä
ja epäluulon luottamuksella.
Tätä pyydämme rakkaan Poikasi, 
veljemme Jeesuksen nimessä. ‘


Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.