Pohjoismaiden ekumeeniset toimijat tapasivat Norjassa - teemoina nationalismi, populismi ja Ukrainan sota

Paikallisekumeniaa on kartoitettu Norjassa ja Tanskassa

Ensimmäisenä kokouspäivänä teemoina olivat missio, siirtolaisuus ja paikallisekumenia. Lemma Desta Norjan kirkkojen neuvosta esitteli uutta julkaisua, joka käsittelee kirkkojen roolia monikulttuuristuvassa Norjassa. Hän nosti esiin ajankohtaisia haasteita: diakoniatyö maahanmuuttajien parissa, toisen sukupolven uusien norjalaisten kohtaaminen kirkoissa, teologiset ja pastoraaliset kysymykset käännynnäisten kohdalla ja evankelioinnin kysymykset.

Pääsihteeri Mads Christoffersen Tanskan kirkkojen Neuvostosta ja pääsihteeri Erhard Hermansen Norjan kirkkojen neuvostosta esittelivät kysely- ja haastattelututkimuksia, jonka neuvostot ovat toteuttaneet jäsenkirkkojensa seurakunnille selvittääkseen niiden paikallisekumeenista aktiivisuutta.

Vuonna 2022 Norjan kristillinen neuvosto on koonnut raportin "Kirkot yhdessä - yhtenäisyydessä ja erilaisuudessa. Tutkimus asenteista paikallista ekumeenista yhteistyötä kohtaan Norjassa", joka perustuu 900 paikallisen seurakunnan vastauksiin: . Yleinen kuva tutkimuksesta on, että useimmat  seurakunnat osallistuvat paikalliseen yhteiseen kirkkoyhteistyöhön jossain muodossa. Yhteiset jumalanpalvelukset ovat yleisintä toimintaa, jossa voidaan tehdä yhteistyötä. Erilliset pappien ja pastoreiden kokoontumiset ovat myös hyvin suosittuja. Tiheään asutuilla seuduilla yhteistyö on yleensä muodoltaan virallistettua ja muodollista työryhmätyöskentelyä, kun taas yhteistyö pienemmissä paikoissa  on useammin riippuvainen yksilöiden sitoutumisesta ja aloitteellisuudesta.

Norjalaisten seurakuntien johtajat uskovat, että paikallinen ilmapiiri yhteistyölle on kaiken kaikkiaan hyvä.

 71 prosenttia vastaa, että he kokevat yhteisen kirkollisen työn toimivan hyvin, ja vain 7 prosenttia on sitä mieltä, että se toimii huonosti. Vaikka on olemassa päinvastaisiakin esimerkkejä, seurakuntajohtajat suhtautuvat yleensä myönteisesti eri kirkkokuntien väliseen yhteistyöhön. Monilla papeilla ja pastoreilla on myös teologinen perustelu sille, miksi he pitävät kirkkojen välistä yhteistyötä tärkeänä: kuuliaisuus Jeesuksen antamalle tehtävälle ja koska kristittyjen todistus vahvistuu yhteistyössä.

Erot raamatullisissa näkemyksissä, eettiset kysymykset ja erilaiset  hengellisyys voidaan kuitenkin kokea haastavana ja ne voivat rajoittaa konkreettista yhteistyötä ja vaikuttaa siihen, missä toiminnoissa kirkon johtajat haluavat tehdä yhteistyötä. Joissain tapauksissa puutteellinen teologinen luottamus tekee yhteistyöstä ongelmallista hyvästä huolimatta siitä että ihmisten keskinäiset suhteet ovat hyvät.

Merkittävä mahdollisuus yhteistyön lisäämiseen näyttää olevan diakoniset aloitteet. Teologisilla eroilla on tässä yhteydessä vähäinen merkitys. Useissa norjalaisissa kaupungeissa seurakunnat ovat liittyneet yhdessä koordinoimaan resursseja auttamistyössä. Useat vastaajat ovat huolissaan siitä, miten kirkkojen välistä yhteyttä voidaan vahvistaa,  myös erityisten yhteistyöprojektien ulkopuolella tai niiden lisäksi. Kyse voi olla siitä, miten ihmiset puhuvat  toisiaan julkisesti ja rukoilevat toistensa puolesta seurakunnan jumalanpalvelusten aikana.

Tanskan kirkkojen neuvosto ja Tanskan evankelis-luterilainen kirkko ovat myös tuottaneet samantyyppisen paikallisen ekumeenisen yhteistyön kartoituksen, joka perustuu 366 vastaajan antamiin tietoihin:

Ukrainan sota ja kirkkojen reaktiot

Toisen kokouspäivän teemoina olivat Ukrainan sodan vaikutukset kirkkojen toimintaan ja ekumeeniseen työhön kussakin maassa ja kansainvälisesti. Alustajina toimivat tutkija Emil Saggau Lundin yliopistosta ja kommenttipuheenvuoron antoi piispa Christian Alstedt metodistikirkosta, jonka piispanalueeseen Ukraina nykyään kuuluu.  Diakonista ja hengellistä apua on tarjottu ahkerasti ja myös ekumeenisessa yhteistyössä koko Pohjolassa. Sodan pitkittyessä vapaaehtoisten väsyminen on vaikeuttanut pakolaisten tarpeiden täyttämistä. Yhdessä pohdittiin myös oikeudenmukaisen sodan ja rauhan problematiikkaa ja miten kirkot voivat navigoida poliittisessa kentässä sotatilanteessa. Missä on kirkkojen profeetallinen, rohkea ääni? Keskustelussa peräänkuulutettiin myös maailmanlaajuista perspektiiviä, jottei kirkkojen rooliksi jää puolustaa länsimaista järjestelmää. Rasismi, joka nostaa päätään nykytilanteessa esimerkiksi pakolaisten eriarvoisessa kohtelussa, herättää myös paljon huolta Pohjoismaissa. Ekumeenisen Neuvosto päättivät julkaista yhteisen pohjoismaisen lausunnon sodasta, sen voi lukea

Näkökulmia nationalismiin ja populismiin

Päivä jatkui nationalismin ja populismin tarkastelulla pohjoismaisessa kontekstissa. Jan Eckerdal avasi Ruotsin kirkon nationalistista historiaa. Kristillisen ylioppilasliikkeen agendalla ajalle tyypillisessä kansallismielisessä ilmapiirissä 1800-luvun lopulla oli tehdä kirkosta kansallinen kirkko valtionkirkon sijaan, painottaen kristinuskon merkitystä Ruotsin kansan historiassa. Ylioppilasliike jopa vetäytyi skandinaavisista yhteistyökokouksista, nuoret halusivat kansainvälisten yhteyksien sijaan keskittyä kansallisiin kokoontumisiin.

Eckerdalin esitys keskittyi erityisesti Manfred Björkquistiin (1884-1985) joka oli vuosisadan vaihteessa keskeinen suunnannäyttäjä uudelle teologien sukupolvelle Ruotsissa. Hän painotti kansankirkon yhteiskunnalliset luokkarajat ylittävää yhtenäisyyttä. Kansankirkko oli vaihtoehto vapaakirkoille – Björkquist näki, että kansankirkon tehtävä on vastata kaikenlaisiin hengellisiin tarpeisiin ja yhdistää kaikki samalle alttarille. Samalla hän painotti kirkon luonteen olevan kamppailua. Hänen ajattelunsa muistutti teologista universalismia, tosin rajoitettuna koskemaan Ruotsin kansaa. Tämä kansallismielisyys on ymmärrettävä omassa ajassaan, jossa tulijoita Ruotsiin ei niinkään ollut vaan työperäinen maastamuutto oli yleistä. Kansan yhtenäisyys ja erityinen osa Jumalan suunnitelmassa sai jopa eskatologisia piirteitä. Eckerdalin mukaan Björkquistin verrattaen maltillinen kansallismielinen teologia tasoitti tietä paljon äärimmäisimmille kristinuskon tulkinnoille Ruotsissa. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin laannutti kansallismielisimpiä virtauksia Ruotsissa ja uusi arkkipiispa Nathan Söderblom muutti kirkon linjaa. Edelleen meidän tulee olla hereillä, kun kansallismielisyys liitetään kristinuskoon, totesi Eckeldal.

Sven Thore Kloster esitteli, miten populismia on ymmärretty ja analysoitu akateemisessa tutkimuksessa, erityisesti yhdysvaltalaisen sosiologin ja populismin teoreetikon Rogers Brubakerin ajattelussa. Populismi luo vastakkainasettelua oman ryhmän ja muiden ryhmien välille, kansan ja eliitin välille. Sven Thore Kloster toi esiin, että populismia löytyy kaikista poliittisista suuntauksista eikä se automaattisesti ole negatiivista. Erityisesti kriisitilanteissa populismi saa jalansijaa yhteiskunnissa ja siksi sitä on tärkeää ymmärtää ilmiönä.

Yksi tapa arvioida populismin legitimiteettiä on tutkia sen demokraattista laatua. Se tarkoittaa, että kysytään: Ketkä kuuluvat kansaan ja kuinka avoin käsitys kansasta on? Millä ehdoilla ryhmät suljetaan pois kansasta? Kulttuurisin, etnisin, seksuaalisin, uskonnollisin vai poliittisin perustein? Missä määrin "muita" pidetään legitiiminä osana kansaa? Brubakerin populismin käsitteeseen sisältyy ambivalenssi "kansan" käsitteestä, joka on inklusiivinen tai eksklusiivinen. Kysymys "kansasta" on seuraava: Kuinka kattava sen pitäisi olla, jotta demokraattinen moniarvoisuus voidaan ottaa huomioon, ja kuinka poissulkeva sen pitäisi olla, jotta poliittinen muutos voidaan saavuttaa?  Sven Thore Kloster painotti, että on merkittävä ero siinä, väitetäänkö "me ja vain me olemme kansa" ja siinä, että väitetään "myös me olemme kansa".

Toinen tapa arvioida populismia sen sisällön eikä tyylin perusteella olisi tutkia, millaista vastakkainasettelua tietyssä tilanteessa rakennetaan. Mikä on keskeinen antagonismi? Kulkeeko se nationalististen tai rasististen linjojen mukaan? Vai halveksittujen tai tavallisten ihmisten ja eliitin välillä?

Sven Thore Kloster totesi, että populismi voi olla osallistavassa muodossaan korjausliike demokratialle, joka on menettänyt tasa-arvoisen tai osallistavan komponenttinsa ja joka ei palvele kansaa vaan pikemminkin merkittyä suvereniteettia - tai muita suvereniteetteja. Poissulkevassa muodossaan populismi voi kuitenkin ruokkia kovia kansallismielisiä, muukalaisvihamielisiä, rasistisia, islamofobisia tai antisemitistisiä käytäntöjä.  Enemmän kristinuskon ja populismin jännitekentästä voi lukea norjalaisesta julkaisusta Populisme og kristendom (2021].

Pysäyttävä vierailu Utøyan saarelle

Tiistaina 31.1. kokousväki vieraili Utøyan saarella. Siellä tapahtui 22.7.2011 Norjan historian pahin terroristi-isku, kun norjalainen äärioikeistolainen terroristi hyökkäsi työväenpuolueen nuorten kesäleirille tappaen 69 nuorta ja haavoittaen satoja. Saaren historiaa ja sinne iskun jälkeen perustettua nuorille suunnattua demokratiakasvatuskeskusta esitteli Jørgen Watne Frydnes, joka on johtanut toimintaa saarella terrori-iskusta lähtien. Kaikessa toiminnassa on haluttu kunnioittaa uhrien muistoa ja traumaattisten tapahtumien käsittelyyn on saatu apua myös ulkomaisilta asiantuntijaverkostoilta, jotka ovat esimerkiksi työskennellet New Yorkin terrori-iskujen jälkityön parissa.

Vierailu oli hyvin koskettava – saarella on säästetty ennallaan osa kahvilarakennuksesta, jossa surmansa sai 13 nuorta ja saarelle pystytettyyn muistomerkkiin on kirjoitettu jokaisen kuolonuhrin nimi. Näyttelyyn on kerätty uhrien kuvat ja tietoa heistä siinä määrin kuin uhrien perheet ovat olleet halukkaita julkaisemaan.

Tutustuimme näyttelyyn, joka esittelee saaren historiaa aina 1800-luvulta lähtien. Saari on ollut Norjan työväenpuolueen omistuksessa 1930-luvulta lähtien ja siellä järjestettiin kesäleirejä vähävaraisten perheiden lapsille. Saari toimi toisen maailmansodan aikana tukikohtana norjalaisille kansallissosialisteille vuosina 1940-45. Työväenpuolueen nuorisojärjestölle saari lahjoitettiin vuonna 1950 ja siitä lähtien siellä on pidetty nuorisojärjestön kesäleirejä. Saari on ollut tärkeä työväenpuolueen aktiiveille erityisesti 1970-80-luvuilla. Tärkeitä teemoja olivat Vietnamin sodan, NATO:n ja ydinasevarustelun vastustaminen. Vuonna 1980 Jens Stoltenberg oli nuorisojärjestön johdossa ja modernisoi toiminnan, jolloin kesäleirit kasvattivat suosiotaan nuorten keskuudessa.  Terrori-iskun jälkeen leiritoiminta aloitettiin uudelleen vuonna 2016. Nykyään tuhannet nuoret Norjasta ja ulkomailta tulevat saarelle oppimaan demokratiasta, ihmisoikeuksista, politiikasta ja kansalaisvaikuttamisesta. Toiminta on järjestetty voittoa tavoittelemattoman osakeyhtiön kautta.

Informatiivisen ja raskaan iltapäivän jälkeen oli hyvä hetki kokoontua paikallisten seurakuntien järjestämään jumalanpalvelukseen Nordrehovin kirkkoon teemalla Autuaita ovat rauhantekijät (Matt. 5:3-9).

Kansainvälisen ekumeenisen liikkeen ajankohtaiset kuulumiset

Keskiviikkona 1. helmikuuta kokous keskittyi kansainvälisen ekumeenisen liikkeen ajankohtaisiin asioihin. Pääsihteeri Jørgen Skov Sørensen ja hallituksen puheenjohtaja Anders Gadegaard Euroopan kirkkojen konferenssista (EKK) kertoivat kokousvalmisteluista, jotka tähtäävät EKK:n yleiskokoukseen Tallinnassa kesäkuussa 2023. Yleiskokouksen teema on Under God’s blessing – shaping the future. Täysistunnoissa päätettävien asioiden lisäksi ohjelmaan kuuluu rukouselämä ja verkostoitumista. Suomesta Euroopan kirkkojen konferenssin jäseniä ovat ev.-lut. kirkko ja ortodoksinen kirkko ja metodistikirkot Pohjoismaiden ja Baltian alueen hiippakunnan kautta. Keskustelua herätti nuorten osallisuus yleiskokouksessa ja EKK:n vaikuttamisen painopiste EU:ssa ja Euroopan Neuvostossa.

Kokouksen viimeinen istunto keskittyi Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksen jälkeiseen työskentelyyn Pohjoismaissa. Kokouksen kirjallisia hedelmiä ovat lausunnot ja rukousmateriaalit, joita jäsenistön toivotaan pystyvän hyödyntämään omissa konteksteissaan. Kokouksen  ovat suomentaneet Minna Hietamäki ja Tomi Karttunen (ev.-lut.). Kokouksen muut julkilausumat:

Pohjoismaisen Faith and Order -verkoston kokous

Pohjoismainen Faith and Order -verkosto kokoontuu vuosittain keskustelemaan Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -komission työn teemoista. Komissio kokoontuu maailmankonferenssiin seuraavan kerran vuonna 2025 Nikeassa, Kreikassa.

Professori Stephanie Dietrich (VID Specialized University) esitteli Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -komission työskentelyä erityisesti kirkko-opillisen lähentymisasiakirja Kirkko: yhteistä näkyä kohti (2012) saaman vastaanoton parissa. Komission uusi johtaja Andrei Jeftic esitteli tuoreet Churches and Moral Discernment I-III -dokumentit vuosilta 2020-21. Kohti energiasiirtymän teologiaa - Usko, ilmasto, luonto ja demokratia -otsikolla esitelmöi professori Marion Grau Norjan teologisesta korkeakoulusta. Kommenttipuheenvuoron antoi Sofie Larsen Kure Norjan kristillisestä Neuvostosta, joka kertoi ajankohtaiset kuulumiset vuonna 2019 perustamastaan pohjoismaisesta ekumeenisesta vihreästä verkosta (Nordic Ecumenical Green Network), joka jakaa hyviä käytäntöjä kestävyysteeman käsittelemiseen kristillisisissä kirkoissa Pohjoismaissa.

Toisena kokouspäivänä ukrainalainen kirkko-opin professori Cyril Hovorun (University College Stockholm) antoi katsauksen Moskovan patriarkaatin pappien suhtautumiseen sotaan Venäjällä ja Ukrainassa. Esityksestä kävi ilmi, miten useat piispat ja papit kannattavat julkisesti sotaa, osallistuvat sodankäyntiin erityisesti disinformaatiota levittämällä ja avustavat armeijaa paikan päällä Ukrainassa. Kirkkoa johdetaan pitämällä piispat Venäjän puolella tarjoamalla heille sekä etuja ja rangaistuksia. Ukrainan valtio on puolestaan asettanut sanktioita useita ortodoksisia ja protestanttisia uskonnollisia johtajia vastaan, jotka ovat tukeneet sotaa.

Humanitaarista työtä pakolaisten parissa tekevät erityisesti Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin kirkot eri puolilla Eurooppaa. Myös Ukrainan vanhakatolinen kirkko toimii pakolaisten auttamiseksi. Ukrainan autokefalinen ortodoksinen kirkko on poikkeuksellisesti lähettänyt pappeja eri puolille Pohjoismaita ja Baltian maita palvelemaan pakolaisia. Moskovan patriarkaattiin kuuluva ukrainalainen ortodoksinen kirkko hoitaa myös pastoraalisia tarpeita – toki osa pakolaisista ei halua olla tekemisissä kirkon kanssa, jota johdetaan Venäjältä käsin.

Sotaa saatetaan Moskovan patriarkaatin työntekijöiden joukossa vastustaa erilaisista syistä, mutta erittäin harva Venäjällä kyseenalaistaan Venäjän suurvalta-ideologiaa. Hovorun näkee, että kansainvälisen ekumeenisen yhteisön pitäisi purkaa tämä aatemaailma ja tuomita se vääränä. Hovorun ilmaisi myös toiveensa, että koska kirkkojen jäsenet toivovat kirkkojen ykseyttä, tämä haastaa kirkkojen johtajat työskentelemään ykseyden puolesta.

Professori Vebjørn Leonard Laamanen Horsfjord (Innland Norway University) alusti Venäjän valtion ja Moskovan patriarkaatin suhteesta. Hän on seurannut vuosien ajan patriarkka Kirillin pitämiä puheita ja saarnoja. Hän kertasi länsimaisessa mediassa esiin nostettuja lausuntoja ja totesi, etteivät yksittäiset, paljon julkisuutta saaneet lausunnot ole välttämättä venäläisten kirkonjohtajien ajattelun ytimessä. Tärkeää on ymmärtää, kuinka kirkko ylläpitää vahvasti maailmankuvaa, jossa Venäjä vain puolustautuu sotatoimilla ulkoisia vihollisia vastaan. Venäjän historiassa kristinusko on kietoutunut valtion historiaan tiiviisti.

Maailmankuvaan kuuluu historiallinen jatkumo Kiovan Russista nyky-Venäjään. Puheet korostavat Venäjän kansan asemaa uhrina jatkuvien ulkoisten uhkien sekä Venäjän kansan asemaa Jumalan erityisessä suojeluksessa. Tässä ajattelussa Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä ovat yhtä historiallisena Venäjänä. Patriakka Kirillin puhuu viikoittain perinteisistä arvoista, jotka lännen sekularismi haastaa. Puheissa kansainväliset poliittiset jännitteet saavat kosmiset mittasuhteet hyvän ja pahan taisteluna. Skisma Ukrainan ortodoksisten kirkkojen välillä näyttäytyy Kirillin puheissa ulkoapäin tulevina pyrkimyksinä heikentää ei vain kirkon ykseyttä, vaan myös hajottaa Venäjän kansaa. Huomion arvoista on myös, että Kirillin puheissa russkij mir -käsite ei esiinny.  Huomioitavaa on myös, että Putinin ajattelu ei perustu etniseen kansallisuuteen ja siksi hän voikin syyttää natsismista kaikkia valtioita, joille kansallinen identiteetti on merkityksellinen.

Kokouspäivät antoivat osallistujille uusia näkökulmia, tietoa ja mahdollisuuksia jakaa ajatuksia pohjoismaisten kollegojen kanssa.