Innostavaa ideointia ja kiinnostavia kuulumisia riitti, kun Vastuuviikon ja pohjoismaisten sisarkampanjoiden koordinaattorit kokoontuivat Helsingissä 8.6.2017. Tapaamisessa syvennettiin yhteistyötä, jaettiin kampanjatyön onnistumisia ja etsittiin ratkaisuja sen haasteisiin.
Aktiivinen päivä SEN:n toimistolla alkoi ihmisoikeusasiantuntija Anna Hyvärisen ja hallintosihteeri Sirpa-Maija Vuorisen tapaamisella. Kahvipöydän ääressä kuultiin muun muassa ihmisoikeushankkeen tuoreita kuulumisia. Norjan kirkkojen neuvostosta mukana oli projektipäällikkö Elin Finnseth Sæverås ja Ruotsin kirkkojen neuvostosta -kampanjan koordinaattori Thomas Strömberg ja viestinnästä vastaava Elisabeth Korswing.
Norjan kirkkojen -kampanjaviikon teemana on kuluvana vuonna nykyajan orjuus. Vierailuohjelmassa oli teemaan liittyvä tapaaminen Suomen Lähetysseuran (SLS) kirkollisen työn koordinaattori Tuomas Meurmanin kanssa, joka kertoi SLS:n ihmiskaupan vastaisesta työstä Mekongin alueella Kaakkois-Aasiassa. Esimerkiksi Kambodzhassa köyhyys ja näköalattomuus tekevät nuorista tytöistä helppoja uhreja ihmiskauppiaille, jotka myyvät neitsyitä prostituoiduiksi. SLS:n ja paikallisten kumppanien tuella yhteisöjen toimeentulomahdollisuuksia on kuitenkin pystytty kohentamaan niin, että prostituutiolle on olemassa aitoja vaihtoehtoja.
Päivän aikana vierailtiin myös Kirkon Ulkomaanavussa sijaitsevassa Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston sihteeristössä. Sihteeristön ohjelmapäällikkö Edla Puoskari kertoi sen työstä ympäri maailman uskonnollisten toimijoiden ja heimojohtajien parissa. Tärkeä läpileikkaava tavoite verkoston työssä on vahvistaa rauhanprosessien inklusiivisuutta: rauha ei ole oikeudenmukainen eikä kestävä, jos naisten, nuorten ja vähemmistöjen ääntä ei kuulla. Verkoston ja Ulkomaanavun työtä väkivaltaisen ekstermismin ehkäisemiseksi Suomessa esittelivät projektikoordinaattorit Habiba Ali ja Milla Perukangas.
Aamupäivän tapaamisiset poikivat vieraillemme uusia yhteyksiä SEN:n kumppanuusjärjestöihin, jotka työskentelevät solidaarisuuden ja rauhan edistämiseksi kansainvälisillä kentillä. Ulkomaanavun ja SLS:n hankkeet kertoivat kiinnostavalla tavalla siitä, miten monenlaisia rooleja kirkoilla ja uskopohjaisilla toimijoilla voi olla rauhan ja ihmisoikeuksien vahvistajina. Hengellisillä johtajilla ja yhteisöillä on valtaa vahingollisten, ihmisarvoa polkevien käytäntöjen kumoamisessa ja yhteiskuntarauhan edistämisessä.
Vierailupäivän loppupuoli omistettiin kokemusten jakamiselle ja uuden ideoinnille. Hyödyllisiä vinkkejä ja linkkejä vaihdeltiin ahkerasti. Keskustelussa käsiteltiin kuitenkin myös työn yhteisiä haasteita. Niitä tuottaa muun muassa kampanjoiden laajuus, joka on sinänsä positiivista. Koordinaattorien on kuitenkin vaikea tietää, missä kaikkialla kampanjatapahtumia järjestetään ja siten raportoida niistä.
Ainakin osittainen apu pulmaan saatiin Ruotsin kollegoilta, jotka ovat ottaneet käyttöön verkkosivuillaan erillisen toiminnon tapahtuman ilmoittamista varten. sovelletaan tätä ideaa, ja seurakuntia rohkaistaan ilmoittamaan entistä aktiivisemmin Vastuuviikon tapahtumista. Yhteistyö kantaa konkreettista hedelmää!
Katariina Väisänen
Yhteiskuvaan asetuttiin Kirkon Ulkomaanavussa. Vasemmalta: Edla Puoskari, Milla Perukangas, Elisabeth Korswing, Thomas Strömberg, Katariina Väisänen, Habiba Ali ja Elin Finnseth Sæverås. Kuva: Jan Edström.