Pohjoismainen ekumeeninen naiskomitea tapasi Oslossa: Ihmisellä on väliä – kehosta ja kunnioittamisesta

Pohjoismainen ekumeeninen naiskomitea (NEKK) ja pohjoismainen WICAS  (Women in Church and Society) kokoontuivat  Oslossa marraskuussa 2019 (28. -30.11.2019). Suomesta mukana olivat Sara Torvalds ja Saija Kainulainen, Hanne von Weissenberg osallistui Skypen kautta.

Tällä kertaa kokouksessa mukana oli myös Luterilaisesta maailmanliitosta Judith vanOsdol, joka toi keskusteluun muun muassa Luterilaisen maailmanliiton (LML) asiakirjan Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Tässä linjauksessa korostetaan inklusiivisuutta. Kirkon tulisi olla tilana avoin kaikille eli syrjimätön. Ketään ei tulisi jättää toiminnan ulkopuolelle ja jokaiselle tulisi olla seurakunnassa mahdollisuus aktiiviseen osallistuvaan toimintaan. Lisäksi linjauksessa kerrotaan, että LML on erityisellä tavalla sitoutunut tekemään työtä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi sekä olemaan tukena johtotehtävissä oleville naisille.

Kokousryhmä osallistui myös November conference - seminaariin, jossa puhuttiin väkivallasta ja seksuaalisesta häirinnästä sekä kehosta ja seksuaalisuudesta kristillisessä yhteisössä. Seminaarin organisoi Norjan kirkossa jo lähes 25 vuotta toiminut Stiftelsen Kirkelig Ressurssenter mot vold og seksuelle overgrep (The Church Resource Centre against violence and sexual abuse), jonka tavoitteena on tehdä työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen ja auttaa kaikkia, jotka ovat joutuneet kokemaan väkivaltaa ja seksuaalista häirintää.

Mieli, keho ja hengellisyys muodostavat kokonaisuuden

”Me sekä olemme että omistamme kehomme”, sanoi pappi Erik Andreassen (Oslo misjonkirke Betlehem) seminaariesitelmässään.  Jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus turvalliseen tilaan olla. Kehomme kertoo meille paljon viestejä, jotka kuulemme, jos opimme tuntemaan itseämme. Andreassen kertoi, että jokaisen ihmisen omasta kertomuksesta muotoutuu suhde omaan kehoon ja jokaisen ihmisen suhteesta omaan kehoonsa muotoutuu ihmisen oma ainutlaatuinen kertomus, elämäntarina. Ihmissuhteissa on hyvä olla tietoinen erilaisista tuntemuksista ja kokemuksista oman kehon kertomuksessa. Ihminen on kokonaisuus, mieli on yhteydessä koko ruumiiseen.

Kristillisen käsityksen mukaan ihminen on vieläkin laajempi ja moniulotteisempi kokonaisuus, sillä ihminen on myös hengellinen sekä henkinen ja ruumiillinen. Sanoillakin voi satuttaa kehoa ja se voi myös tapahtua somessa. Andreassen muistutti Anders Pilzin sanoin: ”joka koskee kehoani, koskee sieluani”. Yhdenvertaisuus on myös ihmisen hengellisyydessä ja seksuaalisuudessa. Andreassen toi esille puheessaan paljon paavi Johannes Paavali II:n ruumiin teologiaa (suom. Ruumis Jumalan kuvana).  Paavi on puhunut siitä, että ”inhimillinen keho sisältää rakkautta tavalla, jossa ihminen tulee lahjaksi” ja tämä lahja liittyy koko ihmisen olemassaolon ja koko olevaisuuden syvimpään tarkoitukseen.

Kunnioitus kasvattaa luottamusta

Traumaterapeutti Annhild Tofte () puhui seminaarissa seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamasta traumatisoitumisesta. Mielen haavassa ja vammassa ihminen elää asettuneena pimeyteen, kuin olisi edelleen satutettavana, vaikka itse tapahtumasta olisi jo vuosia. Vaurio ihmisen psyykessä vaikuttaa kaikkeen kommunikaatioon, sillä psyykeen avulla ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja sen avulla ihminen sopeutuu ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Terve psyyke auttaa ihmistä olemaan suhteessaan itseensä ja ympäristöönsä parhaalla mahdollisella tavalla. Parantuminen tapahtuu, kun voidaan jälleenrakentaa tervettä yhteyttä ja luottamusta muihin. Franz Ruppert on sanonut, että ”terveellinen rakkaus luo meidät ilman heikentämistä sellaiseksi mitä syvimmältään persoonina olemme.”

Voimmeko oppia tästä jotain meidän kirkoissamme? Kunnioittava ja rakastava suhtautuminen omaan ja toisten kehoon on tärkeää kaikessa sosiaalisessa elämässä, myös seurakunnissa. Kirkkojen olisi hyvä pohtia, millaista viestiä kehon kuvasta ihmisille annetaan ja millainen on viesti kristillisestä ihmiskuvasta. Olisi tärkeää tarkastella, kuinka kirkkojen yhteisöissä lapsia, nuoria, aikuisia sekä vanhuksia ohjataan ja opastetaan siihen, millainen kristillinen ihmiskuva on.

Merkittävää on myös se, kuinka kehosta puhutaan omissa perheissä. Sillä on myös merkitystä, kuinka oma isä puhuu naisista tai kuinka oma äiti puhuu miehistä tai kuinka perheessä puhutaan erilaisista sukupuolista ja sukupuolettomuudesta. Entä kuinka puhutaan kehon vammoista tai ihmisten erilaisuudesta. Kehon kertomukseen vaikuttaa myös se, kuinka omassa perheessä suhtaudutaan liikkumiseen tai urheiluun sekä kuinka perheessä tehdään asioita toisten puolesta eli autetaan toisia. Sillä on merkitystä, kuinka kirkkojen hengelliset auktoriteetit, kaikki seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset seurakuntalaiset toimivat omissa yhteisöissään.

Tasa-arvon toteutumisessa on vielä työtä Suomessakin

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymysten tulisi olla tärkeitä teemoja jokaisessa kristillisessä yhteisössä. Kaikki ihmiset ovat Jumalan lahjoja. Monessa suhteessa Pohjoismaissa on tilanne tasa-arvon suhteen hyvä. Samaan aikaan työsarkaa kuitenkin riittää.

Syksyllä 2019 YLE julkaisi artikkelin, jonka otsikossa kysyttiin, miksi maailman onnellisin kansa ei ole onnellinen maa naisille ja tytöille (lähde:   3.10.2019). Artikkelissa myös todettiin, että Suomi on edelleen Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naisille.

Artikkeli perustui Naisjärjestöjen Keskusliiton vastajulkaistuun raporttiin ja siinä nostettiin esille viisi tilastollista tosiasiaa, jotka vaikuttavat tasa-arvoa heikentävästi suomalaisten naisten elämään. Jo edellä mainitun naisiin kohdistuvan väkivallan lisäksi tuotiin esille vanhempien naisten huomattava köyhtyminen sekä kaikenikäisten naisten töiden epäsäännöllinen pätkätyöllisyys ja tästä aiheutuva jatkuva epävarmuuden ja toivottomuuden tunne. Lisäksi mainittiin rintasyöpäseulontojen ja hoitoon pääsyn alueellinen epätasa-arvoisuus ja ulkomaalaistaustaisiin naisiin kohdistuva rasismi, joka on Suomessa Euroopan pahinta.

Tasa-arvon toteutumisessa on myös puhuttava pojista ja erityisesti olisi kiinnitettävä huomiota poikien keskimääräistä heikompaan koulumenestykseen sekä keskimääräistä suurempaan syrjäytymiseen, joka voi purkautua mm. aggressiivisuutena. Ongelma on koko yhteiskunnan eli kaikkien yhteisöjen haaste.

LML:n Linjaus sukupuolisesta oikeudenmukaisuudesta ohjaa siihen, että ketään ei tulisi jättää toiminnan ulkopuolelle ja jokaiselle tulisi olla mahdollisuus aktiiviseen osallistuvaan toimintaan. Syrjäytyminen yhteisöjen toiminnasta aiheuttaa huonovointisuutta. Kristillisissä yhteisöissä tavoitteena tulisi olla hyvinvointi, joka on suunnattu kaikille ja joka on kokonaisvaltaista - hengellistä, henkistä ja ruumiillista. Kristittyinä voimme pyrkiä elämään niin, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat keskuudessamme. Kirkon viesti on välittäminen, me elämme rinnakkain toistemme kanssa ja toivon mukaan kohtaamme toisemme ikuisuudessa.

Teksti ja kuvat: Saija Kainulainen