Pyhä Neitsyt Maria – uskovan ja myös ekumenian esikuva 

Elokuun 15. päivänä vietetään Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen juhlaa tai Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaa. Juhlapäivän aamurukouksessa Studium Catholicumissa Helsingissä puhui mm. yliopistopappi Henri Järvinen (ev.lut.). Henrin puhe tässä kaikkien hengelliseksi ravinnoksi.

Ehkä mikään toinen kirkkokunta ei ole niin omistautunut Marialle kuin roomalais-katolinen kirkko. Ainakin tällainen mielikuva syntyy. Ja onhan se tottakin. Esimerkiksi viime joulukuussa piispa Teemu Sippo uudisti Uskon vuoden kunniaksi hiippakuntansa ja koko Suomen omistamisen juuri Neitsyt Marialle. Tämä dominikaanisääntökunta jossa tätä rukousta vietämme, on perustamisestaan lähtien omistautunut monien muiden sääntökuntien tavoin Neitsyt Marialle. Monet teologit yli kirkkokuntarajojen muistavat myös kun vuonna 1950 paavi Pius XII julkisti dogman Neitsyt Marian ottamisesta ruumiineen taivaaseen, siis tämän päivän teeman ja kyse oli Mariaan liittyvän kunnioituksen huipentumasta.

Mutta usein unohdamme, että Neitsyt Maria on kunnioitettu (ja lähes samalla tavalla) kaikissa muissakin kirkkokunnissa. Tietysti ortodoksien ja anglikaanien, mutta kyllä tavallaan myös luterilaisten ja vapaiden suuntien parissa. Kuitenkin jostain kummallisesta syystä Maria on nähty pikemminkin erottavana ja hajottavana kuin yhdistävänä ja ekumeniaa edistävänä tekijänä.

Tämän päivän juhlan idea ei kuitenkaan ole teologisissa kikkailuissa vaan siinä mikä on Marian paikka hengellisessä elämässämme. Millaisena me näemme Jumalan äidin? Maria on meille paras esimerkki siitä millaista on olla kristitty, millaista on kuulla Jumalan Sana ja vastata siihen kuuliaisesti – riippumatta seurauksista. Maria ei ainoastaan saanut osakseen Jumalan armoa, hän myös seurasi kuuliaisesti kutsumustaan.

Usein mielikuvamme Mariasta perustuu eri kirkkokuntien patsaisiin, ikoneihin ja muihin esineisiin. Niistä tosin syntyy varsin kiiltokuvamainen ja epäinhimillinen kuva. Mitä enemmän pohdiskelen Mariaa hengellisesti ja rukouksen hengessä niin eteeni nousee hyvin toisenlainen kuva. Äiti muinaisesta Lähi-Idästä, joka luultavasti raatoi perheensä eteen – huolehtiakseen miehestään ja pojastaan. Niitä ihan tavallisia asioita. Sellaisen esimerkin hän meille antaa – hän näyttää mistä armo löytyy: Jumala on läsnä tavallisissa elämän asioissa.

Marian ura alkoi vastauksesta ”kyllä” enkelille. Mutta se oli vasta alku. Kaikki ei päättynytkään siihen. Hän ei ainoastaan kasvattanut poikaansa, seurannut häntä hänen tehtävässään tai seurannut särkyneinen sydämin ristiinnaulitsemista. Maria teki enemmän. Kristillisen perinteen mukaan hänestä tuli hengellinen äiti opetuslapsille, heidän oppaansa ja voimansa. Hän oli myös yksi tekijä joka loi linkin apostolien ja Kristuksen välille. Hän oli mukana yläsalissa kun Pyhä Henki laskeutui. Ja hän auttoi evankeliumin välittämisessä, hän antoi elämänsä asialle josta myöhemmin tuli kirkko.

Mitä tämä kertoo meille? Jos pohdimme itseämme kristittyinä, niin ajattelemmeko usein että tehtävämme on valmis? Että meillä on ollut meidän jumalahetkemme ja nyt sitten jotain muuta?

Marian esimerkki kertoo toista. Meitä kutsutaan toiminaan kuten hän. Hän luotti ja kuunteli Jumalaa ja vastasi Jumalan kutsuun. Häntä kutsuttiin kantamaan Kristusta ja tuomaan Kristus maailmaan. Ja tästä häntä erityisesti muistammekin. Mutta Jumala kutsuu meitä samaan. Kun otamme vastaan ehtoollisen tai kuulemme Jumalan Sanaa, kannamme samalla tavalla – ihan fyysisesti Kristusta, kuten Maria. Ja samalla tavalla mekin voimme tuoda Kristuksen maailmaan. Kristus on ruumiissamme, jotta me voimme olla Kristuksen ruumis maailmassamme.

Sen lisäksi että Maria on esikuva kristitylle niin se voi olla ja onkin esikuva ekumenialle. Onhan hän myös esikuva kirkolle – koko kirkolle.

Ortodoksisessa perinteessä sanotaan kauniisti, että tämä juhlapäivä ei ole vain Neitsyt Marian, vaan muistutetaan että se on koko inhimillisen luonnon juhla. Myös inhimillinen luonto saavutti Mariassa päämääränsä. Kun Maria kuoli, niin hän luonnollisessa kuolemassaan siirtyi jo tuonpuoleiseen todellisuuteen ja sitä kohti meidän on Kirkon jäseninä mahdollisuus kulkea. Tästä syystä tätä juhlapäivää on syytä juhlia kirkkokunnasta riippumatta.

Maria merkitsee kristityille monta asiaa, hän on nöyryyden, rakkauden ja rukouksen esikuva. Samalla hän on tavallaan myös koko kirkon Äiti. Hän ilmaisee olemuksessaan Kirkon nöyryyden, rakkauden ja rukouksen.  Kirkon tehtävänä on tuoda maailma Jumalan yhteyteen ja saattaa maailma täyttymyksen tilaan. Ensimmäisten ihmisten synti rikkoi ja vääristi Jumalan ja maailman perussuhteen. Siksi juuri Mariassa ja hänen vastauksessaan Jumalalle Kirkko saa elämänsä ja oman alkunsa.

Koska ekumeniassa on pyrkimyksenä uskovien yhteyteen Kristuksessa, niin eikö silloin tuon yhteyden esikuvana ole Maria. Maria osoittaa sen mihin inhimillisten riitojen repimä kristikunta voi ihmisinä parhaimmillaan pystyä. Ekumenian tulevaisuus ei siksi voi olla epätoivoinen hajaannus vaan jos Jumalan on näin laupeasti katsonut yksinkertaista maalaistyttöä ja siunannut hänet kirkon ja ihmiskunnan äidiksi, niin miksi hän ei armossaan ja rakkaudessaan yhdistäisi meitä muitakin yhdeksi kirkoksi ja ihmiskunnan toivoksi? Siksi Mariaa ei saisi nähdä kirkkoja erottavana vaan yhdistävänä tekijänä. Meidän tuleekin ekumeniassa etsiä sitä nöyryyden, rakkauden ja rukouksen henkeä joka Marialla oli.

Neitsyt Maria odotti Jumalalta rakkaudessa ja kuuliaisuudessa aloitetta. Kun Jumalan aloite tuli, Neitsyt Maria otti sen vastaan: “Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan” (Luuk. 1:38).

Neitsyt Marian sanat ilmaisevat koko kristikunnan myönteisen vastauksen Jumalan kutsuun elää Hänen morsiamenaan. Hänen, joka on aina rakastanut luomakuntaansa.

Henri Järvinen

yliopistopappi, ev.lut.