Rosoinen, arkinen ja syvällinen dokumentti neljän nuoren aikuisen uskosta. Dokumentti käsittelee uskoa ja arkea neljään eri kirkkokuntaan kuuluvan nuoren näkökulmasta.
Tapaa ortodoksiseen kirkkoon kuuluva Jaakko, helluntailainen Heikki, katoliseen kirkkoon liittynyt Laura ja luterilainen Saara. Dokumentissa kurkistetaan suomalaisten nuorten pohdintoihin kristittynä elämisestä. Se on kuva, joka arjesta piirtyy - pyhästäkin arjesta.
Suomessa julkinen uskonnollisuus on usein koettu kiusalliseksi. Uskonto ja uskominen on haluttu työntää yksityiselämän marginaaliselle alueelle. Nopeasti monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tämä asenne haastetaan yhä uudelleen. Arjessa näkyvä usko ei kuitenkaan ole vain vierasta tuontitavaraa. Uskon ja elämän vahva yhteen kietoutuminen kuuluu olennaisella tavalla myös kristinuskoon - ja siten myös lukuisten suomalaisten arkeen.
Dokumentti valaisee sitä, kuin ka usko näkyy valinnoissa ja teoissa, vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan ja toisten uskontojen edustajien kanssa. Samalla dokumentti luo katsauksen suomalaiseen kristinuskoon ja sen eri perinteisiin.
Dokumentti on Myrskykallio-filmin ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston Nuorisojaoston tuotantoa. Tukea ovat antaneet kirkkohallitus, kirkkojen seurakunnat, seurakuntayhtymät ja kristilliset järjestöt.
Käsikirjoitus: Heikki Repo, Jenni Repo. Ohjaus: Heikki Repo.
Dokumentti on erinomainen opetus ja virikemateriaali. Se sopii uskontotunnille, rippikouluun ja seurakuntien nuorisotyöhön. Kesto: 30 min. Tekstitys englanniksi. Hinta: 15 e/kpl.
Voit tilata sen lähettämällä sähköpostia:
tai .
Tästä dokumentin .