Pyhiinvaellus Turussa – päivä paikallisekumeniaa

Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas. Osuvampaa laulua on vaikea kuvitella kuluvan vuoden syyskuun 12. päivään. Paikallisekumeeninen foorumi kokoontui Turun tuomiokirkkoon aloittamaan kaupunkivaellusta ekumeenisessa hengessä. Vaellus jatkui seuraaviin sakraalitiloihin. Välissä kuultiin ekumeenisia kuulumisia ja kiintoisia esityksiä. Turkulaisten ekumeniavaikuttajien Pirkko ja Antti Lehtisen muistoksi vietettiin panihida ja näitä edeltä menneitä muisteltiin lämmöllä.

Foorumin avaus tapahtui tuomiokirkossa. Pastori Miika Ahola toimitti rukoushetken ja vaeltajien matkaansiunaamisen. Risti, oikoumene-lippu ja ystävyyden ikoni järjestäytyivät kulkueen kärkeen. Maa on niin kaunis kaikui kauniina kunnianarvoisan katedraalin holvistoissa.

Seuraava kohde oli tuomiokirkkoseurakunnan sali, jossa kahvien jälkeen paikallisekumeenisten foorumien perinnettä noudattaen pidettiin paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten kuulumisten jakamiskierros, jota luotsasi SEN:n Paikallisen ekumenian jaoston sihteeri, rovasti Veijo Koivula.

Ekumenia edistyy sittenkin

Pyhiinvaelluksia järjestetään maassamme monilla paikkakunnilla; kokemuksia kuultiin etelästä pohjoiseen ja vaelluksilta muissa maissa. Vaellukset ovat lyhyitä, pidempiä tai pitkiä. Myös eri muotoja esiteltiin, kuten retriittivaellus.

Ruotsiin ja Norjaan verrattuna vaellusten toteuttaminen on kuitenkin pienimuotoisempaa. Ainoatakaan pyhiinvaelluskeskusta Suomessa ei ole ja tämä puute nousi myös esiin keskustelussa. Läntisissä naapurimaissamme niitä on vajaat kymmenen molemmissa. Tärkein ja matkaltaan lyhin pyhiinvaellus on vaellus omaan kirkkoon ja keskeistä on aina muualla matkalla ollessa mennä kirkkoon ja rukoilla kyseessä olevan kaupungin, maan, kansan puolesta.

Pääsihteeri Heikki Huttunen totesi, että nämä monet kertomukset osoittavat sen, että ekumenia menee eteenpäin. Myös Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa viime vuonna seuraavan seitsenvuotiskauden teemaksi valittiin rauhan ja oikeudenmukaisuuden pyhiinvaellus. Kirkkoliitot joutuvat kysymään, mikä on niiden varsinainen tehtävä. Kolme- ja neljäkymmentä vuotta sitten elimme kehitysoptimismin aikaa ja usko maailman muuttumiseen oli vahva. Toisinaan kuulee sanottavan, että ekumeniassa melkein kaikki on sanottu, mutta melkein mitään ei ole tehty. Mutta kun kuuntelee pyhiinvaellusuutisia ja kertomuksia muista ekumeenisista tapahtumista ja verrataan tilannetta aikaan noin sata vuotta sitten, niin on sanottava, että paljon on myös tehty.

Kasteen vastavuoroinen tunnustaminen on teema, joka tulee SEN:n agendaan ensi vuonna. Monissa Euroopan maissa kaikki kirkot, joissa myös lapsia kastetaan, tunnustavat toistensa kasteen. Saksassa näin on tehty, samoin Alankomaissa, Belgiassa ja Sveitsissä. Toivomme, että näin tapahtuisi myös Suomessa – ei ainoastaan käytännössä vaan myös yhteisen sopimuksen tai julkilausuman muodossa.

Vastuuviikko ja rukousviikko

Anna Hyvärinen informoi Ekumeenisesta vastuuviikosta, jota vietetään 19.–26. lokakuuta. Teemana on Kulutatko rauhaa? Luonnonvarojen riistokäyttö on nostettu erityisesti keskiöön. Esimerkiksi Nigeriassa noin 70 prosenttia kansasta elää köyhyydessä, vaikka maalla on mahtavat öljyvarat. Luonnonvaroja hyödyntävät johtoportaissa olevat. Paikalliset ihmiset eivät niistä hyödy. Vastuuviikon aineistona oleva lehti oli juuri uunituoreena jaossa. Anna Hyvärinen painotti, ettei se mitä suurnaiset ja -miehet tekevät maailmalla rauhan hyväksi, ole kaikki. Keskeistä rauhantyötä on se, mitä sinä ja minä ja me teemme. Myös eettinen sijoittaminen on yksi keskeinen vastuuviikon aihe. On hyvä pienissäkin sijoituksissa tietää, minne varamme joutuvat, ettemme vahingossa ole tukemassa esimerkiksi sotatalouksia.

Miika Ahola toi esille, että Vastuuviikko saattaa seurakunnissa jäädä katveeseen, jos ei ole aktiivisia ihmisiä sitä edistämään. Viikon teemat ovat tärkeitä ja on hyvä, että itse kukin edistämme tätä asiaa seurakunnissamme.

Sirpa-Maija Vuorinen kertoi ensi tammikuun rukousviikon kansainvälisestä aineistosta, joka on valmisteltu Brasiliassa. Aineisto vie meidät Sykarin kaivolle (Joh. 4:1–42) samarialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamiseen, se vie meidät maistamaan ja juomaan toisenlaista vettä. Se kutsuu meitä myös pyytämään Jumalalta ykseyden lahjaa. Jeesuksen antamalla tehtävällä on dialoginen ulottuvuus. Oman identiteetin tunnistaminen auttaa meitä tunnistamaan myös lähimmäisen toisenlaisen identiteetin. Veden juominen toisen kaivosta on ensimmäinen askel hänen olemassaolonsa kokemiseen. Sykarin kaivolla Jeesus yllättäen pyytää vettä samarialaiselta naiselta. Tilanne oli mieletön ja mullistava ja niinpä nainen pyysikin Jeesukselta elämän vettä. Ihmisiä erottavat kuilut on mahdollista ylittää, ja tämä tapahtuu ekumeenisessa vieraanvaraisuudessa. Toisen kaivon lähteistä juominen ja oman kaivon veden jakaminen olkoon meidän tehtäviämme. Jeesus sanoi hänelle: Anna minun juoda astiastasi on ekumeenisen rukousviikon teemana 18.–25.1.2015.

Sirpa-Maija Vuorinen kiitti myös SEN:n Turusta saamasta lahjasta, kirjasta Taide ja ekumenia tänään,  jossa esitellään yhdeksän turkulaista sakraalitilaa hyvin ekumeenisessa hengessä. Hän kertoi myös Taizén kautta tutuksi tulleesta ystävyyden ikonista, joka on alun perin vanha koptilainen ikoni 500-luvulta. Ikoni on löytynyt kaivauksissa Egyptissä vuonna 1900 ja alkuperäinen on sijoitettu Louvreen. Ikoni on esillä Taizén Sovituksen kirkossa. Siinä on kuvattuna Vapahtaja ja Bawitin luostarin johtaja Pyhä Menas. Kristus on kietonut kätensä suojelevasti Menasen hartioille. Tästä eleestä juontaa juurensa nimi Ystävyyden ikoni.

Pirkko ja Antti – olkaat iäti muistetut

Foorumin osallistujat siirtyivät ristisaatossa Eerikinkadulta kohti Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkkoa. Matkantekoa siivitti Taizé-laulu: Te kaikki kansat tulkaa, nyt Herraa kiittämään. Kirkkoherra Ion Duracin johdolla toimitettiin kirkossa Pirkko ja Antti Lehtisen muistolle panihida-rukouspalvelus. Palveluksen jälkeen nautittiin yhteyden ateria ortodoksisessa seurakuntasalissa.

Iltapäivän Antin ja Pirkon muistoseminaarin ensimmäisen puheenvuoron käytti heidän poikansa Riku Lehtinen, joka vanhempiensa jättämää henkistä ja hengellistä perintöä pohtiessaan upealla ja koskettavalla tavalla toi Pirkon ja Antin aatteet ja ajatukset eläväksi keskuuteemme. Monen silmänurkkaan tulvahti kaipauksen kyynel.

– Isäni lainasi monissa yhteyksissä kuvanveistäjä Wäinö Aaltosenkin viljelemää, alun perin Aleksis Kiven kirjoittamaa sanontaa ”Kauneus sydämessäni asukoon”. Äitini sanoi saman näin: ”Asenne ratkaisee aina”. Nämähän ovat synonyymeja positiivisen ajattelun kanssa! Vanhempani olivat pedagogeja. Vasta heidän poismenonsa jälkeen tajusin, että kauneus tai positiivisuus on itse asiassa oppimisen perusta. Negatiivinen suhtautuminen ylläpitää tiheää seulaa oman sisimmän ja ulkopuolisen maailman välillä. Kyseessä on siis eräänlainen vedenjakaja tyhmyyden ja viisauden välissä.

– Isäni kiinnostus taiteisiin ja äitini suvaitseva suhtautuminen ihmisiin, ilmiöihin ja asioihin auttoi minua ymmärtämään symboliikan ja ekumenian yhteyttä. Ekumenialogossa olevat vene ja risti kuvaavat kaikkia maailman kristittyjä samassa veneessä. Kuva siivittää ajatukset ihmeelliseen kalansaaliiseen. 

Lehtori Jouni Elomaa alusti pyhiinvaelluksesta hengellisenä tehtävänä ja ilmiönä. Hän varoitti dualistisesta harhaopista, jossa ihmistä ei nähdä kokonaisuutena, vaan erotellaan ruumis ja henki ja asetetaan ne toistensa vastakohdiksi. Kuvin ja sanoin Elomaa kertoi kristillisen pyhiinvaelluksen historiasta ja niistä vaikutteista, joiden innoittamina kristityt eri puolilla maailmaa ovat lähteneet liikkeelle ja suunnanneet matkansa kohti pyhiä paikkoja.

Kirkkoherra Kalle Elonheimo esitteli erityisesti suomalaisia pyhiinvaelluksia paikallisekumeenisena ilmiönä. Pyhiinvaellus on koko elämän kuva. Hän kertoi myös Ruotsin Vadstenan pyhiinvaelluskeskuksessa kehitetystä pyhiinvaelluksen seitsemän siunauksen ajatuksesta: hitaus, hiljaisuus, yksinkertaisuus, vapaus, jakaminen, huolettomuus, hengellisyys.

Kommenttipuheenvuoron käytti vapaaseurakunnan pastori Jopi Pietiläinen. Hän totesi, että apostoleilla oli erittäin vahva kokemus pyhiinvaelluksesta. He vaelsivat kolme vuotta yhdessä Herransa kanssa ja kokivat yhteisinä kaikki vaeltamisen asiat, Jeesuksen ihmeteot, mutta myös kaikki matkan vaivat. Pietiläinen korosti, että erityisen tärkeää on rukouksessa vaeltaminen, se että kaikki kristityt vaeltavat yhdessä rukoillen. Oikea pyhiinvaellus on Jumalan edessä vaeltamista. Pyhyys ei ole meistä itsestämme, vaan Jumalasta, jonka edessä vaellamme.

Vaellus kaupungin arjessa

Ortodoksisesta seurakuntasalista lähdettiin vaeltamaan Yliopistokatua pitkin kohti adventtiseurakunnan Betel-kirkkoa. Vaeltajat lauloivat ortodoksista veisua: Taivaallinen Kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.

Arkena tapahtuva kaupunkipyhiinvaellus herätti ansaittua huomiota vilkkaalla kauppakadulla. Ohikulkijat yllätettiin myönteisellä tavalla. Eräskin pyöräilijä huikkasi: ”siunausta!”

Betel-kirkon ovella pastori Antti Oksanen oli pyhiinvaeltajia vastassa ja toivotti meidät kaikki tervetulleiksi adventtiseurakunnan vieraiksi. Hän esitteli jugendtyylisen kauniin kirkon ja kertoi monista sen yksityiskohdista.

Hän toi esille adventtiseurakunnan uskonnäkemyksiä; erityisesti niitä, jotka ovat kaikille kristityille yhteisiä, niitä, jotka ovat protestanttisille kristityille yhteisiä, mutta myös niitä, jotka ovat adventtikirkon omaa erityispiirrettä. Hartauspuheensa hän perusti Psalmin 100 viidenteen jakeeseen. Hän oli aikoinaan nuorena työntekijänä seurakuntansa juhlan edellä soittanut arkkipiispa Martti Simojoelle ja kysynyt, millaisen tervehdyksen arkkipiispa haluaisi välittää adventtiseurakuntaan. Simojoki oli hetken mietittyään pyytänyt, että Oksanen välittäisi adventtiseurakunnan rakkaille sisarille ja veljille tervehdyksen psalmin sanoin: Hyvä on Herra! Iäti kestää hänen armonsa, hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Adventtiseurakunnan laulukirjan laulun 199 (Kosketa minua Henki) siivittämänä foorumin osallistujat siirtyivät Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin katolisen seurakunnan kirkkoon. Siellä birgittalaissisaret ottivat pyhiinvaeltajat vastaan aivan saman laulun sanoin. Isä Zdzislaw Huber johti rukoushetken, joka oli samalla pyhiinvaelluksen päätössiunaus. Voimallisesti yhdessä laulettu Kiitos nyt Herran hän korkein on kuninkahamme päätti rukouspalveluksen. Birgittalaissisarten talossa nautittiin päätöskahvit.

Birgittalaissisarten erityisenä kutsumuksena on kirkon ykseyden puolesta rukoileminen ja toimiminen sekä vieraanvaraisuus. Tämä tuli vaelluksen päätösosuudessa meille jälleen kerran hyvin osoitetuksi.

Turkulaiset kouluneuvos Antti Lehtinen (1931–2013) ja hänen puolisonsa Pirkko Lehtinen (1931–2014) olivat elämänsä aikana monessa hyvässä hankkeessa mukana. Yksi heidän innostuksistaan oli ekumenian edistäminen ja siihen liittyvät pyhiinvaellukset. Heidän innostuksensa, kannustuksensa ja uupumattomuutensa on tasoittanut tietä seuraavien polvien vaeltajille ja ekumenian edistäjille, mistä me tämänpuoleisessa edelleen vaeltavat saamme olla kiitollisia.

Veijo Koivula

Sirpa-Maija Vuorinen

Kuvat: kirjoittajat ja Mika Viljanen

Klikkaa kuvia avataksesi ne suurempina.

Riku Lehtinen: Antti ja Pirkko Lehtisen henkinen ja hengellinen perintö

Minun ei olisi koskaan pitänyt oppia puhumaan. Sairastin sikiövaiheessa vihurirokon, jonka seurauksena lähes kaikki pikku kuulovasarani tuhoutuivat. Opin puhumaan, koska äitini huusi sanan kerr...

Jouni Elomaa: Muuttuva pyhiinvaellus

Peregrinaatio
- Lähteminen kauas, irtautuminen tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, xeniteia
- Maallinen elämä muukalaisuutena
- Kulku kohti taivaallista Jerusalemia

Kalle Elonheimo: Pyhiinvaellus koko elämän kuvana

Tule, Pyhä Henki, ja anna kulkemiseni pitää minut tietoisena siitä, että kuljen läpi elämäni Kristuksen seuraajana;
kantamukseni muistuttaa minulle, että Kristuksessa on kaikki, mitä tarvitsen iank...