Tasavallan presidentin 28.10.2011 allekirjoittama vuoden 2012 rukouspäiväjulistus tukee Raamatusta nousevia suomalaisen ja eurooppalaisen elämäntavan arvoja ja asenteita. Raamattua voidaan lukea monin eri silmin - kristillisen uskon eri näkökulmista, mutta myös muiden uskontojen kannalta ja uskontojen ulkopuoleltakin.
Julistuksen tekstissä todetaan myös, että Raamattu löytyy melkein jokaisen suomalaisen kodin kirjahyllystä. Raamatulla on kunniapaikka perheen ja suvun tarinassa, vaikka sen sisältö ei olisikaan tuttu.
Aidoimmillaan Raamattu on omassa ympäristössään – kristillisen kirkon kirjana. Raamattu on kristillisen tradition ydin ja samalla sen ainoa taso, joka yhdistää kaikkia kirkkoja.
Vuonna 2012 tulee kuluneeksi 200 vuotta perustamisesta.
Rukouspäiväjulistuksen sisältö on valmisteltu ja kahden rukouspäivän raamatuntekstit valittu yhteistyössä Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Tasavallan presidentin kanslian kesken. SEN:n hallituksen asettamassa rukouspäivätyöryhmässä evankelis-luterilaista kirkkoa edustavat lääninrovasti Arja Karppinen ja johtaja Kai Vahtola, ortodoksista kirkkoa isä Teo Merras ja Suomen vapaakristillistä neuvostoa rehtori Taina Karhu. Asiantuntijajäsenenä on toimittaja Stig Kankkonen, KCSA. Pääsihteeri Heikki Huttunen toimii työryhmän sihteerinä.
Lue lisää,