Reformaatio ja ekumenia – reformaatioviikon avaus Kalliossa

Helsingin Kallion kirkossa alkoi 24.1.2017 ja se päättyy 29.1. Ensimmäisen illan teemana oli Reformaatio ja ekumenia. Keskustelijoina emerituspiispa Eero Huovinen, SEN:n pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen ja dominikaaniveli Gabriel Salmela. Keskustelua luotsasi pastori Laura Huovinen. Tiiviissä tunnin setissä ehdittiin käsitellä monta asiaa. Ytimekästä reformaation selitystä etsittiin, ehtoollisyhteyden perään kyseltiin, ekumenia arjessa ja omassa elämässä oli esillä. Vastakkainasettelusta yhtyeteen keskeisyydessään nousi keskiöön. Kirkkoja yhdistäviä tekijöitä on paljon enemmän kuin erottavia. Lutherin teeseistä riittää pohdittavaa myös omana aikanamme. 

Selkeäsanainen ja dynaaminen puheenjohtaja meni heti kärkeen henkilökohtaisuuksiin. Hän pyysi panelisteja kertomaan ensimmäisistä ja vaikuttavimmista kosketuksista ekumeniaan. Mari-Anna Pöntisen matkassa päästiin Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokoukseen 2013 Busaniin, jossa spiritualiteetti ja ihmisoikeudet kulkivat käsi kädessä. Toinen kokemus on viime vuodelta Lundista reformaation merkkivuoden avajaisjumalanpalveluksesta. Tuntu sovinnon juhlasta oli hyvin konkreettinen.

– Tunnelma oli kuin kaikki olisivat rakastuneita. Tuntui, että sovinto johtaa uuteen, viattomuuteen.

Veli Gabriel kertoi, että kun liikkuu kaupungilla dominikaanimunkin habituksessa eli asussa, herättää se usein katseita ja keskustelua. Hän on tottunut keskustelemaan katolisesta kirkosta.

– Olemme vielä kaukana toisistamme, mutta luotamme siihen, että Pyhä Henki johtaa totuuteen. Hän kertoi iloitsevansa käytännön ekumeniasta ja rukousyhteydestä eri kirkkojen kristittyjen kesken.

– Torstaiaamuiset ekumeeniset aamurukoushetket Studium Catholicumissa ovat vahva osoitus hyvästä ekumenian hengestä.

Eero Huovisella oli hauska ekumeeninen muisto lapsuudestaan. Hän muistaa Hesarin uutisen, jossa kerrottiin, että Paavi Pius XII oli saanut nikotuskohtauksen eli hikan ja sitä kesti pitkään.

– Muistan tunteneeni myötätuntoa paavia ja hänen hikkaansa kohtaan ja toivoin, että se loppuisi pian.

Rooma ja katolinen kirkko olivat tulleet perheelle tutuiksi, koska isä Lauri Huovinen oli ollut vuoden Roomassa jatko-opintojensa parissa. Oli tullut monta kiintoisaa postikorttia.

Eero Huovisella oli teologian opinnoissaan opettaja, professori Seppo A. Teinonen, joka oli hyvin perillä ekumeniasta ja oli osallistunut tarkkailijana Vatikaanin II konsiiliin, ja sitä kautta nämä asiat alkoivat tulla tutuiksi.

Reformaatio – mitä se on?

Puheenjohtaja peräsi panelisteilta selkeää ja yksinkertaisesti selitystä, että mistä reformaatiossa oikein oli kysymys. Mari-Anna Pöntinen pohti, että reformaatio on uudistumista ja se liittyy kristityn elämään aina.

– Luther odotti jatkuvaa uudistusta myös hänen jälkeensä. Toisaalta reformaatiossa oli kyse kontekstualisaatiosta, kuten Gabriel Setiloane ilmaisi: saksalaiset kyllästyivät italialaisiin, Lutherhan käänsi mm. Raamatun saksaksi. Hänelle Jumala ei ollut kaukainen. Luther kysyikin, mitä teemme filosofien Jumalalla, joka ihmisen elämästä erillään mietiskelee itseään. Ei, vaan Jumala on meille. Tätä tuodaan esille myös kontekstuaalisessa teologiassa eli Jumala on meille tässä ja nyt.

Laura Huovinen kysyi veli Gabrielilta, että voidaanko reformaatiosta käyttää dramaattista sanaa avioero. Vastaus oli, että avioero sopii tietyssä mielessä vakavuudessaan kuvaamaan kirkon jakaantumista.

– Kirkon syy olla maailmassa, on olla maailman pelastus. Kirkon on oltava yksi, että maailma uskoisi. Kaikki, mikä estää Kristuksen alkuperäisen tehtävän toteutumisen, on haava. Ja on suuri suru, ettei ole täyttä sakramenttiyhteyttä.

– Reformaation myötä tuli uusi hurskauskäsitys ja henkilökohtainen usko alkoi korostua. Kysymys henkilökohtaisesta Jumalasuhteesta tuli keskeiseksi. Luther totesi, että hyväksyy paavin ja hänen auktoriteettinsa, jos tämä voidaan hänelle järjellä ja Raamatulla selittää.

Veli Gabriel toi esille myös katolisen kirkon sisällä, muun muassa Espanjassa toimineita teologeja, jotka uudisivat kirkkoa. Yhteiskunnassa oli myös moraalista rappiota, aistillista hekumallisuutta, joka liittyi renessanssiin ja humanismin nousuun. Tosin myös renessanssin aikana oli kristillisiä aiheita käsitteleviä taiteilijoita, kuten Michelangelo.

Eero Huovinen ja Laura Huovinen pohtivat, pitäisikö suomen kielessä käyttää uskonpuhdistus-sanan sijasta sanaa reformaatio. Isä Eero arveli ymmärtävänsä molempia sanoja. Tytär Laura opettaa rippikoululaisiaan puhumaan reformaatiosta. Eeron mukaan reformaatio merkitsi uskon ilmenemismuotojen palauttamista alkuperäiseen Kristuksen tahtomaan muotoon.

– Reformaatio on aina ajankohtainen. Jokaisella ihmisellä on aihetta parannuksen tekoon ja uudistumiseen.

Uskonnonvapaus kansainvälisissä yhteyksissä

Puheenjohtaja toi tarkasteluun esille SEN:n lausunnon YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmalliseen määräaikaistarkasteluun. Siinä olevat toteamukset ovat: 1) Turvapaikanhakijoiden uskonnon tai vakaumuksen vapauden turvaaminen. 2) Vastaaminen negatiivisen sekularismin ja aggressiivisen ateismin asettamaan haasteeseen. 3) Hyvien väestösuhteiden edistäminen ja vihapuheen vähentäminen. 4) Uskonnonvapauden edistäminen kansainvälisissä yhteyksissä. Lausunnossa puhutaan myös paljon positiivisesta uskonnonvapaudesta.

Laura Huovinen kysyi, että miten positiivisen uskonnonvapauden edistäminen liittyy kirkkojen ykseyspyrkimyksiin ja millä tasolla ekumenia maailmanpalvelussa toteutuu.

Mari-Anna Pöntinen vastasi, että kirkkojen toiveesta SEN:ssa tehdään ihmisoikeustyötä. Suurin kysymys tällä hetkellä on turvapaikanhakijoiden arvo ihmisinä. He tulevat hurjista olosuhteista. Miten heitä kohdataan? Noin 1 000 henkilöä on kääntynyt kristityksi. Turvapaikkapuhutteluissa muutamat kristityt ovat saaneet valekristityn leiman.

– Työmme on myös yhteistyötä ja neuvotteluja maahanmuuttoviraston kanssa. Pitää muistaa, että viime vuosi oli maahanmuuttovirastolle hyvin paineinen. Uskon vaihtaminen on kuitenkin ihmisen perusoikeus. Neuvotteluissa sovittiin, että kristityiksi kääntyneillä olisi mukanaan oman kirkon lausunto, joka kertoo, miten kristityksi kääntyminen on tapahtunut.

Eero Huovinen muistutti, että maailmanlaajuisesti ihmisoikeustilanne maassamme on hyvä. Vihapuheesta pitää toki luopua, väkivaltaa ei saa hyväksyä ja maahanmuuttajia on tuettava, mutta kun ajattelemme kokonaisvaltaisesti, Suomessa on hyvä tilanne.  

– On myös syytä kuunnella esimerkiksi, miten paavi Franciscus puhuu ihmisoikeuksista, hän puhuu lempeästi ja rakkaasti, samalla lujasti. Asiat pitää sanoa niin kuin ne ovat.

Mari-Anna Pöntinen esitti seuraavan huolen yhteiskunnassamme, nimittäin paperittomat.

Vastakkainasettelusta yhteyteen

Laura Huovinen valotti -asiakirjan esittävän viisi toimintaohjetta kohti ykseyttä. Hän kysyi, mikä niistä on Eero Huoviselle keskeisin. Hänhän on luterilais-katolisen ykseyskomission luterilainen puheenjohtaja ja toiminut pitkään näiden kahden kirkon hyvien suhteiden edistämiseksi. Komissio on Luterilaisen maailmanliiton ja Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston asettama. Kirkkojen välillä on ollut paljon yhteyksiä 1960-luvun puolivälistä alkaen eli Vatikaanin II konsiilin jälkeen.

Eero Huovinen korosti, että, mikäli ekumeniasta ei mitään muuta tiedä, on asiantuntemus jo suuri, kun muistaa asiakirjan nimen Vastakkainasettelusta yhteyteen.

– 450 vuotta elettiin vastakkainasettelun aikaa. Suomalaisten negatiivista asennetta esimerkiksi jesuiittoihin ovat ruokkineet Topeliuksen kertomukset. ”Katse kuin kalkkarokäärmeellä”, näin jesuiittamunkkia kuvattiin. Tätä vastakkainasettelua kesti 1960-luvulle asti, mutta sen jälkeen on päästy vahvasti eteenpäin.

– Keskeinen on asiakirjan ensimmäinen toimintaohje: Katolilaisten ja luterilaisten tulisi aina aloittaa ykseyden eikä jakautumisen näkökulmasta, jotta he vahvistaisivat sitä, mikä on yhteistä, vaikka erot olisivatkin helpommin nähtävissä ja koettavissa.

– Asiakirjan tunnuslause on paavi Johannes XXIII:n ajatus: ”Asiat, jotka yhdistävät meitä, ovat suurempia kuin ne asiat, jotka meitä erottavat.” Tämä on aina syytä muistaa.

Yhdessä ehtoolliselle – joko on aika?

Ehtoollisyhteys, joko on aihe on pöydällä, kysyi Laura Huovinen. Eero Huovinen totesi, että ehtoollisyhteyden puuttuminen on suuri haava. Paljon on tosin edistystä tapahtunut. Olemme muun muassa yhtä mieltä siitä, että Kristus on oikeasti läsnä leivässä ja viinissä. Ehtoollinen ei siis ole pelkkä muistoateria.

Veli Gabrielille piispa osoitti kysymyksen piispan ja papin roolista ehtoollisen jakamisessa.

– Tiedän koskettavani vaikeaa kysymystä. Miksi paavin virka, piispan virka ja papin virka ovat niin tärkeitä, että ne estävät meiltä yhteisen ehtoollisen?

Veli Gabriel valotti, että eukaristiassa on koko kirkko ja sen usko on läsnä, kun paavi tai piispa asettaa eukaristian. Paavin asema on Kristuksen asettama.

– Täydellistä näkyvää ykseyttä ei voi olla ennen kuin olemme uskon täyteydestä yksimielisiä. Kasteen kautta olemme yhdessä kuitenkin jo todellisessa, vaikkakin vajavaisessa yhteydessä Kristuksen maanpäälliseen ruumiiseen eli kirkkoon.

Eero Huovinen kysyi, että pitääkö ensin niellä koko paketti ja olla kaikesta samaa mieltä. Onko siis yhteinen ehtoollinen mahdollista vasta taivaassa?

Laura Huovinen otti esille sen, että dominikaanien 800-vuotisjuhlassa paavi oli puhunut siitä, miten maallinen karnevalisoituminen ja uteliaisuutemme vie ihmisiä uutuuksien perään. Paavi oli muistuttanut, että dominikaanit ovat uskollisia opilleen, mikä ei kuitenkaan estä heitä kirkastamasta Kristusta uusilla tavoilla.

Veli Gabriel kertoi, että dominikaaninen traditioon liittyy luostarielämä ja pelastuksesta julistaminen. Sääntökunnan pilarit ovat rukous, yhteisöelämä, missio eli saarnaaminen ja opiskelu. Nämä ovat toteutuneet aina ja saavat eri aikakausina eri sisältöjä.

– Pitää opiskella ja ymmärtää ihmisten tilanne. Menemme sinne, missä ihmiset ovat. Keskeistä on myös yhteisöllisyys. Emme voi ajatella kristillisyyttä ilman yhteisöllisyyttä, ilman veljellisyyttä ja sisarellisuutta. Pyrimme näkemään jokaisen Jumalan kuvana ja rakastamaan heitä sen arvon mukaisesti.

Teeseistä parhain

Illan viimeisenä kysymyksenä kuultiin: Mikä on tärkein Lutherin 95 teesistä ja miten se käännettäisiin nykykielelle?

Mari-Anna Pöntinen valitsi 1. teesin. Mari-Annan mukaan oman aikamme reformaattori, paavi Franciscus kutsuu kaikkia ihmisiä parannukseen luomakunnan osalta ja jokaista kristittyä parannukseen, mikä tarkoittaa Kristuksen kanssa seurustelua.

– Pyhä isä on tässä mielessä aikamme reformaattori.

Veli Gabriel valitsi teesin nro 28:

On varmaa, että kun raha kilahtaa kirstuun, voitonhimo ja ahneus voivat kasvaa, mutta kirkon esirukousten vaikutus on yksin Jumalan huomassa.

– Ei tässä ole mitään reformoitavaa. Tämä on edelleen totta.

Eero Huovinen oli myös valinnut teesin numero 1 ja luki sen kokonaisuudessaan: Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus, niin hän tahtoo, että uskovien koko elämä on oleva parannusta.

– Koko elämämme on oltava parannusta, se on kääntymystä Kristuksen puoleen. Parannuksen tekeminen on syvimmiltään sitä, että käännymme Kristuksen puoleen.

Keskustelutilaisuus päättyi yhteiseen rukoukseen ja panelisteille osoitettuihin kiitoksiin. Runsaslukuinen yleisö poistui kirkosta reformaation mietteet ja ekumenian edistyminen ajatuksissaan. Antoisa ja hyvä keskustelu.

Sirpa-Maija Vuorinen