Huomenna ei myöskään vietetä oikean kristillisyyden 499-vuotispäivää, vaikka Lutherin teesien naulaamista silloin muistetaankin. Me olemme sellaisella jatkumolla, joka alkaa Kristuksesta ja apostoleista. Tässä Turun tuomiokirkossa se näkyy vaikkapa siinä, että ehtoollispöytään menevä näkee toisella puolellaan kyllä Martti Lutherin, mutta toisella puolellaan jo 800-luvulla eläneen arkkipiispa Ansgariuksen, koko ”Pohjolan apostolin”.
Me arvostamme menneiden vuosisatojen kristittyjä ja kunnioitamme esivanhempiemme uskoa, toivoa ja rakkautta. He ovat meille uskon perinnön välittäneet. Siksi me kristittyjä olemme. Ei meistä olisi tätä kristinuskoa perustamaan.