SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Reformaation merkkivuosi keskiössä – Pohjoismainen ekumeeninen naiskomitea Oslossa

NEKK tapasi myös tunnetun norjalaisen feministiteologin, TT Merete Thomassenin. Suomen ev.-lut. kirkon lahjoittamat Armoa-Nåd-2017-kassit olivat kaikkien mieleen. Vasemmalta: Kirsten Almås, Turid Myrholt, Sigrún Óskarsdóttir, Outi Piiroinen-Backman, Inger Lise Olsen, Petra Jonsson, Merete ja Sirpa-Maija VuorinenNorjan kirkon talon fasadissa on myös saamenkielinen teksti.

Nordisk ekumenisk kvinnokommittén (NEKK) kokoontuminen oli 26.-28.10. 2016 Oslossa Norjan kirkon talossa aivan kaupungin keskustassa, uuden oopperatalon kupeessa. Edustus oli Norjasta, Ruotsista, Islannista ja Suomesta, kaksi jäsentä kustakin maasta, paitsi tällä kertaa Islannista vain yksi. Kokousta hallitsi jossain määrin myös jäähyväistunnelma, sillä Islannin ja Suomen edustajille tämä oli komitean viimeinen kokous.

 

Aamuhartaus kappelissa.Agedalla oli muun muassa pohjoismaisten ekumeenisten naisten konferenssin kuulumiset ja seuraavan toteutuksen pohdinta, piispanvaali eri pohjoismaissa, reformaation merkkivuoden vietto, erityisesti naisperspektiivi, laajentuneen maahanmuuttajuuden vaikutukset kirkkojen työhön, tasa-arvokysymykset, kirkkojen tulevaisuuden haasteet ja LML:n toiminta puitteissa. 

 

Kappelin sisustus on melko pelkistetty, mutta viisi kaunista ikonia tuovat tilaan pyhän tuntua.NEKK oli elokuussa Islannin Hólarissa järjestetyn järjestäjä ja näitä tapahtumia on järjestetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Nyt Oslon-kokouksessa oli palautteen purkamisen aika. Purkamista helpotti merkittävästi se, että saatu palaute oli lähes sataprosenttisesti myönteistä.

 

Pohjoismaisten yhteiskuntien, kirkollisen elämän ja ekumeenisen yhteistyön samankaltaisuus antaa hyvän toiminta-alustan komitean työlle. Tosin, vaikka on samankaltaisuutta, on erojakin ja nämä yhdessä tekevät yhteisen työskentelyn kiintoisaksi.

 

Reformaation merkkivuoden viettoon valmistautuminen on keskeistä kaikissa pohjoismaissa. Erityistä huomiota kiinnitettiin suunniteltuihin tapahtumiin, jotka nostavat esiin reformaation naisia.

Myös maahanmuuttoon liittyvät kysymykset olivat keskustelussa. Suomen ev.-lut. kirkon tuore julkaisu Bra att veta om kristen tro () sai kiinnostuneen vastaanoton. Julkaisu vastaa lyhyesti ja selkeästi 93 kysymykseen, joita erityisesti maahan saapuneet muslimit ovat kysyneet. Tarpeellinen kirjanen kaikissa pohjoismaissa.

 

Tapasimme myös tunnetun norjalaisen feministiteologin ja liturgiikan tutkijan, TT Merete Thomassenin. Keskusteluissa kävi ilmi, että teologian opiskelijoiden määrä on laskenut vuosi vuodelta. Niin ikään tapasimme Norjan naisteologien yhdistyksen puheenjohtajan Gry Friis Eriksenin.

 

Islannin rohkeat naiset tasa-arvon nokkelina puolustajina

Miesten ja naisten tasa-arvo palkkakysymyksissä kuului myös esillä olleisiin asioihin. Tiedämmehän, että naisen palkkaeuro meillä Suomessakin on vain runsaat 80 senttiä. Sigrun Óskarsdóttir informoi Islannissa YK:n päivänä 24.10.1975 alkaneesta naisten vapaapäiväliikkeestä (). Tuolloin noin 25 000 naista osallistui mielenilmauksiin Reykjavikissa. Seuraavan kerran tämä toistettiin vuonna 2005 ja kolmannen kerran aivan äskettäin eli tänä vuonna YK:n päivänä. Mielenilmaus toteutettiin nokkelalla tavalla. Työaikaa 9-16 noudattavat naiset poistuivat työpaikoiltaan klo 14.38, sillä tuohon kellonaikaan mennessä, he olivat tehneet täyden päivän miehille maksetulla palkalla mitattuna. Tämä herätti runsasta huomiota Islannissa ja myös muualla maailmassa. Laskelmissa on päästy tulokseen, että vuonna 2066 miesten ja naisten palkat voisivat olla tasavertaiset. Siihen on vielä pitkä matka! 

 

Aika on toimia – aika on lähteä

Olen tässä pohjoismaista yhteistyötä ja tasa-arvoa edistävässä komiteassa edustanut Suomen ev.-lut. kirkkoa vuodesta 2008 ja vuoden vaihteessa on aika lopettaa. Outi Piiroinen-Backman on toiminut SEN:n Naisjaoston edustajana ja hänellä on sama edessä. Komitean jättää niin ikään Islannin kirkon edustaja Sigrun Óskarsdottir. Seuraajat valitaan myöhemmin. Kuluvan vuoden alussa komitean jätti norjalainen Synnöve Hinnaland Stendal eläkkeelle siirtymisen johdosta. Hänen jälkeensä Norjan kirkon edustajaksi tuli Turid Myrholt. Synnöve Hinnaland Stendal olikin ystävällisesti kutsunut meidät kotiinsa päivälliselle.

 

Pohjoismaisella yhteistyöllä ja verkostoilla on suuri merkitys kirkoille ja ekumenialle. NEKK pitää yllä myös skandinaavisten kielten käyttöä yhteistyössä eli vanha kunnon skandinaviska kaikuu, kun nekkiläiset ovat koolla ja myös kaikissa NEKK:n järjestämissä tapahtumissa. Hieman sitä välillä joutuu pinnistelemään, kun norjaa ja vielä enemmän, kun islantia kuulee. Tosin islantilaiset käyttävät kielenään norjaa. Yhteisymmärrys on aina saavutettu.

 

Sirpa-Maija Vuorinen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.