Jussila paheksuu vapaakirkkojen edustajien esittämää kritiikkiä eräiden luterilaisten piispojen samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamista kannattavia puheenvuoroja kohtaan. Jussilan mukaan "Pienet kirkkokunnat pääsevät Suomen mediaan vain luterilaisen kirkon siivellä - vaikkapa arvostelemalla sitä." Jussila jatkaa: "Puheiden onttoudesta kertoo sekin, että nämä ryhmät eivät muutenkaan ole juuri tekemisissä kyseisten piispojen kanssa."
"Puuttuminen toisten kirkkokuntien sisäisiin asioihin on Jussilan mukaan lapsellista. – Voi kysyä, mikä vastahangan motiivi on. Suomen luterilainen kirkko kun pitää esillä kristinuskoa kaikkien kristittyjen puolesta. Suomen luterilainen kirkko on suuri ja mahtava. Se ei Jussilan mielestä edes tarvitse pieniä kirkkokuntia." Jussilan mukaan vähemmistökirkkojen kritiikki luterilaista kirkkoa kohtaan ei kuitenkaan estä "ekumeniaa eli työtä kristittyjen yhteyden puolesta, ekumeniassa kun ei ole vuosikymmeniin tapahtunut muutenkaan todellista edistystä".
Tämän puheenvuoron tarkoituksena on olla kriittinen vastaus Jussilan provokatorisiin mielipiteisiin. Päivi Jussila ampuu keskustelunavauksessaan kovilla panoksilla vapaakirkkojen suuntaan. Tulituksen ääni ja voimakkuus ovat suuret, mutta osumatarkkuus ei ole samaa luokkaa. Todellisuus on aivan toisenlainen kuin Jussilan värikäs kuvaus.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja maamme vapaakirkkojen suhteet kun ovat reippaista väitteistä huolimatta asialliset ja hyvät. Lisäksi on syytä todeta mahdollisimman selkeästi, että Jussilan mielipiteet, joiden esittämiseen hänellä on tietysti täysi oikeus, poikkeavat olennaisesti luterilaisen kirkon ekumeenisesta linjasta ja strategiasta (Meidän kirkko. Ykseyttä etsivä yhteisö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeninen strategia vuoteen 2015).
Esitän seuraavassa ensiksi, (1) mitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeninen strategia toteaa yhteydestä ja yhteistyöstä vapaakirkkojen kanssa. Sen jälkeen palautan mieliin (2) muutamia tosiasioita luterilaisen kirkon ja vapaakirkkojen suhteiden kehityksestä viime vuosikymmenten ajalta. Nämä faktat osoittavat vääriksi Jussilan väitteet.
Esille tulevat seikat ovat yleisesti kirkoissa tunnettuja ja myönteisinä pidettyjä asioita. Niiden olisi luullut olevan myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen jäsenen ja teologian tohtorin tiedossa. Lopuksi kiinnitän huomiota (3) ekumeenisen keskustelun yleisesti hyväksyttyihin keskeisiin periaatteisiin.
1. Luterilaisen kirkon ekumeeninen linja ja suhteet maamme vapaakirkkoihin
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeenisessa strategiassa kuvataan kirkon itseymmärrystä ja suhdetta ekumeniaan seuraavasti:
Kirkollamme on vahva luterilainen identiteetti ja olemme reilusti suomalaisia luterilaisia. Kirkkomme toiminta ja ekumeeniset yhteydet nousevat luterilaisesta uskosta ja tunnustuksesta. Luterilaisena oleminen ja ekumeenisuus eivät ole vaihtoehtoja tai vastakohtia, vaan saman uskon ilmentymiä
Kirkkomme on tunnustuksellinen luterilainen kirkko, joka uskollisena omalle traditiolleen ja tunnustukselleen pyrkii yksimielisyyteen uskon perustotuuksista kaikkien kristittyjen kanssa. Kirkkomme käsityksen mukaan ykseyttä ei voida saavuttaa opillisista eroista vaikenemalla. Vain siellä, missä kirkot ottavat vakavasti oman oppinsa ja tunnustuksensa, ne voivat kohdata aidosti toisten perinteiden edustajat.
Vapaakirkkoja pidetään strategiassa hyvinä yhteistyökumppaneina, joiden kanssa voidaan luontevasti toimia yhdessä:
Kirkkomme toimii johdonmukaisesti ja päämäärätietoisesti olemalla sama kirkko kaikkiin suuntiin. Olemme aktiivinen jäsenkirkko Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa ja pidämme säännöllistä yhteyttä Suomen vapaakristilliseen neuvostoon ja Frikyrklig samverkaniin sekä maassamme toimiviin kristillisiin kirkkoihin. Läheisimmät yhteydet meillä on niihin, jotka kirkkomme tavoin edustavat ja kunnioittavat jakamattoman kristikunnan yhteistä perintöä ja joilla on klassinen kristinuskon tulkinta ja sakramentaalinen kirkkokäsitys.
Toimimme yhteistyössä myös sellaisten kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa, joiden oppi ja tunnustus eroavat omastamme. Yhteisenä tavoitteena on ykseyden, todistuksen ja palvelun vahvistaminen. Kristittyjen yhteistyön lähtökohtana on usko Kristukseen Jumalana ja Vapahtajana sekä Raamatun auktoriteetin ja kolminaisuusopin hyväksyminen.
2. Luterilaisen kirkon ja vapaakirkkojen yhteydet viime vuosina
Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja maamme vapaakirkot ovat jo vuosia toimineet hyvässä yhteistyössä. Arkkipiispa ja Kirkkohallituksen johtoryhmä tapaavat säännöllisesti Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) ja Frikyrklig samverkanin (FS) jäsenkirkkojen ja – yhteisöjen edustajia. Viimeisin tapaaminen oli elokuussa 2010 Kirkkohallituksessa Helsingissä.
Kirkot kutsuvat toistensa edustajat mukaan tärkeimpiin juhliinsa. Esimerkkinä tästä on arkkipiispa Kari Mäkisen virkaanasettaminen kesäkuussa 2010 Turussa. Muutoinkin kirkot ovat jatkuvasti asiallisessa kanssakäymisessä keskenään. Viimeisimmän suomenkielisen Raamatun käännöstyössä olivat luterilaisten teologien lisäksi mukana myös Suomen Vapaakirkon ja Helluntaiherätyksen (nykyisen Suomen Helluntaikirkon) edustajat.
Kirkkojen kahdenvälisiä (bilateraalisia) oppikeskusteluja Suomen evankelis-luterilainen kirkko on käynyt 1980-luvulta alkaen Suomen Vapaakirkon, Suomen helluntaiherätyksen, Suomen (ruotsin ja suomenkielisen) metodistikirkon sekä Suomen (suomen- ja ruotsinkielisten) baptistien kanssa. Lisäksi luterilaisella kirkolla on säännöllisesti kokoontuvat neuvottelukunnat sekä Vapaakirkon että Helluntaikirkon kanssa.
Vapaakirkkoneuvottelukunnan luterilainen puheenjohtaja on ollut Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka ja helluntailaisneuvottelukunnan puheenjohtaja on Turun piispana ollessaan toiminut arkkipiispa Kari Mäkinen. Hänen jälkeensä luterilaisena puheenjohtajana neuvottelukunnassa Helluntaikirkon kanssa jatkaa piispa Irja Askola.
Kirkot tapaavat toisiaan myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston kokouksissa. Suomen Helluntaikirkko on vuosi sitten tullut Suomen Ekumeenisen Neuvoston tarkkailijajäseneksi. Luterilaisen kirkon ja Suomen (ruotsin- ja suomenkielisten) metodistikirkkojen oppikeskustelun jälkeen yhteisesti hyväksytyn asiakirjan ”Kristuksesta osalliset - Delaktiga i Kristus" perusteella valmistettu yhteistyösopimus allekirjoitetaan tämän vuoden joulukuussa.
Luterilainen kirkko ja vapaakirkot ovat esiintyneet ja toimineet näyttävästi yhdessä myös esimerkiksi uuden uskonnonvapauslain valmisteluissa ja ponnisteluissa oman uskonnonopetuksen turvaamiseksi kouluissa.
Ekumenia Suomessa ei siis todellakaan ollut viimeisten vuosikymmenten aikana tuloksetonta. Se, joka väittää että mitään todellista edistystä ei ole tapahtunut, on joko täydellisen tietämätön maamme ekumeenisesta tilanteesta tai antaa tarkoituksella vastoin parempaa tietoaan väärään todistuksen kirkkojen toiminnasta.
3. Ekumeenisen keskustelun periaatteet
Ekumeenisessa keskustelussa lähtökohtana on toisen kirkon tai kristillisen yhteisön opin ja perinteen kunnioitus. Pyrkimyksenä on ilmaista oma uskonkäsitys toiselle osapuolelle mahdollisimman aidosti ja oikein sekä yrittää ymmärtää vastaavalla tavalla toisen kirkon tai yhteisen oppi ja perinne niin kuin sen edustajat sen esittävät. Ekumeniassa on pidettävä kiinni samanaikaisesti sekä totuudesta että rakkaudesta.
Tavoitteena on, että ekumeenisessa keskustelussa me Efesolaiskirjeen ohjeen mukaisesti "noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää" (Ef. 4: 15).
Ajankohtaiskatsaus Suomen ev.-lut. kirkon Ulkoasiain neuvoston kokouksessa 18.10.2010