SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Risto Cantellille Ruotsin kirkon ansiomerkki pohjoismaisesta ekumeniasta

Arkkipiispa Anders Wejryd luovuttaa ansiokerkin Risto Cantellille. Kuva: Svenska kyrkan.

 

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiain johtaja, kirkkoneuvos Risto Cantell sai Ruotsin kirkon S:t Erik -ansiomerkin ansioistaan pohjoismaisen kirkkoyhteistyön ja ekumenian hyväksi. Ruotsin kirkon kirkolliskokouksen avajaisissa 28.9.2010 huomioitiin Risto Cantellin pitkäaikainen työ Ruotsin ja Suomen kirkkojen välisessä yhteistyössä.

 

Ansiomerkin perusteissa Cantellin työtä kiitetään ”antaumukselliseksi, osaavaksi ja kestäväksi ekumeeniseksi työksi, joka on syventänyt pohjoismaista ekumeniaa, erityisesti Suomen ja Ruotsin kirkkojen yhteyttä sekä kehittänyt pohjoismaisten kirkkojen kontakteja ortodoksisiin kirkkoihin”. Risto Cantell siirtyy eläkkeelle Kirkkohallituksesta ensi vuoden alusta.

 

Ruotsin kirkon kirkolliskokouksen juhlalliset avajaiset pidettiin Uppsalan yliopiston juhlasalissa, jonka täytti vuoden 2009 kirkollisvaaleissa valitut 251 edustajaa. Arvovieraiden joukossa olivat muun muassa Ruotsin kuningaspari, Ruotsin valtiopäivien puhemies Per Westerberg sekä kulttuuriministeri Lena Adehlson Liljeroth. (KT)

 

Katso kuvia, klikkaa .



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.