Tasavallan presidentin 24.10.2015 antama vuoden 2016 rukouspäiväjulistus painottaa vuorovaikutusta koko ihmiskunnan ja luonnonympäristön kanssa. Sodat ja ilmastonmuutos ajavat ihmisiä kodeistaan ja ihmiskunta on peruskysymysten äärellä. Kristinuskosta ja reformaatiosta nouseva kunnioitus ihmisarvoa ja luomakuntaa kohtaan velvoittaa ja innoittaa meitä työhön lähimmäistemme ja maailmamme hyväksi.
Julistuksessa todetaan, että kristillinen perintö on kulttuurimme voimavara, joka muovaa yhteistä etiikkaamme. Se on yksi niistä tekijöistä, joiden avulla voimme suunnata yhteiskuntamme kehitystä, tuoda panoksemme eurooppalaiseen elämään ja löytää paikkamme maailmanlaajuisessa yhteisössä.
Tasavallan presidentti nostaa esille myös sen, vuoden 2016 adventtina alamme viettää reformaation merkkivuotta. Kristinusko on tullut maahamme sekä lännen että idän kirkkojen kautta. Se liittää meidät Euroopan kulttuurin molempiin valtavirtoihin. Nykyisin maamme henkiseen maisemaan kuuluvat myös muut kirkot, uskonnot ja elämännäkemykset.
Tekstissä todetaan niin ikään, että pohjoismainen hyvinvointivaltio pyrkii tarjoamaan hyvän elämän perusedellytykset kaikille jäsenilleen ja luo yhteiskunnallista eheyttä eri elämännäkemysten välille. Työn, luovuuden ja henkisen kasvun kautta se takaa yhdenvertaisuuden, turvallisuuden ja osallisuuden kaikille.
Tämä yhteinen hyvä on tärkein luonnonvaramme. Suomen ja ympäröivän maailman tilanne haastaa meitä kysymään itseltämme, toteutuvatko kristinuskon ja reformaation arvot siinä, kuinka toimimme lähimmäisinä, kansalaisina ja ihmiskunnan jäseninä.
Vuosisatainen perinne
Rukouspäiväjulistus on yli 400-vuotiaana perinteenä yksi valtionpään vanhimpia virkatehtäviä. Nykyisin tasavallan presidentti virkakautensa alussa päättää, jatkaako tätä käytäntöä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on päättänyt edeltäjänsä tavoin allekirjoittaa vuosittaisen rukouspäiväjulistuksen. Presidentti Niinistö on henkilökohtaisesti hyväksynyt julistuksen tekstin, jonka SEN:n hallituksen asettama työryhmä on valmistellut.
Vuoden 2016 rukouspäiväjulistus on allekirjoitettu toisena rukouspäivänä 24.10.2015.
Julistus toivotaan luettavan seurakunnissa ensimmäisenä rukouspäivänä 18.1. Rukouspäiväjulistuksen valmistelu siirtyi valtiolta kirkoille uuden perustuslain (2000) ja uskonnonvapauslain (2003) tultua voimaan.
Vuoden 2004 rukouspäiväjulistus oli ensimmäinen Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) valmistelema ja julistuksen allekirjoittaminen jäi tasavallan presidentin henkilökohtaisesti ratkaistavaksi.
Rukouspäivätyöryhmä
SEN:n hallituksen asettamaan työryhmään kuuluvat hiippakuntasihteeri Tomas Ray ja kirkkoherra Taina Manninen ev.lut. kirkosta. Ortodoksista kirkkoa edustaa Elena
Gorschkow-Saloranta ja Suomen vapaakristillistä neuvostoa rehtori Taina Karhu. SEN:n pääsihteeri Heikki Huttunen on toiminut työryhmän sihteerinä.