SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Rukouspäiväjulistus 2022

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on 11.10.2021 antanut vuoden 2022 julistuksen kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä. Rukouspäiväjulistuksessa todetaan, että  sanoma toivosta kutsuu meitä rukoilemaan ja toimimaan luomakunnan parhaaksi. Haasteiden ja vaikeuksien keskellä uskomme, että Jumala toimii kauttamme luodakseen maailman, missä oikeudenmukaisuus, rauha ja ihmisten välinen solidaarisuus toteutuvat.

 

Rukouspäivät  18. tammikuuta ja 24. lokakuuta kutsuvat kristittyjä tämän toivon kannustamina rukoilemaan ja toimimaan yhteisten asioiden puolesta.


Rukouspäiväjulistus suositellaan luettavaksi ääneen seurakunnissa Kristittyjen ykseyden rukouspäivänä 18.1.2022 tai sitä edeltävänä sunnuntaina. 

 

Rukouspäiväjulistuksen sisältö ja  on valmisteltu yhteistyössä Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Tasavallan presidentin kanslian kesken. SEN:n hallituksen asettamassa rukouspäivätyöryhmässä kuluvana vuonna evankelis-luterilaista kirkkoa edustivat kirkkoherra Taina Manninen ja hiippakuntasihteeri Tomas Ray, ortodoksista kirkkoa isä Mikael Sundqvist ja Suomen vapaakristillistä neuvostoa toiminnanjohtaja Esko Matikainen. Pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken toimi työryhmän sihteerinä.

 

Rukouspäiväjulistus ruotsiksi/på svenska sivuillamme.Lisätietoa .
Rukouspäiväjulistus suomeksi ja ruotsiksi pdf-tiedostona:

rukouspaivajulistus_2022_suomi.pdf



rukouspaivajulistus_2022_ruotsi.pdf



Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä vuonna 2022

“Me näimme hänen tähtensä nousevan ja tulimme kunnioittamaan häntä.”

(Matt. 2:1-12)


Ihminen tarvitsee toivoa. Toivo antaa uskoa huomiseen ja kantaa vaikeiden ja raskaiden aikojen yli. Koronapandemia on horjuttanut ihmisten toivoa ja tuonut tilalle epävarmuutta, pelkoa huomisesta, toivottomuutta ja turvattomuutta. Olemme kokeneet suuria muutoksia lyhyessä ajassa.

Olemme nähneet kuitenkin myös toivon pilkahduksia, jotka ovat olleet kuin tähtiä taivaalla. Rajoitteiden jälkeen tuli mahdollisuus läheisten tapaamiseen ja harrastustoimintaan osallistumiseen. Myös lääketieteen saavutukset pandemian nujertamiseksi ovat tuoneet toivoa. Yhteiskunta on kyennyt toimimaan ja suojaamaan kansalaisia.

 

Kristillisen uskon mukaan Jumala kutsuu ihmisiä epätoivosta toivoon, pimeydestä valoon. Ekumeenisen rukousviikon teema nostaa esille Kristuksen kirkkauden toivona. Itämaan tietäjät tekivät vaivalloisen matkan löytääkseen kuninkaan. Tähti johdatti heitä koko matkan Betlehemiin, jossa he näkivät Jeesus-lapsen, osoittivat hänelle kunnioitusta ja antoivat hänelle lahjoja. He löysivät etsimänsä, kun tähti johdatti heidät perille.

 

Vuonna 2022 Ekumeenisen vastuuviikon teema käsittelee kohtuullisuutta. Ihminen on kutsuttu Luojan työtoveriksi pitämään huolta luomakunnasta. Meitä kutsutaan kohtuullisuuteen sekä elintapojemme että kulutuksemme suhteen. Kulutus varsinkin rikkaissa maissa vaikuttaa koko maapalloon. Ilmastonmuutos, taloudelliset ja sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet sekä ekologisesti kestämätön elämäntapa uhkaavat maailman tulevaisuutta.

 

Raamattu varoittaa ahneudesta. Omat valintamme vaikuttavat kestävään kehitykseen maapallolla. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen vaikuttaa myös ihmisten hyvinvointiin. Ihminen on täysin riippuvainen luomakunnan tasapainosta.

 

Maapallon ekosysteemi on herkkä kokonaisuus. Luovuudella sekä kohtuullisella ja vastuullisella elämäntavalla jokainen voi tuoda toivoa paremmasta huomisesta.

 

Sanoma toivosta kutsuu meitä rukoilemaan ja toimimaan luomakunnan parhaaksi. Haasteiden ja vaikeuksien keskellä uskomme, että Jumala toimii kauttamme luodakseen maailman, missä oikeudenmukaisuus, rauha ja ihmisten välinen solidaarisuus toteutuvat. 

 

Helsingissä 11. lokakuuta 2021

 

Tasavallan presidentti

Sauli Niinistö



ENSIMMÄINEN RUKOUSPÄIVÄ 18.1.Kristittyjen ykseyden rukouspäivä

Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.