SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Seitsemäs päivä: "Sen mitä nyt on, ei tarvitse olla"

Lukukappaleet

Job 5:11-16 Niin saa toivoton toivon ja pahan täytyy sulkea suunsaLuuk. 1:46-55 Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset

Mietiskely

Job eli hyvää elämää aina siihen saakka, kunnes hän äkkiarvaamatta menetti karjansa ja palvelijansa ja joutui kestämään lastensa kuoleman aiheuttaman toivottomuuden.  Hän kärsi mielessään, ruumiissaan ja hengessään. Me kaikki kärsimme tavoilla, jotka tuntuvat mielessämme, ruumiissamme ja hengessämme. Saatamme vetäytyä pois Jumalasta ja muista. Saatamme menettää toivomme. Kuitenkin olemme kristittyinä yhtä uskossamme, että Jumala on kanssamme kärsimystemme keskellä.
Valkoinen poliisi ampui kuoliaaksi kaksikymmenvuotiaan, aseettoman afroamerikkalaisen miehen, Daunte Wrightin, tavanomaisen liikenteenvalvonnan pysäytyksen aikana Minnesotassa 11. huhtikuuta 2021.  Tämä tapahtui samaan aikaan, kun Derek Chauvinia vastaan käytiin oikeutta George Floydin taposta.  
Toivottomuus valtaa helposti mielen, kun meitä jälleen kerran muistutetaan siitä, kuinka elämme murtuneessa yhteiskunnassa, joka ei täysin tunnusta, kunnioita ja suojele kaikkien ihmisten ihmisarvoa ja vapautta.  Rodullista oikeudenmukaisuutta tutkineen, johtaviin katolisiin sosiaalieetikkoihin kuuluvan Isä Bryan Massingalen mukaan: "Ihmiset luovat sosiaalisen elämän. Se millaisessa yhteiskunnassa elämme, on seurausta inhimillisistä valinnoista ja päätöksistä. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat myös muuttaa asioita. Sen minkä ihmiset rikkovat, jakavat ja erottavat toisistaan, voimme me myös Jumalan avulla parantaa, yhdistää ja palauttaa toistemme yhteyteen. Sen mitä nyt on, ei tarvitse olla, ja tässä piilee toivomme ja haasteemme."

Rukouksessa kristityt liittävät sydämensä Jumalan sydämeen, rakastaakseen sitä, mitä hän rakastaa, ja rakastaakseen niin kuin hän rakastaa. Rehellinen rukous liittää siten kaikkien kristittyjen sydämet yhteen yli kaikkien erimielisyyksien rakastamaan sitä, keitä ja kuinka Jumala rakastaa ja osoittamaan tätä rakkautta teoissamme.  

Kristittyjen ykseys

Maria laulaa kiitosvirressään iloiten kaikesta siitä, mitä näkee Jumalan tekevän: kuinka tasapaino palautuu, kun alhaiset korotetaan; kuinka epäoikeudenmukaisuus korjataan, kun nälkäiset ruokitaan; ja kuinka Israelia, hänen palvelijaansa, muistetaan. Herra ei koskaan unohda lupauksiaan tai hylkää kansaansa. On helppoa ylenkatsoa tai aliarvioida toisiin kristillisiin yhteisöihin kuuluvien uskoa, etenkin jos nämä yhteisöt ovat pieniä. Mutta Herra kokoaa kansansa yhdeksi korottamalla alhaiset niin, että jokaisen arvo tunnustetaan. Meidät on kutsuttu katsomaan niin kuin Hän katsoo ja arvostamaan jokaista kristittyä veljeämme ja sisartamme niin kuin Hän arvostaa heitä.

Haaste

Kuinka voimme tulla yhteen Kristuksessa toivoen ja uskoen siihen, että Jumala ’sulkee pahan suun’?

Rukous

Toivon Jumala,
Auta meitä muistamaan, että sinä olet kärsimyksissä meidän kanssamme. 
Auta meitä olemaan toivona toisillemme, kun toivottomuus pyrkii lupaa pyytämättä tunkeutumaan sydämiimme.
Anna meidän armossasi juurtua rakastavaan Henkeesi, kun teemme työtä yhdessä kaikenlaisen sorron ja epäoikeudenmukaisuuden hävittämiseksi. 
Anna meille rohkeutta rakastaa sitä, keitä ja kuinka sinä rakastat, ja osoittaa tätä rakkautta teoissamme. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.





  • Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


    Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
    Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.