Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus piti kevätkauden viimeisen kokouksensa maanantaina 3.6.2019 aurinkoisella Tampereella Vapaakirkon Teopolis-keskuksessa. Päivän aikana päästiin myös vierailulle ViaDia Pirkanmaa ry:n toimipisteeseen Tampereen vapaakirkkoseurakunnan tiloissa.
Hallituksen kesäkokous pidetään perinteisesti niin, että jäsenet ja myös varajäsenet osallistuvat. Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen esitteli kokousvieraille Teopolista. Vuonna 2016 Tampere-talon naapuriin avatussa Teopolis-keskuksessa toimivat Suomen Vapaakirkko, Suomen Vapaakirkon Nuoret ry, Suomen teologinen opisto, SVK-Palvelu Oy, ViaDia ry, Kehitysmaiden lasten koulutustuki ry ja kustannustalo Päivä Osakeyhtiö.
Toiminnanjohtaja Pekka Matilaiselle esitteli ViaDia Pirkanmaa ry:n. ViaDia on Suomen Vapaakirkon diakoniajärjestö, joka toimii erityisesti sosiaalipalveluiden ulkopuolelle jäävien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tukemiseksi esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan ja hävikkiruokajakelun muodossa. Pirkanmaan järjestön toimintaan voi tutustua esimerkiksi videon muodossa Youtubessa: