SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

SEN:n surunvalittelut Aleksandrian terrori-iskujen johdosta

 

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on lähettänyt surunvalittelut AlAzharin suursheikki Ahmed ElTaybille ja koptilais-ortodoksisen kirkon päämiehelle, Paavi Shenouda III:lle tammikuun ensimmäisenä päivänä Egyptin Aleksandriassa tehtyjen terrori-iskujen johdosta.

 

Surunvalittelut ovat allekirjoittaneet Suomen Ekumeenisen Neuvoston puheenjohtaja Teemu Sippo, joka on katolisen kirkon piispa Suomessa ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri isä Heikki Huttunen.

 

Iskussa kuoli 21 henkeä, jotka olivat poistumassa uudenvuodenyön liturgiasta. Kuolonuhrien joukossa oli myös muslimeita. Koptilais-ortodoksisia kristittyjä on Egyptin väestöstä yli 10 prosenttia, noin 10 miljoonaa henkeä.

Tänään 7.1. koptikristityt juhlivat Jeesuksen syntymäjuhlaa oman kalenterinsa mukaan.

 

Suursheikki Ahmed El Tayb kuuluu maailmaan keskeisimpiin islaminuskonopin auktoriteetteihin ja on tunnettu maltillisista kannanotoistaan. Sheikki on tuominnut terroriteon ja on esiintynyt yhdessä paavi Shenouda III: n kanssa sovinnon ja kansallisen yhtenäisyyden merkiksi.

 

Surunvalittelukirje AlAzharin suursheikki Ahmed ElTaybille 7.1.2010Surunvalittelukirje koptilais-ortodoksisen kirkon johtaja Paavi Shenouda III:lle. 



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.