SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Sirpa-Maija Vuorinen eläkkeelle - läksiäistunnelmia

Piispa Matti Repo, pääsihteeri Mari-Anna Auvinen ja arkkipiispa Kari Mäkinen lausuivat kiitokset SENn hallituksen puolesta.

Hallintosihteeri Sirpa-Maija Vuorinen jää eläkkeelle työskenneltyään Suomen Ekumeenisen Neuvoston palveluksessa 28 vuotta. Suuri joukko työtovereita ja ystäviä saapui juhlimaan Sirun läksiäisiä perjantaina 9.2.2018.

 

Juhlallisuudet aloitettiin ekumeenisella hartaudella Helsingin saksalaisella kirkolla. Arkkipiispa Kari Mäkinen piti puheen ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorten kuoro esiintyi.

 

Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen Suomen Vapaakirkosta ja piirikunnanjohtaja Mayvor Wärn-Rancken Suomen ruotsinkielisestä metodistikirkosta lukivat raamatuntekstit  ja isä Raimo Goyarrola Katolisesta kirkosta Suomessa johdatti rukoukseen.

 

Hartauden jälkeen juhlaväki nautti kakkukahvit evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen tiloissa. 

Paikalliset ja kansainväliset vieraat lausuivat tervehdykset eri ekumeenisista yhteyksistä, joissa Siru on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Sirun vieraanvaraisuus ja luonteva toisen ihmisen huomioiminen olivat jääneet monien mieleen. Tunnelma oli lämmin, kun ekumenian voimanainen sai sydämelliset kiitokset panoksestaan suomalaiselle ekumenialle.

 

Toivotamme monia armorikkaita vuosia ja siunattuja eläkepäiviä!

 

Kuvat: Heikki Jääskeläinen

Kuvat avautuvat suurempina klikkaamalla.


Arkkipiispa Kari Mäkinen piti puheen ekumeenisessa hartaudessa.Helsingin ortodoksisen seurakunnan kuoro esiintyi ekumeenisessa hartaudessa.


Terveiset Viron Kirkkojen Ekumeeniselta Neuvostolta.Sirpa-Maija Vuorinen, Hannu Vuorinen, Mayvor Wärn-Rancken, isä Raimo Goyarrola.Juhlaväkeä: Juha Meriläinen, Suvi-Tuulia Vaara, Liina Pajunen, Mika K T Pajunen ja Hannu Vuorinen.Kirkkohallituksen Ulkoasianosaston henkilökunta oli kirjoittanut ja esitti Sirulle omistetun laulun.Juhlaväkeä ekumeenisesta naisverkostosta.Nordisk ekumenisk kvinnokomitéen (NEKK) tervehdyksen lausuivat Gunnel Borgegård, Inger Lise Olsen ja Kirsten Almås.Anneli Vartiainen, Sirpa-Maija Vuorinen, Riitta Kolehmainen ja Lena Kumlin.Entisiä ja nykyisiä nuorisojaostolaisia.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.