Sukupolvelta toiselle – holokausti ei saa unohtua

Katsoessamme valokuvaa juutalaisen miehen tappamisesta opas halusi meidän miettivän kuvaajan tarinaa, kuinka hänen on pitänyt seistä muiden joukkohautaan jo ammuttujen juutalaisten päällä valokuvaa ottaessaan. Katsoessamme vitriinissä olevia keskitysleirin vaatteita opas halusi meidän miettivän miksi yhdessä paidassa on ommeltuna punainen nappi ja millainen oli napin ommelleen naisen tarina. Katsoessamme suurta kenkäkasaa opas halusi meidän miettivän yhden punaisen kengän omistajan tarinaa. Opas halusi meidän ymmärtävän, että aina oli kyse tavallisista ihmisistä ja heidän valinnoistansa ja siitä mitä menetettiin.

Sain mahdollisuuden osallistua kansainväliseen Holokaustikonferenssiin heinäkuussa Israelissa sekä tutustua Kirkkojen maailmanneuvoston Jerusalemissa. Opintomatka sijoittui ajanjaksoon 7.-14.7.2014. Vierailin Israelissa ensimmäistä kertaa ja olin konferenssissa Opetushallituksen, Kirkkohallituksen ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston nuorisojaoston edustajana. Toisena suomalaisena osanottajana oli opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta.

Yad Vashemissa oli yli 400 kouluttajaa ja opettajaa eri puolilta maailmaa keskustelemassa Holokaustin merkityksestä ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle sukupolvelle ja opettamisesta neljännelle sukupolvelle.

Konferenssin avaussanoissa Yad Vashemin neuvoston puheenjohtaja rabbi Yisreal Meir Lau puhui perinteen siirtämisestä sukupolvelta toiselle. Tilaisuus päättyi israelilaisen laulajan, Yasmin Levyn sukupolvien merkitystä korostavaan esitykseen luoden samalla yhteisöllisyyttä myös yleisön ja esiintyjien välille.

Tarina ensimmäisen ja toisen sukupolven näkökulmasta

Konferenssin ensimmäisenä teemana oli tarinan kertominen ensimmäisen ja toisen sukupolven näkökulmasta. Sukupolvien välisestä dialogista esimerkkinä olivat Serge Klarsfeld ja Arno Klarsfeld, isä ja poika, jotka aktiivisesti toimivat holokaustin uhrien oikeuksien puolesta. Heidän keskustelussa keskeinen kysymys oli jokaiselle sukupolvelle esitetty haaste taistella holokaustin muiston ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Sukupolvien välisestä dialogista ja sen ilmenemisestä Yad Vashemin omassa historiassa keskuksen ensimmäinen ja nykyinen toiminnanjohtaja totesivat Yad Vashem kehittyneen vuosien aikana arkiston ja kirjastonhoitajien muistopuutarhasta ja pienestä museosta merkittävimmäksi holokaustin muistoa vaalivaksi museoksi maailmassa ja kansainväliseksi holokaustin koulutuskeskukseksi. 

Professori Bauer nosti esiin holokaustin muistamisen tärkeyden eri puolilla maailmaa sekä holokaustin opettamisen lisääntymisestä Aasiassa ja Afrikassa. Hän totesi, että tänä päivänä suurin osa holokaustin tutkijoista on ei-juutalaisia. Bauerin mielestä tärkeintä ei ole kysyä mitä holokaustissa tapahtui vaan miksi se tapahtui.

Professori Henry korosti holokaustikoulutuksen tärkeydestä kertoa myös auttajien nimiä. Mielenkiintoinen ”Wheapons of the Spirit” -elokuva kertoi ranskalaisesta Le Chambon-Sur-Lignon kylästä, joka pastorinsa André Trocmén johdolla pelasti tuhansia juutalaisia. Pastori Trocmén tiedetään sanoneen ”En tunne juutalaisia. Tiedän vain ihmisiä.”

Toinen ja kolmas sukupolvi – tarinalle merkitys

Seuraavana keskeisenä teemana oli toinen ja kolmas sukupolvi - tarinalle merkityksen löytäminen. Toiseen sukupolveen kuuluvat he, joiden vanhemmat kokivat holokaustin, kolmanteen he, joiden isovanhemmat kokivat holokaustin ja neljänteen he, joille holokausti on jotain mitä on tapahtunut historiassa ja heidän pitäisi ymmärtää sen merkitys omalle elämälle ja omalle sukupolvelle.

Elokuva Shoah välitti kuvan holokaustista kuten myös nuori tutkija työstään Holokaustin lapsiuhrien päiväkirjojen äärellä. Tunteita koskettavan tarinan toi kuulijoille sarjakuvataitelija Michel Kichkan omaelämänkerrallisesta työskentelystään toisen sukupolven edustajana.

Hollantilaisen Corrie Ten Boomin elämänkerran esitti näyttelijä Susie Sandager monologinäytelmänä. Elämänkerta antaa tunnustusta kristitylle naiselle, joka isänsä ja siskonsa kanssa auttoi satoja Hollannin juutalaisia pakenemaan vainoja. Työpaja tarjosi myös mahdollisuuden tutustua tohtori Susanna Kokkoseen, Yad Vashemin kristittyjen ystävien toiminnan johtajaan ja Yad Vashemin Kansainvälisten yhteyksien osaston Italian ja Skandinavian maajohtajaan

Holokaustin tärkeys uuden vuosituhannen sukupolvelle

Neljäs merkittävä teema oli kolmas ja neljäs sukupolvi – holokaustin tärkeys uuden vuosituhannen sukupolvelle

Tohtori Haim Gertner nosti tiedon ja teknologian yhdistämisen ja mahdollisuuden tutustua Yad Vashemin arkistoihin internetin kautta. Avner Shalev, Yad Vashemin johtokunnan puheenjohtaja, yhdisti puheenvuorossaan samoin holokaustikoulutuksen tulevaisuuden teknologian mahdollisuuksiin.

Osallistujat saivat pienemmissä keskusteluryhmissä miettiä neljännen sukupolven tavoittamiseen liittyvistä tulevaisuuden haasteista. Omassa aamupäivän pienryhmässäni nousi esiin myös haasteet holokaustin opettamisen kytkeytymisestä muihin kansanmurhiin. Miten opettaa holokaustista nykypäivänä, kun ”ei koskaan enää” tapahtuu eri puolilla maailmaa; Ruanda, Tiananmeri, Kosovo. Dialogi holokaustin ja muiden kansanmurhien kesken oli selkeästi sensitiivinen aihe eikä siihen tässä yhteydessä haluttu mennä syvemmälle.

Mielenkiintoinen työpajavalintani tutustutti minut Kiinan ja Etelä-Korean yliopistojen holokaustikoulutukseen. Kiinassa ei voi opettaa holokaustista opettamatta samalla juutalaisuudesta ja Tiananmeren verilöylystä. Etelä-Korealainen opiskelija yhdisti Holokaustin ja Pohjois-Korean ihmisoikeustilanteen ja kysyi missä ovat Maailman Oikeudenmukaiset nyt, kun Pohjois-Koreassa ihmiset elävät ghetossa ja nääntyvät nälkään. Työpajan keskusteluissa nousi esiin holokaustin uniikkisuus suhteessa muihin kansanmurhiin. Kysyttiin, voiko se enää olla holokaustikoulutusta, jos asiaa käytetään siltana muihin kansanmurhiin; opimmeko yhdistämällä enemmän vai hävittääkö yhdistäminen tapahtumien merkityksellisyyden erillisinä.

Valinnoilla voi vaikuttaa

Konferenssin päätöstilaisuudessa nostettiin esiin holokaustikoulutuksen tärkeä tehtävä muistuttaa ihmisiä siitä, että ihmiskunnan on opittava elämään yhdessä ja rauhassa keskenään. Koulutus opettaa ihmisluonteesta, että ihminen on vapaa tekemään valintoja ja valintojen tekeminen on ensimmäinen askel ihmisyyteen. Koulutus opettaa, että tehdyillä valinnoilla voi vaikuttaa. Holokaustikoulutus pyrkii siirtämään opitun käytännön toiminnaksi omassa yhteisössä.

Päätöstilaisuudessa neljännen sukupolven edustajat, kuusi opiskelijaa eri puolilta maailmaa (Englannista, Kiinasta, Kanadasta, Puolasta, Argentiinasta ja Israelista) kertoivat motiiveistaan ja kiinnostuksestaan opiskella holokaustista. Nuorille kasvokkain kohtaaminen selviytyjän sekä konkreettisen tapahtumapaikan kanssa oli ollut vahvasti puhutteleva kokemus. Oma kokemus oli johtanut toimintaan omassa yhteisössä.

Konferenssin päätöspuheenvuorossa korostui osallistujille asetettu rooliodotus holokaustin muiston merkityksen vaalimisesta ja siirtämisestä sukupolvelta toiselle, jotta ”ei koskaan enää” tapahtuisi.

Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel

Konferenssin jälkeen tutustuin Kirkkojen maailmanneuvoston -toimintaan, joka sai alkunsa vuonna 2002 Jerusalemin kirkkojen pyynnöstä aloittaa ekumeeninen kumppanuusohjelma, jonka puitteissa alueelle saataisiin kansainvälisten ihmisten läsnäoloa toimimaan turvallisuuden parantamiseksi ja rauhan saavuttamiseksi palestiinalaisten ja israelilaisten kesken. Suojelevan läsnäolon ja rinnalla kulkemisen on todettu rauhoittavan tilannetta, viestittävän solidaarisuudesta ja välittävän tietoja tapahtumista ulkomaille.

EAPPI-tarkkailijoiden kanssa tutustuin Jerusalemin Vanhan kaupungin muslimikortteleiden arkeen. Näimme yhteenottojen jälkiä kaduilla, palaneita puukasoja, kranaatin sokkia, lingon kuulia ja särkyneitä ruukun palasia sekä kiviä. Opin katsomaan ylöspäin; näin siirtokuntien valloittamien talojen päällä Israelin lippuja ja katujen ylle kiinnitettyjä verkkoja, jotta ammukset eivät lentäisi ikkunoista sisään. Tai roskat eivät tippuisi alhaalla kulkevien ihmisten päälle.

Pohdintaa

• Minun oli vaikea ymmärtää, miten holokaustikoulutuksen monet mahdollisuudet opettaa ihmisoikeuksista, tavallisten ihmisten valinnoista, yhteisestä ihmisyydestä ja ihmisen arvosta tuli käsittää juutalaisten asettamisena erityisasemaan verrattuna muiden maiden kansanmurhissa menehtyneisiin.
• Kotiin palattuani perehdyin konferenssin osallistujille jaettuun teokseen The Holocaus and the United Nations Outreach Programme, Discussion Papers Journal, Volume 2., 2012 ja siinä erityisesti Edward Mortimerin ja Kaja Shonick Glahn artikkeliin The Global Prevention of Genocide: Learning from the Holocaust.
• Glahn ja Mortimerin mukaan holokaustitutkijat ovat eri mieltä historiassa tapahtuneiden kansanmurhien ja nykypäivän ihmisoikeusrikkomusten yhdistämisestä. Nykypäivän ehkä suurin kysymys holokaustikoulutuksessa liittyy sen asemaan ja toisaalta mahdollisuuksiin. Kysymys, johon eri näkökulmia edustavat aina palaavat, liittyy siihen, miten ymmärrämme holokaustikoulutuksen; holokaustista opettamisena vai holokaustista oppimisena.  
• Yad Vashem on instituutti, jonka lähestymistapa keskittyy korkeatasoiseen holokaustin historiasta opettamiseen ja holokaustin muiston merkityksellisyyden korostamiseen erityisenä ja uniikkina tapahtumana tuleville sukupolville. Keskuksen toiminnan prioriteettina ovat koulutukselliset aktiviteetit sekä osaamisen ja tietoisuuden lisääminen opettajille, kouluttajille ja nuorille uusista metodeista ja opettaa holokaustia.
• Yad Vashemin nimi on heprean kieltä ja tarkoittaa Muisto ja Nimi. Yad Vashem on paikka, joka kertoo holokaustin tarinan jokaisella esineellä, puulla ja polulla, uudestaan ja uudestaan, sukupolvelta toiselle.
• Kun mietitään tulevaisuuden holokaustikoulutuksen haasteita erityisesti neljännelle sukupolvelle eri tutkimusyksiköt, valtiot ja kouluttajat tulevat valitsemaan eri lähestymistapoja opettamiseen. Holokausti on osa historiaamme ja jo siksi tärkeä opiskeltava asia. Eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa opettaa holokaustista. Niin kuin Yehuda Bauerkin sanoi; pitää keskittyä siihen miksi se tapahtui, ei vain siihen mitä tapahtui.
• Silloin ja tänä päivänä, kysymys on edelleen valinnoista ja siitä mitä voidaan menettää, jos olemme hiljaa. Kirkon ja yhteiskunnan tulee tehdä valintoja ja päätöksiä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja yhteisen ihmisyyden puolesta. Holokaustikoulutuksella voimme pyrkiä siihen, että toisen ihmisen ihmisyyden kieltämistä ei koskaan enää tapahtuisi.

Virpi Paulanto

Through Our Own Lens. Reflecting on the Holocaust from Generation to Generation

The 9^th International Conference on Holocaust Education

Yad Vashem. The International School for Holocaust Studies. Jerusalem, Israel