Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi totuus

Lauantaina 1. helmikuuta julkaistiin Helsingin Sanomissa sivulla C 19 tämä mielipidekirjoitus otsikolla Yhteiset uskontotunnit vesittävät opetuksen. Alkuperäinen otsikko on yllä näkyvillä. Tekstiä oli hieman kielellisesti toimitettu, mutta asiasisältö on sama kuin alla.

Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi totuus. Siltä taas näyttää, kun seuraa uskonnonopetuskeskustelua. Helsingin Sanomien uutisointi uskonnonopetusten yhdistelmästä helsinkiläisissä yläkouluissa on tyrmäävän yksisilmäistä.

Rehtorien pitää löytää säästökohteita ja poliitikot häivyttävät omaa uskonnollista taustaansa. Asenteet yhdistyvät ilosanomaksi siitä, kuinka pitää romuttaa koulujemme moniarvoinen ja korkeatasoinen uskonnonopetus. Lehti löytää jopa enemmistökirkon kirkkoherran, joka kiittelee uudistusta.

Missä ovat toiset näkemykset? Millainen säästö on motiivina? Mitä ajattelevat vähemmistöjen edustajat?

Suomalaisten suhde omaan uskonnolliseen taustaansa näyttää vaikealta, mutta ihmiskunnan tasolla uskonto ilmiönä kasvaa. Tämä tosiasia tulee luoksemme maahanmuuttajien ja globaalien vaikutteiden kautta. Eurooppalaiset naapurimme, joiden koulusivistykseen uskonto ei ole kuulunut – kuten Ruotsi, Ranska tai Venäjä – eivät ole uskontodialogin tai yhteiskuntarauhan mallimaita. Belgiassa ja Puolassa kehitetään samanlaista mallia kuin Suomessa. Saksassa ollaan innoissaan, kun on saatu alulle islamin tunnustuksellinen opetus koulussa. Kuva on monipuolisempi kuin uutisoinnista voi päätellä.

Suomessa uskonnonopetus on toiminut positiivisena vähemmistöpolitiikan välineenä; esimerkiksi ortodoksiselle väestölle ollut tärkeää todeta, että oma traditio on tervetullut osa isänmaata ja sen sivistystä. Näemme jo, että samalla tavalla koulun uskonnonopetus rakentaa siltaa uusien suomalaisten identiteetin ja yhteiskunnan välille, olipa heillä kristitty, islamilainen, juutalainen tai muu uskonnollinen tausta.

Eri uskontoja koskeva asiantuntemus kouluissamme on suuri mahdollisuus opetella dialogia ja yhdenvertaisuutta. Se katoaa, jos luovutaan omasta uskonnonopetuksesta.  Uskontoryhmien yhteistyö saman koulun sisällä ei ole mahdollista, jos opetukset sulautetaan värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi liemeksi. Yhdistetty opetus on vaarassa laimentua vesivelliksi, jota syötetään kaikille, ilman vaihtoehtoja.

Totuuksia on monta, sekä uskontojen että uskonnonopetuskeskustelun tasolla. Korkeatasoinen uskonnonopetus edistää sitä, että jokainen oppilas ymmärtää oman uskontonsa keskeisen sanoman ja sen suhteen muihin uskontoihin ja vakaumuksiin.

Tämän vuorovaikutuksen varaan rakentuvat tasa-arvo ja yhteiskuntarauha, joita yhteiskuntamme tarvitsee. Koulun tehtävä on edistää oppilaiden mahdollisimman laajaa yleissivistystä. Siksi yleissivistävien aineiden, kuten uskontojen opetuksen, resursseja pitäisi lisätä eikä vähentää, kun tuntijaoista päätetään.

Gideon Bolotowsky, Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston puheenjohtaja
Anas Hajjar, Suomen Islamilaisen Neuvoston puheenjohtaja
Heikki Huttunen, Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri
Yaron Nadbornik, Uskontojen yhteistyö Suomessa – USKOT-foorumin puheenjohtaja