Suomen Ekumeeninen Neuvosto tarvitsee apuasi Vastuuviikon lähettiläiden löytämiseksi

Ekumeeninen vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja. Vuonna 2018 Vastuuviikkoa vietetään jo 40:ttä kertaa. Ekumeenisen vastuuviikon teema vuonna 2018 on naisten ja tyttöjen oikeudet. Teemaa käsitellään ihmisarvoisen työn ja toimeentulon näkökulmasta. Kampanjaviikko sijoittuu YK:n päivän ympärille 21.-28.10.2018.
Etsimme ekumeeniselle vastuuviikolle lähettiläitä
Suomessa asuvia maahanmuuttajataustaisia naisia kutsutaan Ekumeenisen vastuuviikon lähettiläiksi. Lähettiläät toimivat kokemusasiantuntijoina naisten oikeuksia ja taloudellista osallistumista koskevissa kysymyksissä. Heidän äänensä tulee kuuluville kampanjan aineistossa, tapahtumissa, seurakunnissa ja kouluissa. Lähettiläiden ei tarvitse olla ihmisoikeuksien asiantuntijoita vaan enemmänkin oman kokemuksensa asiantuntijoita. Henkilökohtaisella kontaktilla halutaan kannustaa kohdeyleisö ymmärtämään naisten kohtaamia ongelmia ja esteitä sekä etsimään keinoja tilanteen parantamiseksi.
Vastuuviikolle etsitään lähettiläitä eri paikkakunnilta.
Lähettilästoiminta tapahtuu seuraavasti:
- Lähettiläät ovat mukana omasta tahdostaan, ketään ei haluta vaarantaa. Esiintyä voi valenimellä.
- Tehtävä on vapaaehtoinen. Kulut korvataan, mutta palkkioita emme pysty maksamaan.
- Lähettiläät kirjoittavat omista kokemuksistaan n. 1 sivun mittaisen tekstin. Tekstit julkaistaan Vastuuviikon aineistossa.
- Toivomme, että mahdollisimman moni lähettiläs osallistuisi kirjoittamisen lisäksi vierailuihin. Syksyn 2018 (mahdollisesti myös kevään ja kesän) aikana lähettiläät vierailevat oman paikkakuntansa ja lähialueen seurakunnissa, kouluissa ja muissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Yritämme säilyttää vierailujen määrän kohtuullisena. Vierailuun kuuluu lähettilään esitys hänen kokemuksistaan. Lähettiläiden yhteystietoja ei julkaista, Suomen Ekumeeninen Neuvosto koordinoi vierailut.
- Osa lähettiläistä pyydetään mahdollisesti puhumaan myös radioon ja antamaan lehtihaastatteluja.
- Vierailut hoidetaan itsenäisesti. Suomen Ekumeeninen Neuvosto koordinoi vierailuja, mutta lähettiläs menee tilaisuuteen yksin. Siksi lähettilään täytyy osata esiintyä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Välttävälläkin kielitaidolla selviää!
Näistä asioista toivomme lähettilään kertovan
1) Kuka olet ja mistä tulet? Kerrothan myös olevasi Ekumeenisen vastuuviikon lähettiläs. Ekumeeninen vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ihmisoikeuskampanja.
2) Mitä uskontoon kuulut ja mitä se merkitsee sinulle?
3) Millainen tilanne lähtömaassasi on? Miten naisten oikeudet toteutuvat siellä? Minkälaista oli elää tyttönä tai naisena siellä?
4) Milloin tulit Suomeen? Millaisia haasteita maahanmuuttajataustaiset naiset kohtaavat Suomessa?
5) Miksi naisten ja tyttöjen oikeudet ovat tärkeitä?
6) Mitä ihmisarvoinen työ ja toimeentulo tarkoittavat sinulle?
Questions for Ambassadors
1) Who are you and where do you come from? Please explain that you are an Ambassador of the human rights campaign Finnish Churches for Justice and Peace (Ekumeeninen vastuuviikko), a campaign of all the churches in Finland.
2) To what religion do you belong to and what does it mean to you?
3) What is the situation like in the country of your origin? What is the situation like for women? Are women’s rights realized? What was it like to live as a girl or a woman in your country of origin?
4) When did you come to Finland? What kind of challenges do immigrant women face in Finland?
5) Why are women’s and girls’ rights important?
6) What does the right for just work and income mean for you?
YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 25 artiklan, 1. momentin mukaan:
Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja
hänen perheensä hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, lääkehuollon ja
välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Kuitenkin yli miljardi
maailman ihmisistä elää sietämättömässä köyhyydessä. Valtaosa heistä on
naisia. Enemmistä köyhistä elää kehitysmaissa, mutta köyhyyttä on myös
Suomessa. Pekingin julistuksen mukaan naisten vaikutusvallan lisääminen
on ratkaisevan tärkeä tekijä köyhyyden poistamisessa. Köyhyyden
poistaminen ja taloudellisen osallistumisen edistäminen on meidän
kaikkien yhteinen tehtävä.