SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen vetoomus

Suomen Ekumeeninen Neuvosto kantaa äärimmäistä huolta hallituksen hankkeesta estää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden oikeus hakea työperäistä oleskelulupaa.

 

Seurakunnissa ja kirkoissa kohtaamme ihmiskohtaloita ja inhimillistä hätää, joiden olemassaoloa on vaikea Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa edes kuvitella. Toimimattomista prosesseista kärsivien ihmisten määrä on viime vuosina lisääntynyt vallanpitäjien päätösten seurauksena. Nyt hallitus aikoo lisätä näitä ongelmia entisestään.

 

Oleskeluluvan epääminen maahantulosäännösten kiertämisen perusteella johtaa tietyissä tapauksissa kohtuuttomuuteen. Monet turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet ovat päätyneet hakemaan työperäistä oleskelulupaa turvapaikkaprosessin pitkittyessä vuosienkin mittaiseksi. He ovat työllistyneet aloille, joissa on ollut työvoimapulaa ja joiden kohdalla on tehty erillinen työvoimatarpeen arviointi. Heitä siis tarvitaan Suomessa ja heistä on tullut osa ympäröivää yhteisöään. On kohtuutonta ajatella sekä henkilöiden itsensä että työnantajien kannalta, että heidän seuraava oleskelulupahakemuksensa voitaisiin peruuttaa vetoamalla maahanmuuttosäännösten kiertämiseen. Tätä mahdollisuutta hakea työperustaista oleskelulupaa voivat käyttää vain ne, joiden henkilöys pystytään matkustusdokumenttien avulla tunnistamaan. Turvapaikkaprosessi ei tälläkään hetkellä ole työluvan väylä, vaan on erillinen prosessinsa.

Huolestuttavaa on myös vaatimus henkilöyden todistamisesta oleskeluluvan perusteena. Turvapaikanhakijana Suomeen tuleva ei voi turvautua oman kansallisvaltionsa viranomaisiin hakeakseen matkustusasiakirjoja. Henkilöyden todistamisesta ei tule tehdä estettä oleskeluluvan hakemiselle humanitaarisen suojelun osalta eikä sitoa osaksi maahanmuutto säännösten kiertämistä.

 

Suomen Ekumeeninen Neuvosto vetoaa lainvalmistelijoihin, hallitukseen ja eduskuntaan, että se säilyttää ihmisten yhdenvertaisuuden ja ihmisarvon perusteluissaan. Oikeus työhön ja oikeus kansainvälisen suojelun hakemiseen ovat perusihmisoikeuksia (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus artiklat 14 ja 23)

 

Lisätietoja antavat:

Asiantuntija Ulla Siirto, Kirkkohallitus (ev.lut.) puh 040 688 1440

Yliopisto-opettaja, isä Teemu Toivonen (ort.) puh 0405113846



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.