SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Suomen kirkonjohtajat: Turvapaikanhakijoiden palautuskieltoa ja uskonnonvapautta on kunnioitettava

Olemme kirkoissamme seuranneet huolestuneina useiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia turvattomille alueille ja mahdollisesti jopa kuolemanvaaraan. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saattavat joutua jättämään perheensä Suomeen, keskeyttämään hyvin alkaneen työnsä tai opiskelunsa. Monet pelkäävät palata kotimaahansa ja elävät jatkuvassa pelossa ja epävarmuudessa.

 

Lakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin kirjattua ehdotonta palautuskieltoa on noudatettava. Ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

 

Turvapaikanhakijoihin, jotka ovat jättäneet aiemman uskontonsa ja kääntyneet kristityiksi, kohdistuu monilla alueilla todellinen uhka. Siitä kertovat myös ihmisoikeusjärjestöjen tutkimukset ja raportit. Siksi kääntyneiden vakaumuksen arviointi turvapaikkaprosessin osana on erityisen tärkeässä asemassa. Syvän huolen vallassa olemme seuranneet, miten osa kirkkojemme aktiivisista jäsenistä on saanut virallisen päätöksen siitä, ettei heidän kristillisyytensä ole aitoa, tai heidän on arveltu voivan palata maihin, joissa he saattavat olla hengenvaarassa.

 

Vakaumuksen aitoutta on vaikea arvioida ilman riittävää uskonnollista ja kulttuurista asiantuntemusta. Uskonnon lukutaito on oma osaamisalueensa, johon yhteiskunta kouluttaa muun muassa kirkkojemme työntekijöitä. Uskontoasioihin erikoistuneiden, kokeneiden asiantuntijoidemme ääntä ei kuitenkaan huomioida riittävästi turvapaikkapuhutteluissa tai hallintoelimissä. Uskonnollisen vakaumuksen aitoutta arvioivat virkamiehet, joilla tätä koulutukseen perustuvaa osaamisaluetta ei ole.

 

Uskonnonvapaus sisältää oikeuden vaihtaa uskontoa ja harjoittaa sitä vapaasti. Tämä oikeus kuuluu kaikille, eikä kenenkään tulisi joutua sen vuoksi vaaraan tai vainon kohteeksi. Meidän tulee pystyä parempaan. Asiantuntijalausuntojamme kristillisen vakaumuksen arvioinneissa täytyy kuulla.

 

Yhteiskunnan ja sen viranhaltijoiden vastuullisena tehtävänä on suojella ihmisarvoista elämää ja turvata sen edellytykset. Luotamme päätöksentekijöiden ja viranomaisten tahtoon tehdä oikein ja haluamme tukea heitä siinä. Kaikkialla ei ole samaa vapautta, josta me suomalaisina saamme nauttia, vaan ihmiset jäävät vaille suojaa. Uskonnon tai vakaumuksen vapaus kuuluu kaikille.

 

Helsingissä 22.8.2019

 

Arkkipiispa Tapio Luoma

Suomen evankelis-luterilainen kirkko

 

Arkkipiispa Leo

Suomen ortodoksinen kirkko

 

Kirkkokunnanjohtaja, pastori Hannu Vuorinen

Suomen Vapaakirkko

 

Hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato

Katolinen kirkko Suomessa

 

Samfundsföreståndare Peter Sjöblom

Finlands svenska baptistsamfund

 

Distriktsföreståndare, pastor Leif-Göte Björklund

Finlands svenska metodistkyrka

 

Piirikunnanjohtaja, pastori Jori Brander (SVKN Ry, pj)

Suomen Metodistikirkko

 

Territorion johtaja, eversti Patrick Naud

Suomen Pelastusarmeija

 

Samfundsledare Håkan Björklund

Missionskyrkan i Finland

 

The Revd The Chaplain Tuomas Mäkipää

Anglican Church in Finland

 

Rev. Samuel Vogel

International Evangelical Church in Finland

 

Johtaja, pastori Aimo Helminen

Suomen Adventtikirkko

 

Johtaja, pastori Jari Portaankorva

Suomen Baptistikirkko

 

Toiminnanjohtaja, pastori Esko Matikainen

Suomen Helluntaikirkko

 

Tf. verksamhetsledare Maria Prost

Finlands Svenska Pingstmission

 

Ordförande, pastor Jan Edström

Frikyrklig Samverkan

 

Pääsihteeri, pastori Mari-Anna Auvinen

Suomen Ekumeeninen Neuvosto

 

 

Lisätietoja

Pääsihteeri Mari-Anna Auvinen

 +358 40 134 1977

 

Kuva on suomalaisten kirkonjohtajien yhteisneuvottelusta 23.4.2019.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.