SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Suvin uutta elämänvaihetta juhlittiin SEN:n kahvipöydässä

Kevät tuo tullessaan uusia alkuja. SEN:n toimistossa juhlistettiin 26.4.2017 TM Suvi Korhosen uutta tointa Herättäjä-Yhdistyksen nuorisosihteerinä. Syytä juhlaan oli myös Suvin maisterintutkinnosta ja tulevasta ordinaatiosta. Ilmassa oli myös haikeuden tuntua, sillä Suvi on toiminut SEN:ssa monissa eri projekteissa, jotka uuden tilanteen myötä jäävät. Olemme hyvin kiitollisia Suvin erinomaisesta työstä.

 

SEN:ssa on jatkettu 1970-luvulla alkanutta lehtiarkistoperinnettä. Lehtien seurantaa ovat SEN:ssa hoitaneet monet opiskelijat, viimeisimpänä Suvi, joka aloitti vuonna 2014. Tämän lisäksi Suvi on toiminut Eettisten kysymysten jaoston sihteerinä ja useissa tapahtumissa ja seminaareissa pätevänä ja osaavana avustajana. Toivomme, että yhteistyömme kuitenkin jossakin määrin jatkuu.

 

Leikekirjat palvelevat hyvällä tavalla ekumeenisen työn arkea. Niitä on kertynyt hyllymetreittäin. Uusi aika on tuonut myös uudet tavat seurata mediaa, joten leikkeiden kokoaminen on nyttemmin jäänyt vähemmälle. Toiveemme on, että kertyneestä aineistosta olisi myös tutkimuksen aiheeksi. Eroa on siinä, miten ekumeenisesta toiminnasta kirjoitettiin 1970-luvulla ja miten siitä kirjoitetaan nykyään. Analyysille olisi tilausta.

 

Sirpa-Maija Vuorinen



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.