Kirkkoherra Tuomas Järvelin toivotti seminaariväen tervetulleeksi Joensuun ortodoksisen seurakunnan seurakuntakeskukseen aloittaen aamun rukoushetkellä ortodoksisen perinteen mukaan ja esitteli seminaariväelle seurakuntaa.
Joensuun ortodoksisella seurakunnalla on noin 6000 jäsentä ja seurakunta on maantieteellisesti laaja, sen alueella on viisi kuntaa ja ensi vuonna laajenee Lieksan seurakunnalla. Seurakunnan alueella on toistakymmentä temppeliä, Pyhän Nikolaoksen kirkko on Joensuun kaupungin alueen vanhin toiminnassa oleva kirkkorakennus. Seurakunnalla on myös ortodoksinen päiväkoti, jossa noin puolet lapsista on luterilaisia.
Seminaarin avauspuheenvuoron piti Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Hänen avauspuheensa on
luettavissa . Piispa käsitteli puheessaan
paitsi reseptiivisen ekumenian perusajatuksia, myös suomalaista ajankohtaista
keskustelua uskonnon- ja sananvapauden rajoista ja mahdollisuuksista kysyen,
voisiko reseptiivinen ekumenia tarkoittaa myös sitä, että etsittäisiin
ekumeenisesti yhteistä käsitystä, mitä ”uskonnonharjoitus” on ja mitä se ei
ole, ja miten sananvapaus ja omantunnon ja uskonnonvapaus merkitsevät
nyky-Suomessa?
Ekumenian uudet tuulet
Dosentti Minna Hietamäki tarkasteli esityksessään ekumenian työskentelytapojen ja asenteiden muutosta siirryttäessä niin sanotusta ekumenian talvesta tällä hetkellä havaittavissa olevaan niin sanottuun ekumenian kevääseen.
Hietamäki esitteli tunnustamisen käsitettä ekumeenisessa vuoropuhelussa. Tunnustamisen ajatus kokoaa yhteen tekoja, jotka vievät kohti päämäärää, kristittyjen yhteyttä. Ekumeeninen tunnustaminen on erillisyyttä ja yhteyttä, jossa sietämistä ja suvaitsemista tapahtuu kahden ääripään, vastustuksen ja hyväksymisen, välisessä tilassa. Persoonan tunnustamiseen liittyy kolme aspektia: rakkaus, kunnioitus ja arvostus.
Minna Hietamäen .
Reseptiivinen ekumenia kannustaa avoimeen asenteeseen
Tutkijatohtori Sara Gehlin esitteli reseptiivistä ekumeniaa, joka on niin sanotusti kolmannen aallon ekumeniaa. Lähestymistapa haluaa etsiä vastauksia ekumeenisen talven herättämiin kysymyksiin. Reseptiivinen ekumenia on siis verrattaen uusi keskustelumuoto ekumeenisessa liikkeessä, ja se on syntynyt Durhamin yliopiston katolisen tutkimuksen keskuksessa Isossa-Britanniassa. Siinä lähtökohtana on asenne, jossa kysytään, mitä minä tai kirkkokuntani voi oppia toisen kirkkokunnan perinteestä. Työskentelytapa vaatii kriittistä itsetutkiskelua, ilman että vaaditaan toiselta osapuolelta samaa avointa asennetta.
Reseptiivistä ekumeniaa on konkreettisesti käytetty
esimerkiksi Ruotsissa ekumeenisen neuvoston, Sveriges Kristna Rådin, teologisessa
työskentelyssä, ja siitä on hyviä kokemuksia. Vastavuoroisuutta on syntynyt, on huomattu, että
vastaanottava asenne mahdollistaa hyvää dialogia, jossa uskalletaan kysyä vaikeitakin
kysymyksiä avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Ideana on että
toisen traditiosta etsitään aktiivisesti elementtejä, joilla voi olla rikastuttava
ja uudistava vaikutus omaan traditioon. Tämä voi tehdä näkyväksi yhteyttä, joka
ei pyri vain rinnakkaiseloon, vaan aktiiviseen oppimisprosessiin ja konkreettiseen
lähentymiseen.
Sara Gehlinin ovat luettavissa pdf-muodossa.
Seuraava järjetetään ensi vuonna Ruotsissa Sigtunassa.
Paneelissa kaivattiin konkretiaa ja arjen ekumeniaa
Vastaanottavan
ekumenian mahdollisuuksia kirkkojen yhteistyössä Suomessa pohdittiin paneeli-
ja yleisökeskustelussa, jonka puheenjohtajana toimi ylidiakoni Juha Lampinen (ort). Keskustelemassa
olivat pastori Soile Kasi (met.),
dosentti Tomi Karttunen (lut.)
ja toiminnanjohtaja Larissa Franz-Koivisto (kat.).
Keskustelussa pohdittiin erityisesti minkälaisia avauksia ja työkaluja tarvitaan paikallistason ekumeenisten yhteyksien viljelemiseksi seurakunnissa. Esimerkiksi Suomen Caritaksen tekemä avustustyö ja monissa seurakunnissa tehtävä työ maahanmuuttajien kanssa ovat käytännönläheistä ekumeenista toimintaa, jossa yksilö kohdataan hänen taustastaan riippumatta yhdenvertaisena.
Reseptiivinen ekumenia haastaa näyttämään myös omia puutteita ja paljastamaan haavoittuvaisuutensa vuoropuhelussa. Tätä havainnollistaa vertauskuva: usein olemme valmiita kutsumaan vieraan olohuoneeseemme, johon tarjoilupöytä on kauniisti katettu valmiiksi, mutta olemmeko valmiit toivottamaan hänet tervetulleeksi keittiöömme, saati kutsumaan hänet valmistamaan ateriaa yhdessä kanssamme?
Seminaarin
loppuyhteenvedon ja päätössanat lausui SEN:n puheenjohtaja arkkipiispa Tapio Luoma. Hän totesi, että kirkot kantavat toisiaan mukanaan arjessaan ja siksi on tärkeää kysyä: siedänkö itsessäni sitä ahdistusta ja epämukavuutta, jonka erilaisuus minussa herättää? Miten asennoidumme toisimme vaikuttaa aivan oleellisesti siihen, mikä on vuorovaikutuksemme taso, ja mitä voimme oppia toisiltamme. Ekumenia on ennen kaikkea yhteistä hengellistä elämää ja avoimuuta toisille. On tärkeää että voimme olla levollisia omassa traditoissamme, jotta emme koe ensireaktiona tarvetta puolustella sitä, vaan voimme levollisesti tutustua siihen, mitä muut kertovat omasta perinteestään, ja sillä tavoin rikastua vastavuoroisesti.
SEN:n syyskokous päättyi kirkkovaelluksella
Seminaaripäivän päätteeksi lähdettiin yhteiselle kirkkovaellukselle. Vaellusreitti kulki Pyhän Nikolaoksen kirkolta Kirkkokatua pitkin Joensuun ev.-lut. kirkolle. Välipysäkkinä toimi Joensuun taidemuseo Onni, jossa tutustuttiin Madonna-huoneeseen ja Berghemin ikonikokoelmaan.Vaelluksen aluksi rukoiltiin kiitosakatistos kirkkoherra Tuomas Järvelinin johdolla ja loppurukoukseen vaeltajat johti kirkkoherra Petri Rask.