SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Toinen rukouspäivä tänään 24.10.

 

Tänään 24.10. on toinen rukouspäivä eli rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä ja YK:n päivä. Tälle vuodelle annetussa rukouspäiväjulistuksessa oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys nousevat keskeisinä esiin vuoden 2013 rukouspäiväjulistuksessa ja päivälle annetuissa raamatunteksteissä.

 

Rukouspäiväjulistus 2013 Böndagsplakat

 

Elämän Jumala, johdata meidät oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Jes. 42:1-4

 

Oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys ovat Raamatun sanoman ytimessä. Niiden mukaisesti ihmisen tulisi suhtautua lähimmäisiinsä ja luomakuntaan. Profeetta Jesaja kirjoittaa Herran palvelijasta, joka tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Hengen ohjaamana hän toteuttaa lähettäjänsä tahdon, kun hän tinkimättä suorittaa tehtävänsä ja tukee heikkoja ja horjuvia. Herran palvelija saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Kristinuskon mukaan tämä Herran palvelija on ennuskuva Kristuksesta. Uuden testamentin julistama sovitus ja sovinto koskevat paitsi ihmisen ja Jumalan suhdetta, myös meitä ihmiskunnan jäseninä ja osana luomakuntaa. Kristuksen seuraajien tulee olla Raamatun opettaman oikeudenmukaisuuden toteuttajia.

 

Jumalanpalveluksessa toteutuu kristillinen ihanne yhteisöstä. Koolla on seurakunta, jonka jäsenet kohtaavat toisensa tasaveroisina. Seurakunta kohtaa Kristuksen, joka kristinuskon mukaan on läsnä Raamatun sanassa ja pyhässä ehtoollisessa. Jumalanpalvelusyhteisö on avoin. Sinne ovat kaikki tervetulleita ja sieltä palataan keskelle arkea, viemään eteenpäin palvelemisen ja yhteisön henkeä.

 

Raamatun opetus oikeudenmukaisuudesta ja yhteisöllisyydestä voidaan ymmärtää myös eri uskontojen ja vakaumusten näkökulmista. Oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä toteuttavat ihmisoikeudet ovat yleismaailmalliset. Jokaisella yhteisön jäsenellä on oikeus työhön, hyvinvointiin ja ihmisarvoiseen elämään. Kansanvalta ja oikeusvaltio yhteiskunnan perusperiaatteina luovat parhaat mahdollisuudet ihmisoikeuksien toteutumiselle. Tavoitteena on, että jokainen meistä on osallinen kotiympäristönsä, oman maansa ja ihmiskunnan elämään. Olemme osa luomakuntaa, ja kestävä suhde siihen on elämän jatkumisen edellytys.

 

Omassa lähiympäristössämme tarvitsemme rohkeutta oikeudentunnon toteuttamiseen ja yhteisön vahvistamiseen. Tehtävämme on rakentaa ehyttä Suomea, Eurooppaa ja maailmaa, jossa jokaisella ihmisellä on oma arvokas paikkansa. Ulkopuolisuudella ja osattomuudella on monet kasvot – kadotetusta vanhemmuudesta koulukiusaamiseen ja rasismiin, päihderiippuvuuteen ja kyvyttömyyteen pärjätä arjessa. Liian monta kertaa se on purkautunut silmittömänä väkivaltana ja peruuttamattomina veritekoina. Nuorten syrjäytyminen koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle on polttava ja velvoittava haaste meille kaikille.

 

Työ syrjäytymistä ja osattomuutta vastaan koskettaa koko ihmiskuntaa. Oikeus ja velvollisuus tavoitella turvallista ja hyvää elämää itselleen ja lapsilleen kuuluu kaikille ihmisille. Toiveikkuus ja yritteliäisyys saavat talouden pyörät pyörimään. Se edellyttää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, joihin kuuluu vapaa liikkuvuus. Nämä asiat tulee nähdä kokonaisuutena, kun pohdimme siirtolaisuutta eurooppalaisena ja maailmanlaajana ilmiönä, sitä kuinka yksilöt ja perheet muuttavat työtilaisuuksien perässä toiseen kaupunkiin ja maahan, jopa toiseen maanosaan. Raamatun opetus ihmisten tasaveroisuudesta ja velvollisuudesta hyväksyä kaikki erilaiset lähimmäiset on tinkimätön. Se tuomitsee ahneuden ja kehottaa vieraanvaraisuuteen. Kristinusko haastaa huomaamaan lähimmäisen ja avaamaan ovia, jotta kaikki pääsisivät osalliseksi ihmisarvoisesta elämästä.

 

Helsingissä 30. lokakuuta 2012

Tasavallan presidentti

Sauli Niinistö

 

Toisen rukouspäivän raamatuntekstit

 

Jesajan kirja 42:1-4

Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat.

 

Apostolien teot 2:44–47

Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

 

Evankeliumi Matteuksen mukaan 5:38–44

”Teille on opetettu: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta.'  Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta”.



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.