Toivo ja vastuu - Euroopan kristillisten naisten ekumeenisen työn foorumi

Euroopan kristillisten naisten ekumeenisen työn foorumi - Ecumenical Forum of European Christian Women, EFECW, kokoontui elokuussa 4.-9.8.2022 Strasbourgissa Ranskassa yleiskokoukseen sekä 40-vuotisjuhlakonferenssiin Hope and Responsibility - and always have your answer ready for people who ask you the reason for the hope that you have. Tällä hetkellä Suomella ei ole jäsenyyttä, mutta kokoukseen ja 40-vuosijuhlaan osallistui tarkkailijana Saija Kainulainen, SEN:n Yhdenvertaisuusjaoston puheenjohtaja.

Osallistujia juhlakonferenssissa oli noin 80 ja he tulivat 26 maasta: Alankomaista, Armeniasta, Espanjasta, Georgiasta, Itävallasta, Kreikasta, Kroatiasta, Kyprokselta, Maltalta, Ranskasta, Ruotsista, Romaniasta, Saksasta, Serbiasta, Slovakiasta, Suomesta, Sveitsistä, Tšekistä, Unkarista, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Irlannista, Yhdistyneistä kuningaskunnasta, myös Skotlannista. Konferenssissa osoitettiin erityistä solidaarisuutta ukrainalaisille sisarillemme ja heidät toivotettiin aplodein tervetulleiksi. Tapahtuma oli esillä myös EFECW:n sivuilla , Instagramissa ja Twitterissä.

Konferenssin teemana oli toivo ja vastuu. Korostettiin, että meidän kaikkien kristittyjen tulisi olla aina valmiina vastaamaan ihmisille, jotka kysyvät miksi meillä on toivoa. Konferenssin julisteessa on kuva, jossa mäessä olevat naiset pitävät kiinni yhteisestä köydestä. Kuvassa tehdään yhdessä työtä ja samalla pidetään yhdessä kiinni toivosta. Toivo ja vastuu kuuluvat yhteen. Posterin on suunnitellut ranskalainen taiteilija Odile Zieglar.

Puhuimme omista toiveistamme ja yhteisestä toivosta. Me olemme erilaisia, tulemme erilaisista taustoista ja meillä on erilaisia rukouksen muotoja. Me kaikki kuitenkin käännymme rukouksessa yhden Kolmiyhteinen Jumalan puoleen. Toivomme, että yhdessä olisimme uskollisia kaikissa rukouksissa. Rukous on huolenpitoa. Ekumeenisissa yhteyksissä opimme rukoilemaan uusin tavoin. Toivo on yhteinen hengellinen matkamme. Toivo ei ole pehmoinen ajatus, vaan sen on täyteyttä. Toivo on rakkautta, iloa ja hymyä. Toivo on rakkautta ilman ennakkoluuloja ja se on myös harmoniaa sekä vahvuutta sisaruudessa. Toivo on Jumalan lupauksia ja rauhaa sieluissamme. Euroopan foorumin missio on se, että sisaruus on juurtunut kristillisyyteen. Toivo ja totuus ovat solidaarisuudessa toisia sisaruksia kohtaan.

Kokouksessa tarkasteltiin Euroopan tämänhetkistä tilaa. Pohdimme, että millaisessa Euroopassa elämme ja millaisia haasteita kohtaamme. Pohdimme ekumenian tilaa ja sitä, mikä on naisten asema eri puolilla Eurooppaa. Puhuimme yhteisestä vastuusta haasteiden edessä. Euroopassa todellisuutta ovat tällä hetkellä koronapandemian jälkityö ja esimerkiksi kasvanut lähisuhdeväkivalta sekä hoitovelka. Euroopassa on Ukrainan sota ja sen seurauksena energiakriisi vaikuttaa jo ennestään vähävaraisiin. Tämä kasvattaa osattomuutta ja toivottomuutta.

Otettiin esille myös se, että Euroopassa nuoret naiset vieraantuvat kirkoista. Monissa Euroopan maissa on havaittu, että monet nuoret naiset ovat kyllä aktiivisia, mutta lähinnä kirkkojen ulkopuolella. Tämä on todellisuutta myös Suomessa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksesta tulee ilmi, että juuri nuoret naiset ovat vieraantumassa kirkoista. Eurooppalainen Gallup Ecclesiastica – tutkimuksen mukaan sukupolvien väliset erot ovat Suomessa suurimpia. Tämä tutkimus kohdistui yhteensä kolmeenkymmeneen maahan Euroopassa. Eniten miinus-suuntaan on menty milleniaalien, Y-sukupolven kohdalla, sekä sitä nuorempien Z- sukupolvessa eli vuonna 1990 tai sen jälkeen syntyneitten joukossa.

Päätettiin, että tulevaisuudessa EFECW tulee käsittelemään seuraavia asioita: ilmastokysymykset, gender-kysymykset, oikeudenmukaisuuskysymykset, rauha ja rakentaminen, työ hyväksikäyttöä vastaan ja kaikenlaista satuttamista vastaan sekä Charta Oecumenican työstäminen. Tavoitteena on, että osallistujat olisivat kaikenikäisiä. Todettiin, että kasvokkain tapaaminen on tehokas tapa kohdata, mutta myös etäyhteydellä kannattaa tavata.

Rauha ja kirkkojen yhteistyö yhteiskunnassa

Keskusteluissa korostui halu elää rauhassa kaikkien kristittyjen kanssa ja kaikkien maailman ihmisten kanssa. Inspiraationa oli lause Raamatusta: “pyrkikäämme rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme” (Room. 14:19).Todettiin, että kirkkojen tulisi tehdä vielä enemmän yhteistyötä yhteiskunnan eri ryhmien kanssa.

Kirkko on osa yhteiskuntaa ja kristittyjen arki on ympäröivässä yhteiskunnassa.  On tärkeää, että naiset ovat osallisia monilla eri osa-alueilla, kuten sosiaalisessa, poliittisessa ja taloudellisessa päätöksen teossa sekä kirkkojen piirissä. On myös samalla kiinnitettävä huomiota moniin erilaisiin vähemmistöryhmiin. Kristittyjen tehtävä on vastustaa näkyvästi kaikkea hyväksikäyttöä ja väkivaltaa, myös rakenteisiin liittyvää epäoikeudenmukaisuutta, jotta muutos parempaan tapahtuu. Kristittyjen tulee tunnistaa eriarvoistuminen yhteiskunnassa. Tulee nähdä ihmisten hätä ja huoli tässä ajassa. Tähän ohjaa ja kannustaa evankeliumin kohta, jossa Jeesuksen vertauksen kuningas ohjaa tien valtakunnan perillisiksi heidät, jotka pitävät huolta nälkäisistä, janoisista, kodittomista, häpäistyistä, sairaista ja näkevät myös rikoksen tielle joutuneet (Matt. 25:31-46).

Toivon sirpaleita ja vastuumme yhteisöissä

Pariisin luterilaisen seurakunnan pappi ja feministiteologiaan erikoistunut ekumeenikko Jane Stranz toi konferenssin osallistujien eteen kaksi tyhjää tuolia. Ensimmäinen tyhjä tuoli omistettiin Valerie Duval-Pojolille. Ranskalainen babtisti Duval-Pojol on teologian tohtori uskontojen historiassa ja hän toimi myös eksegetiikan professorina Pariisin katolisessa instituutissa. Hän oli erikoistunut tarkastelemaan naisia Raamatun teksteissä. Hän on myös ollut Euroopan kirkkojen konferenssin CEC, hallituksessa ja hän edusti myös Babtistien maailmanliittoa veljellisessä delegaatiossa, joka osallistui vuonna 2014 erityiseen perheasioiden synodiin Vatikaanissa. Duval-Pojol on sitoutunut erityisesti työhön lähisuhdeväkivaltaa vastaan ja hän on ottanut aktiivisesti esiin tämän ongelman. Hän on johtanut myös lähisuhdeväkivaltaan erikoistunutta yhdistystyötä. Toinen tyhjä tuoli oli tarkoitettu jokaisen konferenssiin osallistujan omaksi henkilökohtaiseksi tilaksi. Se oli paikka, jossa voi tunnistaa surun, murheen, vaikeudet, traumat, kauheudet, kroonisen sairaudet tai ahdistukset, joita ei voi pukea sanoiksi.

Maailma on monin tavoin täynnä toivottomuutta. Stranz toi esille imastoaktivisti Greta Thurbergin puheen, jossa hän sanoi “how dare you”. Thurnberg sanoi, että kuinka hänet edes kehdataan kutsua puhumaan toivosta, kun hänen unelmansa ovat särkyneet. Ilmaston lämpeneminen on todellinen hätä, katastrofi, ja se aiheuttaa ahdistusta. Maailmassa uhkia ovat myös sodat ja sen erilaiset muodot, kuten ydinsota, dronesota ja kybersota. Maailmassa on useita murtumisen merkkejä, mutta erityisen huolissaan Stranz on ihmisten eristäytyneisyydestä, yksinäisyydestä ja onttouden tunteesta. Filosofi Hannah Arendtin mukaan yksinäisyys on yksi maailman laajimpia ongelmia. Yksinäisyys vaikuttaa koko ihmisen elämään ja se on yhteydessä moniin asioihin. Se on myös hyvin yleinen terrorin kasvualusta. Yksinäisyys on fundamentaalinen kokemus siitä, että ei kuulu tähän maailmaan ollenkaan. Niin kuin John Donne on sanonut ”ihminen ei ole saari”, vaan meidän tulisi jakaa maailma yhdessä.

Stranzin mukaan yksi tärkeimmistä ranskalaisen filosofin ja sosiologin Edgar Morinin esittämistä keinoista kohdata epäoikeudenmukaisuus on se, kuinka hyvin pystytään järjestäytymään ja kuinka hyvin eri instanssit kykenevät yhteistyöhön. Kirkkojen ja ekumeenisten organisaatioiden kannattaa tehdä yhteistyötä sekä paikallisten että kansallisten päätäntäelinten kanssa. Instituutio on hyvä asia, jos se kykenee toimimaan ja tekemään yhteistyötä. Yhdessä on mahdollisuus saada aikaan enemmän. Myös haavoittuvat voivat keskenään liittoutua ja toimia yhdessä vääryyttä vastaan. On mahdollista valita vastavuoroisuus ja yhteistyö vastakkainasettelun ja kilpailun sijaan. Kirkko on samaan aikaan sekä globaali että paikallinen. Globaalia kirkkoa ei tule unohtaa tai jättää sivuun. Kristityille lähimmäinen on ihminen lähellä ja kaukana maailmassa. Kirkkojen välisten suhteiden ylläpitäminen eri tasoilla voi antaa kirkoille paremmat mahdollisuudet toimia yhdessä. Parasta olisi luoda suhteita monilla eri tasoilla. Tämä tietysti vaatii resursseja ja varoja, mutta eikö se olisi sen arvoista.

Stranz toi esille filosofi Paul Ricoeurin ajatuksen, että vastuu on sitä, että rohkaistaan parempaan kehitykseen sekä yhteisöissä että perheissä. Yhteisöt ja yksilöt voivat rohkaista toisiaan ja myös jakaa sekä huolia että ilon aiheita. Toivo on liikeessä. Lucy Delapin mukaan toivon tulee kehittyä matkalla, jonka jaamme yhdessä, jotta voimme yhdessä toimia toivon eteen.

Meillä on myös vastuu siitä, kuinka me kerromme tarinoita ja kuinka me tulkitsemme niitä. Olisi puhuttava sellaisesta toivosta, joka tekee näkyväksi ja rakentaa, synnyttää luottamusta. Toivoa tuovat esimerkiksi köyhien ja marginaalissa olevien ihmisten anteliaisuus ja se, että kaikesta huolimatta on ihmisiä, jotka haluavat sitoutua ekologisuuteen elämässään. Toivoa tuovat he, jotka jatkavat huolenpitoa ja hoitoa, vaikka yhteisömme eivät arvosta hoitotyötä, joka ei näy palkoissa (tämä on myös globaali ilmiö). Toivoa tuo teologiaa suorittavien naisten hedelmällinen työ. Toivoa antavat selviytyjät, jotka todistavat siitä, että ovat kaikesta huolimatta jalkeilla ja se, että he kieltäytyvät häpeästä ja epätoivosta. Toivoa tuo viesti selviytyjältä, joka sanoo, että ”sinä tulet pärjäämään”. Toivoa tuovat myös he, jotka jättävät kirkon, mutta jatkavat siitä huolimatta elämää evankeliumin parissa. Kärsimys on aina läsnä, vaikka ihminen löytää Jumalan erillisyydessään. Silloin ihminen kuitenkin löytää avun ja ilman tuomitsemista tai kenenkään hyväksikäyttöä ja kaikesta huolimatta ihminen on siunattu ja kuuluu Jumalalle. Toivo on ekumeniassa, siinä, että kristittyinä yhdistämme voimamme ja rukoilemme ja toimimme. 

Vierailu Strasbourgin katedraalissa

Konferenssin osallistujat kutsuttiin rukoushetkeen sekä kuuntelemaan urkumusiikkia 142 metriä korkeaan Strasbourgin katedraaliin eli Notre-Damen katedraaliin, joka on roomalaiskatolinen ja omistettu erityisesti Neitsyt Marialle. On hämmästyttävää, että vuosisatoja vanhassa myöhäisgoottilaisen katedraalin kuorissa on keskeisellä paikalla moderni lahjoittama lasimaalaus. Siinä Neitsyt Marian yläpuolella on kuvattuna Euroopan lipun kaksitoista tähteä sinisellä pohjalla. Sininen väri symboloi erityisesti Neitsyt Mariaa. Marialla on merkittävä tehtävä kristillisyydessä.  Magnificat eli Marian kiitoslaulu tunnetaan erityisesti siitä, että siinä kerrotaan Jumalan suuruudesta, laupeudesta ja armosta hänen palvelijoitaan kohtaan sekä hajalle lyötyjä, alhaiseksi luokiteltuja ja nälkäisiä kohtaan. Siinä kerrotaan Jumalan konkreettisesta avusta eli hän ruokkii nälkäiset ja tuo avun epäoikeudenmukaisuuteen. Euroopan neuvosto erityisesti suojelee ihmisoikeuksia ja sen tavoitteena on torjua yhteiskunnallisia ongelmia ja esimerkiksi rasismia. Marian ylistyslaulun sanoma on hyvin samankaltainen.

Rukoushetki pidettiin kuorissa, joka on paljon korkeammalla kuin kirkkosali, koska se on rakennettu kryptan päälle. Istuimme tammisilla kuoripenkeillä, jotka ovat vuodelta 1692 ja Monument historique -kohteita eli Ranskan tärkeimpiä suojeltavia kulttuurikohteita. Kuorin vuonna 2004 tehdyissä muutoksissa on otettu huomioon Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen linjaamat liturgiset suositukset. Näköyhteyttä parannettiin papiston ja seurakuntalaisten välillä poistamalla kivikaiteita ja lattiaan tehtiin kallistus. Romaanisen kuorin seiniin on maalattu freskoja 1800-luvilla kuorin holvin taiteessa on bysanttilaista vaikutusta. Bysanttilaisuuteen viittaavat myös katedraalin komeat lasimaalaukset, jotka tuovat interiööriin utuista ja kaunista valoa. Ikkunat ovat peräisin 1100–1300-luvuilta. Katedraalin 18 metriä korkea astronominen kello on 1800-luvulta. Kun kello lyö tasan 12.30, niin kaksitoista apostolia työntyvät ulos marssimaan.

Vierailu Eurooppaoikeudessa

Konferenssiin osallistujat pääsivät myös vierailemaan Eurooppaoikeudessa, jossa oli tapaaminen Ranskan lähettilään Mary Fontanelin kanssa. Hänen työnsä toiminta-alueena ovat ihmisoikeudet ja siis myös naisten oikeudet. Fontanel oli kesälomalla, mutta hän kertoi, että vaikka Eurooppaoikeuden virasto on lomalla, niin nämä itse asiat eivät ole lomalla. Hänestä oli tärkeää tulla tapaamaan meitä. Hän kertoi, että kaikkia ihmisiä tarvitaan puhumaan ja tekemään työtä ihmisoikeuksien puolesta.

Vuonna 1948 pitämässään puheessaan Winston Churchill toivoi, että Euroopan jäsenmaat voisivat tehdä yhteistyötä ja säilyttää ihmisoikeuden kaikissa jäsenmaissaan. Churchill myös sanoi, että ”Ihmisoikeudet ovat demokratiaa”. Ihmisoikeudet ovat Eurooppaoikeuden työn keskiössä. Tällä hetkellä toimintaa johtaa pääsihteeri Marija Pejčinović. Eurooppa-oikeudessa on 612 jäsentä 46 jäsenmaasta. 36 ministeriä vastaavat poliittisista suuntaviivoista ja 45 lähettilästä edustavat omia maitaan. Jokaisessa jäsenmaassa on oma kansallinen komitearyhmä. Jokaisen on huolehdittava oman jäsenmaansa oikeuksista. Kaikilla mailla on myös velvollisuus raportoida omasta työstään.

Fontanel korosti, että vuonna 2009 allekirjoitettu Istanbulin sopimus on erittäin merkittävä naistenoikeuksiin liittyvä teko. Turkki ei silloin puheenjohtajamaana hyväksynyt sopimusta eikä se ole enää myöskään jäsen. Tähän mennessä 37 maata on ratifioinut Istanbulin sopimuksen, jonka edistämistä seurataan säännöllisesti. Maat, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, ovat velvollisia sitä noudattamaan niin kuin omaa kansallista lakia. Sopimuksen tavoitteena on suojella. Ranskassa sopimus ratifioitiin vuonna 2014 ja Suomessa vuonna 2015. Romaniassa ratifiointia ei ole vielä tehty, mutta siellä Lampas foundation tekee erittäin tärkeää lähisuhdeväkivallan vastaista työtä perheiden parissa ja kouluissa. Kouluttaminen on todella tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Fontanel rohkaisee maita tällaiseen väkivaltaa ehkäisevään työhön.

Lähisuhdeväkivalta on Euroopassa kasvanut pandemian aikana ja tästä tulisi lisätä tietoisuutta. Suomessa lähisuhdeväkivallan esiintyvyys on yksi Euroopan korkeimmista. Maiden ministerien on vastattava siitä, että lähisuhdeväkivaltaan saadaan apua heti vuorokauden kaikkina aikoina. Ranskassa eurooppalainen 3919 -hätänumero 24/7 on ollut olemassa vasta vuoden. Suomessa Naisten Linjan auttava puhelin ei voi resurssien puutteesta ottaa vastaan kaikkia saapuvia puheluita ja on muutenkin auki vain maanantaista perjantaihin kello 16–20 eikä ollenkaan viikonloppuisin (ks. uutinen aiheesta ). Fontanel kertoi, että Euroopassa murhataan joka päivä naisia paljon ja jokaisen maan tulisi tehdä työtä, että näin ei tapahtuisi. Hän halusi vielä uudestaan painottaa, että Istanbulin sopimus on symbolinen ja hyvin tärkeä askel.

Ekumeenista yhteistyötä ja ymmärrystä

Ekumeniaan sitoutuneet tietävät kuinka tärkeitä ovat henkilökohtaiset kohtaamiset. Ekumenia ei voi elää ilman yhteyksiä kristittyjen välillä. Kirkkojen maailman neuvoston yleiskokoukset ovat yksi suurimmista ekumeenisista kokoontumisista, joissa yhteyksiä syntyy. Ruohonjuuritason ekumeeniset kohtaamiset ovat myös tärkeitä yhteyden ylläpitäjiä. Parhaimmillaan kohtaamisia syntyy spontaanisti, kun kirkot järjestävät erilaisia tapahtumia. Oikeastaan juuri kirkkojen jokapäiväisessä elämässä erilaiset ekumeeniset linjaukset saavat mahdollisuuden tulla eläväksi. On kuitenkin tärkeää, että kohtaamisille luodaan mahdollisuuksia eri tasoilla, kuten maailmanlaajuiset kohtaamiset, eurooppalaiset ja pohjoismaalaiset kohtaamiset sekä suomalaiset ekumeeniset kohtaamiset ja kohtaamiset paikallisseurakuntien yhteistyön parissa.

Kansainvälisten suhteiden asiantuntija Minna Ålander kirjoitti elokuussa 2022 Helsingin sanomissa (HS 29.8.2022), että ”juuri nyt olisi tärkeää, että Euroopassa ymmärrys idän ja lännen sekä pohjoisen ja etelän välillä kasvaisi, eikä päinvastoin. Sotatodellisuudessa mustavalkoisten kärjistysten vaara on suuri.”. Näen, että myös kirkkojen tulisi olla mukana luomassa yhteyksiä ja ymmärrystä ja tämä tulisi tapahtua monilla tasoilla.  EFECW:ssa on mahdollisuus luoda ymmärrystä eurooppalaisten kristittyjen naisten välille. Lisäksi Euroopan foorumin ns. naapuruuskokoukset ovat paikkoja, joissa kohdataan ja keskustellaan muun muassa naisten oikeuksista ja kokemuksista kentällä. Samalla voidaan pitää yllä ekumeenisia yhteyksiä.

EFECW:n elokuun 2022 Kokouksessa todettiin, että tämä eurooppalaisten kristittyjen naisten ekumeeninen kokoontuminen oli itsessään toivon merkki. Pohjoismaista ja myös siis Suomesta toivottiin osanottajia EFECW:n tuleviin kokouksiin. Elokuun 2022 kokouksessa oli mukana yksi ruotsalainen varsinaisena jäsenenä ja yksi suomalainen tarkkailijana. Norjasta, Tanskasta ja Islannista osallistujia ei ollut. Myöskään Baltian maista ei osallistunut ketään. Eteläisen Euroopan maista esimerkiksi Italiasta ei ollut osallistujia.

 Tässä on osallistujien lukumäärä maakohtaisesti (muutamia henkilöitä puuttuu laskuista, sillä osallistujia oli noin 80): Armenia 5, Valkovenäjä 1, Kroatia 2, Kypros 3, Kreikka 4, Malta 2 ja Espanja 1, Tsekki 1, Romania 2, Slovakia 2, Serbia 2, Georgia 1, Unkari 1, Ukraina 4, Ruotsi 1, Suomi 1, Alankomaat 3, Yhdistyneet kuningaskunnat 10, Irlanti 1, Ranska 9, Saksa 7, Itävalta 2, Sveitsi 6.

Suomi on ollut jäsenenä EFECW:ssa vuosina 1982 -2018. Tulisiko Suomen olla EFECW:n jäsenenä jatkossa? Voidaan myös pohtia, että pidetäänkö ekumeenista naistyötä ja sen parissa syntyneitä kohtaamisia merkittävinä tai riittävän merkittävinä? Kohtaamisissa voidaan oppia toisiltamme ja kasvattaa keskinäistä ymmärrystä. Jos ekumeeniseen naisyhteistyöhön on tahtoa, niin silloin tarvitaan sitä organisoiva taho ja rahoitusta. Jos virallista rahoitusta naistyöhön ei ole, niin osallistuminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Sekä naisten että eri vähemmistöjen todellisuutta tulisi tuoda enemmän esille. Tällaista sanomaa tuotiin myös . FECW:n ekumeeninen yhteys tukisi ja vahvistaisi naisten ekumeenisia tukiverkkoja.