Tuomasmessu ekumeenisessa hengessä Helsingissä

Ekumeenisella rukousviikolla vietettiin Tuomasmessua ekumeenisessa hengessä Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä 19.1.2020. Messussa saarnasi baptistipastori Jan Edström, liturgina toimi Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Auvinen. Messun tunnelmallisesta musiikista vastasivat Inna Vintturi yhtyeineen, mukana olivat Gregorius-kvintetti Juha Vintturin johdolla sekä Tuomaskuoro. Myös Jani Edström osallistui messun musisointiin trumpetillaan.

Messutallenne on nähtävissä .

Jan Edströmin saarnatekstinä oli Johanneksen evankeliumin kertomus Jeesuksen kohtaamisesta samarialaisen naisen kanssa Jaakobin kaivolla (Joh. 4:5-26). 

Tuomasmessun saarna 19.1.2020, pastori Jan Edström

Jeesus on väsynyt ja janoinen pitkän vaelluksen jälkeen. Aurinko hohtaa lämpöään. Keskipäivän helle on kuumimmillaan. Jeesus vaeltaa kylän kaivolle ja istahtaa, ehkä toivoen, että joku tulisi noutamaan vettä ja osoittamaan vieraanvaraisuutta häntä kohtaan. Todennäköisyys tosin on pieni. Tähän aikaan päivästä tuskin kukaan liikkuu ulkosalla. Aivan liian kuuma. Kaikki pysyttelevät sisällä, tekevät pieniä askareitaan, lepäävät ja odottelevat ilman viilenemistä.

Mutta pian saapuu nainen, joka lakkaamatta pälyilee ympärilleen. Ilmeisesti hän ei haluaisi kenenkään näkevän liikkeitään. Nainen on peloissaan. Hän kantaa astiaa vedennostoa varten. Mutta samalla hän kantaa myös häpeää, yhtä syvää kuin kaivo hänen edessään.
Nainen lähestyy kaivoa ja katsahtaa ylös. Hän pysähtyy. Tuntematon mies ja vielä juutalainen istuu kaivolla.
Mies puhuttelee häntä ja pyytää vettä. Nainen on hämmentynyt. Tällaista ei saisi tapahtua, ei todellakaan. Mutta tapahtuu kuitenkin.

Mies aloittaa keskustelun. Hän on janoinen ja pyytää naiselta vettä. Syntyy ristiriitaisia tunteita. Olisi luontevaa osoittaa vieraanvaraisuutta. Mutta mies kuuluu viholliskansaan, hän on juutalainen. Itse hän on nainen. Naisen on palveltava. Mies on se, joka käskee. Nainen päättää antaa miehelle vettä.

Mutta yhtäkkiä mies alkaa puhua jotain elävästä vedestä. Että tällä olisi elävää vettä, joka sammuttaa kaiken janon. ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, pyytäisit minulta elävää vettä.”

Niinpä naisen teologiset ja etniset puolustusmekanismit aktivoituvat. ”Miten sinä juutalaisena voit pyytää minulta vettä ja toiseksi vielä tarjota jotain parempaa kuin mitä Jaakobin kaivo voi tarjota? Älähän tule alueelleni omine väitteinesi.”

Jeesus on nyt heikolla jäällä, hän on kielletyllä alueella. Hänen olisi muiden juutalaisten tapaan matkallaan Juudeasta Galileaan pitänyt kiertää Samaria, ettei olisi joutunut hereetikkojen kanssa tekemisiin. Heidän, jotka uskovat toisin, heidän, jotka ovat väärässä. Sitä paitsi Jeesus aloittaa keskustelun yksinäisen naisen kanssa. Punaiset varoitusvalot vilkkuvat vilkkaaseen tahtiin.

Jeesus päättää vaihtaa puheenaihetta ja pyytää naista hakemaan miehensä paikalle. Noina aikoina mies antoi naiselle arvon, yhteisön, turvan. Ehkäpä Jeesus näki, että nainen tunsi turvattomuutta ja halusi antaa tälle tilaisuuden hakea miehensä paikalle. Hän halusi osoittaa naista kohtaan kunnioitusta. Mutta hän halusi myös selittää naiselle, mitä tarkoittaa elävän veden juominen, mitä tarkoittaa, kun saa elämänjanoonsa helpotusta. Mitä tarkoittaa, kun häpeä paljastuu, häviää, karkottuu ikiajoiksi. Ihmisarvon saamiseksi ei miestä tarvita. Jeesus halusi antaa naiselle oikeuden uuteen, oikeuden vaihtaa pelko rakkauteen. Hän halusi valaa tähän rohkeutta olla ihminen, nainen, Jumalan lapsi.

Jeesus murtaa vielä yhden tottumuksen. Hän ottaa suoraan esille naisen yksityisyyden ja kommentoi hänen suhteitaan miehiin. Punaiset varoitusvalot vilkkuvat entistä vilkkaammin.

Mutta Jeesus vaikuttaa tuntevan naisen elämäkerran.  Jokin Jeesuksen asenteessa ja hänen kunnioittavassa tavassaan puhua vaikuttaa siihen, ettei nainen lähde heti puolustuskannalle, vaan ottaa vastaan Jeesuksen sanoman.

Nainen antautuu Jeesuksen edessä ja antaa tälle arvostusta. ”Näen, että olet profeetta”. Ehkäpä hän pohtii: Hyvä, että olet profeetta, etkä ole kuin toiset miehet, joka vain jahtaavat kehoani. Sinulla on muuta asiaa, mutta mitä?

Mutta heti tämän jälkeen nainen siirtyy jälleen puolustuskannalle. Hän ei selvästikään halua puhua yksityiselämästään. Niinpä hän toimii kuten niin monet ennen häntä ja myös hänen jälkeensä. Hän siirtää henkilökohtaisen aiheen yleiselle tasolle ja vielä teologiseksi keskusteluksi: ”Jos sinä olet profeetta, kerro sitten minulle, missä on parasta rukoilla, täällä Garisimin vuorella, jossa isämme ovat rukoilleet vai Jerusalemin temppelissä?”

Miten pitää rukoilla, ja missä?

Kun nyt vietämme kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, pohdimme ehkä niitä kysymyksiä, jotka ovat uhanneet kristittyjä ennen ja nyt. Millä kirkolla on totuus? Mikä on oikea kaste? Mikä on oikea ehtoolliskäsitys? Kuka saa toimia pappina? Voidaanko homot vihkiä avioliittoon kirkossa? Entä toisenlaiset ihmiset, toinen usko, toinen ihonväri, toiset traditiot, miten suhtaudumme heihin?

Mutta Jeesus palauttaa naisen takaisin itse asiaan. Ja aivan samoin hän tekee kaikille, jotka harhautuvat väittelyihin siitä, kuka on oikeassa, kuka väärässä. Jeesus sanoo: tärkeintä on, miten rukoilemme, ei missä rukoilemme. Rukouksessa on kysymys mielen asenteesta. Jumala tahtoo meidän rukoilevan ”hengessä ja totuudessa”.

Jeesus haluaa naisen lähestyvän Jumalaa sellaisena kuin hän on, mukanaan koko elämäkertansa. Mukanaan häpeänsä. Mukanaan pelkonsa. Hänen ei tarvitse enää pelätä liikkumistaan kaupungilla. Hänen ei enää tarvitse kaivolla kokea toisten naisten kiusaamista tai syrjintää. Hänen ei enää tarvitse alistua hyväksikäytettäväksi. Hän saa tuntea itsensä vapaaksi, omaksi itsekseen. Hän saa tulla sellaiseksi, jollaiseksi Jumala hänet loi, ei yksinäiseksi ja hylätyksi, vaan elämästä ja Jumalasta osalliseksi.

Syykarin kaivolla on helteistä. Mies ja nainen keskustelevat vilkkaasti. He kuuntelevat toisiaan ja antavat toistensa puhua lauseen loppuun. Kunnioitus, uteliaisuus ja jopa epäily huokuu keskustelusta. He ovat erilaisia. He voisivat olla vihollisia. Mutta jano yhdistää. Ja janon sammuttavan veden he saavat ottaa vastaan eri tavoin. Raikkaan veden kaivosta, elämän veden itseltään Jumalalta.

Nainen nostaa vettä kaivosta. Hän antaa miehelle juotavaa, joka tuntee vahvistuvansa, eikä enää kärsi janoa. Nainen ryhdistäytyy. Hän on saanut elämän vettä juodakseen. Hän on kohdannut rakkautta, huolenpitoa, kunnioitusta.

Nainen yrittää vielä osoittaa, että hänkin tuntee kirjoitukset, että hänkin on teologisesti lahjakas. Hän sanoo: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee. Hän ilmoittaa meille kaiken.»

Nyt on suuren paljastuksen aika. ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi. Minä olen se, jota kaipaat ja joka kerran tulee ja saattaa kaikki tietoosi. Olen kertonut kaiken sinusta. Puhut messiaan kanssa. Hänen, joka antaa sinulle elävää vettä, tulevaisuuden ja toivon.

Viimeiset tiedot naisesta kertovat, että hän jättää vesiruukkunsa kaivolle ja lähtee kaupungille kertoakseen miehestä, jonka on tavannut. ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?»

Nyt tiedämme vastauksen. Jeesus Kristus on se, joka tuntee meidät ulkoa ja sisältä, joka näkee sisimpäämme, eikä peräänny. Hän näkee kaikki ajatuksemme, tekomme Jumalan rakkauden valossa.

Tänä päivänä voimme jakaa tämän oivalluksen, jakaa ilomme. Mitään peiteltävää ei enää ole. Olemme vapaita palvelemaan Jumalaa ja vaeltamaan sellaisina kuin olemme. Voimme yhdessä ottaa vastaan itseltään Jumalalta anteeksiannon ja vapautuksen.

Ajatella, jospa tietäisimme, mitä Jumalalla on meille kaikille annettavana.

Aamen.